215 päivää, 20 tuntia, 32 minuuttia, 5 sekuntia.

Päässä pyörii.

Noin kuukausi sitten en meinannut saada mitään tolkkua mekaniikan tehtävistä. Jo pelkkien vapaakappalekuvien piirtäminen ja voimien hahmottaminen tuntui ylivoimaiselta. Luulen kuitenkin selättäneeni sen peikon ihan pelkällä sinnikkyydellä; yksinkertaisesti etsin tietoa niin kauan, että löysin sen ymmärrettävässä muodossa. Luin ja harjoittelin, laskin samankaltaisia laskuja kymmeniä.

Seuraava peikko ilmestyi kuitenkin nurkan takaa ennen kuin olin saanut edellistä edes haudattua. Tällä hetkellä taistelen pyörimisliikettä vastaan. En ymmärrä, en osaa, en opi. Enkä löydä apua. Käytössä on kaksi eri kirjasarjaa ja koko internet, mutta silti tuntuu tuskaisen vaikealta oppia hahmottamaan pyörimisnopeuden ja kulmanopeuden ero, kiertokulmat ja kulmakiihtyvyydet. Jokainen lasku on yhtä tuskaa ja kirjan tehtävät tuntuvat olevan täysin eri tasoa teoriaosuuden ja esimerkkien kanssa.

Yritän silti kovasti olla menettämättä toivoani. Kyllä tämä tästä varmaan samalla tyylillä kuin mekaniikkakin. Pikkuhiljaa, vähitellen. Harmi vain, että yhteen laskuun ei olisi varaa käyttää kolmea tuntia. Mielikin harhailee helpommin internetin ihmemaassa, kun jokainen oivallus on kiven takana.

No, tältä kai tuntuu kova työnteko. Voin sitten joskus sanoa, että saavutin (toivottavasti) saavuttamani "hammasta purren", "kovalla työllä" ja "niska limassa". Jälkimmäinen on tosin vain niskakuoppaa nuuskivan koiranpennun aikaansaannosta.

229 päivää, 21 tuntia, 45 minuuttia, 25 sekuntia.

Tänään olisi gradupäivä. Palkitsen kuitenkin itseäni tietokoneen, viinirypäleiden ja teen avulla vielä hetken siitä hyvästä, että jaksoin nousta aamulla kemian luennolle, vaikka yöt ovat viime aikoina menneetkin lähinnä heräillessä ja univelan määrässä on nähtävissä selkeä noususuhdanne. Nousin silti, lähdin ja kuuntelin. Hyvä minä!

Yleinen kemia on kyllä pääsykokeita ajatellen ollut aika hukkainvestointi. Vaatisi aivan kamalan määrän työtä oikeasti omaksua kurssin asiat, jotka kuitenkin ovat aivan liian syventävää tietoa asioista, joilla ei pääsykokeissa tee oikeastaan mitään. Olen ehkä vähän turhan paljon tehnytkin työtä kurssin eteen, mutta yrittänyt kuitenkin pidättäytyä kohtuudessa ja ennen kaikkea olla stressaamatta koko kurssista. Tämä on ollut melko rentouttava tapa opiskella. Luennoille on helppo mennä kuuntelemaan ja poimimaan helmet tunkiosta, jos ei käytä aikaa jokaisesta aaltofunktiosta ja molekyyliorbitaalista ahdistumiseen. Tällaisia kokemuksia lisää, kiitos.

Aikuislukiokin alkoi taas maanantaina. Tuntuu kieltämättä huvittavalta opetella ensin yliopistolla vähän syvemmin esimerkiksi orbitaaliasioita ja sitten mennä lukiolle piirtelemään Bohrin atomimalleja. No, yritän sielläkin poimia rusinat pullasta ja keskittyä kerryttämään laskukokemusta. Fysiikan 2-kurssi on sekin niinikään erittäin kertausta, koska sen tuossa juuri syksyn aluksi itsekseni melko hyvin opiskelin. Ei se mitään, ei kai niitä asioita liian montaa kertaa voi kerrata. Parhaimmillaan jokaisella kerralla huomaa ymmärtävänsä saman asian hieman eri näkökulmasta ja kaikki näkökulmat yhdistettyinä voi sitten ainakin kuvitella ymmärtävänsä jotain to-del-la hyvin. Opettajakin on aivan loistava.

Mekaniikan kurssi sen sijaan on vielä hieman kesken. Tai siis "liikkeen lait" tämän nykyisen ops:n mukaan. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että ihan puhtaasti tämän edellä mainitun kemian kurssin takia. Tai no onko se nyt mitään puolustusta, jos käyttää aikaa epäolennaiseen olennaisen sijaan? Vaan pitääpä siitäkin ne nopat käydä keräämässä talteen. Liikkeen lait ovat nyt joka tapauksessa loppusuoralla ja viikonloppuna pyrin aloittamaan "pyöriminen ja gravitaatio" -kurssin sekä itsekseni että aikuislukioon verkkokurssina.

Niinjoo. Olen tässä myös harkinnut osallistumista kevään ylioppilaskirjoituksiin. Ajatuksena tuntuu vähän ahdistavalta, kirjoitukset kun silloin aikanaan olivat tuloksista huolimatta jotenkin vähän tympeä kokemus. Saisihan siitä kuitenkin ihan hyödyllistä lasku- ja paineensietokokemusta. Pitää miettiä vielä.