Ryhdistäydyin ainakin pariksi viikoksi. Hoidin opponoinnit omasta mielestäni ihan mallikkaasti, luin fysiikan kokeeseen oletettavasti ihan tuloksellisesti (kokeiden palautus maanantaina), kävin töissä, en lintsannut luennoilta, istuin yliopiston kirjastossa lukemassa ja luin luin luin. Nukuin huonosti lähes koko viikon, ja olin eilen niin väsynyt, että näytin kuulemma juovikkaalta. Aamulla kävin tekemässä femmanin tentin, ja vastasin todennäköisesti huonoimmin kysymykseen, "mikä oli sinusta kiinnostavinta ja miksi". Tuli ihan mieleen ala-asteen uskonnonkokeen pelastuskysymykset "mikä raamatunkohta puhutteli sinua eniten ja miksi?", ja joihin vastaamalla hyvin saattoi saada pisteitä koko huonosti menneen kokeen edestä. Arvosanaa en uskalla arvailla, tärkeintä oli, että ylipäänsä sain niiden 4/14 -tärppien avulla vastattua. Ainakin tyydyttävästi.
"Maitohappo kangistaa -- loppumetreillä", sanoo Petäjä Helsingin sanomien kirja-arvostelussa. Puhuu selvästi minusta ja viimeaikaisista opiskeluistani. Huomenna pitäisi vielä käydä tekemässä sosiaalisen ja alueellisen vaihtelun alueellinen puoli, mutta kaksi tenttiä samalle viikonlopulle olikin aivan liian kunnianhimoinen tavoite. Viiden päivän lukemisella. Kokonaan en kehtaa jäädä pois, mutta huomisen to do -listalla on oletettavasti anteeksipyynnön tapainen tentaattorille. Niin mukava ihminen ja niin laiska opiskelija. Maitohappo kangistaa loppumetreillä. Totta tosiaan.
Friday, November 24, 2006
Sunday, November 12, 2006
Paskasta ei saa kakkua.
Kamala krapula. Alkoholilla ei kyllä ole osuutta asiaan, typeryydellä yleisesti sitäkin enemmän.
Kun avaan koneen, työjärjestys on melkein poikkeuksetta sama. Sähköposti, blogilista, bigbrother, sähköposti, blogilista, bigbrother, sähköposti... Tähän saa kulumaan aikaa helposti vartista kolmeen varttiin, jonka jälkeen voikin todeta olevansa niin "väsynyt tähän koneella istumiseen", että on pakko tehdä hetki jotain muuta, esimerkiksi lukea lehtiä tunnin ajan, kutoa tai "järkkäillä". Sitten voikin taas käväistä koneella "vilkaisemassa sähköpostit" ja niin edelleen. Tällä mediasilpulla on hyvin paljolti keskittymistä hajottava vaikutus, joten useimpina päivinä työnteon saldo on puoli tuntia, hyvinä päivinä ehkä tunnin tai puolitoista.
Ja mikä on sen informaation taso, jota olen päivän aikana ansioituneesti hankkinut? On toki hyödyllistä lukea kotiäitien jännittäviä raskauspäiväkirjoja ja kertomuksia seikkaperäisestä arkielämästä kolmen lapsen kanssa tai kadehtia muiden elämää lääkiksessä. Äärimmäisen sivistävää on myös lukea yhden runkkarin ja viiden muun valopään irstailuista bb-talossa - jopa niin sivistävää, että se kannattaa varmuuden vuoksi tehdä ainakin kolme kertaa päivässä. Se nyt ei liene yllätys, että sähköpostiin harvoin tulee mitään, minkä takia sitä kannattaisi niin tiuhaan tutkia. Teen sen silti. Olen typerien tapojeni vanki, en uhri, koska itse olen itseni tähän jamaan ajanut. Voin vain onnitella itseäni, kun kymmenen vuoden päästä huomaan (tai joku muu huomaa) aikoja sitten päättäneeni hesarin tilauksen ja hankkivani päivittäisen uutisinformaationi seiskasta tai jostain muusta yhtä syväluotaavasta uutislähteestä. Mitä todennäköisimmin pidän myös lääketieteen opintojani nuoruuden idealismina ja kannan rahaa kotiin (yhdellä kädellä) Alepan kassalta.
Opinnot laahaavat siis tällä hetkellä noin kahdeksan kilometriä jäljessä, tehtävälistan loppuosa jossain Keuruun kirkolla. En ole lukenut fysiikkaa, en kakkosta enkä vitosta. En ole lukenut muoto-oppia enkä ensi viikolla opponoitavaa tutkimussuunnitelmaa. En ole tehnyt elettäkään perehtyäkseni tuohon gradukirjallisuuteen, en ole kirjoittanut naistutkimuksen luentopäiväkirjaa enkä laskenut matematiikkaa. Näin sitä pitää. Näin todella tehdään filosofian maistereita, lääketieteen ylioppilaita. Onneksi olkoon, onhan tämä jo selvä osoitus siitä, että olen opiskelupaikkani ansainnut. Ahkeruus on ilomme ja työ ennen huvia. Ennen kaikkea.
Itsesäälissä rypeminen on lähinnä typeryyden maksimointia, mutta aion siitä huolimatta ryömiä omassa paskassani ainakin huomiseen. Katsotaan sitten uudelleen.
Kun avaan koneen, työjärjestys on melkein poikkeuksetta sama. Sähköposti, blogilista, bigbrother, sähköposti, blogilista, bigbrother, sähköposti... Tähän saa kulumaan aikaa helposti vartista kolmeen varttiin, jonka jälkeen voikin todeta olevansa niin "väsynyt tähän koneella istumiseen", että on pakko tehdä hetki jotain muuta, esimerkiksi lukea lehtiä tunnin ajan, kutoa tai "järkkäillä". Sitten voikin taas käväistä koneella "vilkaisemassa sähköpostit" ja niin edelleen. Tällä mediasilpulla on hyvin paljolti keskittymistä hajottava vaikutus, joten useimpina päivinä työnteon saldo on puoli tuntia, hyvinä päivinä ehkä tunnin tai puolitoista.
Ja mikä on sen informaation taso, jota olen päivän aikana ansioituneesti hankkinut? On toki hyödyllistä lukea kotiäitien jännittäviä raskauspäiväkirjoja ja kertomuksia seikkaperäisestä arkielämästä kolmen lapsen kanssa tai kadehtia muiden elämää lääkiksessä. Äärimmäisen sivistävää on myös lukea yhden runkkarin ja viiden muun valopään irstailuista bb-talossa - jopa niin sivistävää, että se kannattaa varmuuden vuoksi tehdä ainakin kolme kertaa päivässä. Se nyt ei liene yllätys, että sähköpostiin harvoin tulee mitään, minkä takia sitä kannattaisi niin tiuhaan tutkia. Teen sen silti. Olen typerien tapojeni vanki, en uhri, koska itse olen itseni tähän jamaan ajanut. Voin vain onnitella itseäni, kun kymmenen vuoden päästä huomaan (tai joku muu huomaa) aikoja sitten päättäneeni hesarin tilauksen ja hankkivani päivittäisen uutisinformaationi seiskasta tai jostain muusta yhtä syväluotaavasta uutislähteestä. Mitä todennäköisimmin pidän myös lääketieteen opintojani nuoruuden idealismina ja kannan rahaa kotiin (yhdellä kädellä) Alepan kassalta.
Opinnot laahaavat siis tällä hetkellä noin kahdeksan kilometriä jäljessä, tehtävälistan loppuosa jossain Keuruun kirkolla. En ole lukenut fysiikkaa, en kakkosta enkä vitosta. En ole lukenut muoto-oppia enkä ensi viikolla opponoitavaa tutkimussuunnitelmaa. En ole tehnyt elettäkään perehtyäkseni tuohon gradukirjallisuuteen, en ole kirjoittanut naistutkimuksen luentopäiväkirjaa enkä laskenut matematiikkaa. Näin sitä pitää. Näin todella tehdään filosofian maistereita, lääketieteen ylioppilaita. Onneksi olkoon, onhan tämä jo selvä osoitus siitä, että olen opiskelupaikkani ansainnut. Ahkeruus on ilomme ja työ ennen huvia. Ennen kaikkea.
Itsesäälissä rypeminen on lähinnä typeryyden maksimointia, mutta aion siitä huolimatta ryömiä omassa paskassani ainakin huomiseen. Katsotaan sitten uudelleen.
Wednesday, November 08, 2006
Opintosuunnitelmia
Tänään on jännittävä päivä.
Graduseminaarissa käsitellään minun tutkimussuunnitelmani. En tiedä, kannattaisiko aloituspuheenvuorossa haukkua ja mitätöidä se itse, niin ettei muilla olisi enää mitään mollattavaa, vai olisinko ylpeä yhdeksän sivun vuodatuksestani ja jättäisin työni arvosteltavaksi itsekehujen saattelemana.
Todennäköisesti ylivoimaisesti paras vaihtoehto on olla ihan vain hiljaa. Selittää jotain yleistä ja sen jälkeen puristella stressipalloa sormet sinisinä ja toivoa, että kohta se loppuu.
Päätin tehdä uhkarohkean yrityksen ja kokeilla muotorakenteen tenttimistä. Asiaa on paljon ja siitä luonnollisesti kaikki uutta ja käsittämätöntä. Kahdenkymmenenseitsemän sivun päivävauhdilla siitä kuitenkin pitäisi selvitä, ja se lienee sanomattakin selvää, että ambitiot tentin suhteen ovat hyvin matalalla ja tyydyn kaikkeen ykkösestä ylöspäin. Pelkäsin jo hetken, että tämä on se tentti, josta tutkintoni tulee jäämään kiinni, mutta sitten päätin, että paskat.
Ensi vuoden osalta suunnitelmat rupeavat olemaan aika selkeät. Syksyksi takaisin Jyväskylään, hajanaisia yliopisto-opintoja opintotuen turvaamiseksi, lähinnä naistutkimuksen alueelta. Muutamia kursseja fysiikkaa aikuislukiolla sekä aikaisempien lukio-opintojen omatoimista kertaamista. Jouluksi kotikotiin ja kevääksi valmennuskurssille, toivottavasti siskon kanssa. Enää pitäisi miettiä, että mihin minä oikeastaan olen hakemassa.
Graduseminaarissa käsitellään minun tutkimussuunnitelmani. En tiedä, kannattaisiko aloituspuheenvuorossa haukkua ja mitätöidä se itse, niin ettei muilla olisi enää mitään mollattavaa, vai olisinko ylpeä yhdeksän sivun vuodatuksestani ja jättäisin työni arvosteltavaksi itsekehujen saattelemana.
Todennäköisesti ylivoimaisesti paras vaihtoehto on olla ihan vain hiljaa. Selittää jotain yleistä ja sen jälkeen puristella stressipalloa sormet sinisinä ja toivoa, että kohta se loppuu.
Päätin tehdä uhkarohkean yrityksen ja kokeilla muotorakenteen tenttimistä. Asiaa on paljon ja siitä luonnollisesti kaikki uutta ja käsittämätöntä. Kahdenkymmenenseitsemän sivun päivävauhdilla siitä kuitenkin pitäisi selvitä, ja se lienee sanomattakin selvää, että ambitiot tentin suhteen ovat hyvin matalalla ja tyydyn kaikkeen ykkösestä ylöspäin. Pelkäsin jo hetken, että tämä on se tentti, josta tutkintoni tulee jäämään kiinni, mutta sitten päätin, että paskat.
Ensi vuoden osalta suunnitelmat rupeavat olemaan aika selkeät. Syksyksi takaisin Jyväskylään, hajanaisia yliopisto-opintoja opintotuen turvaamiseksi, lähinnä naistutkimuksen alueelta. Muutamia kursseja fysiikkaa aikuislukiolla sekä aikaisempien lukio-opintojen omatoimista kertaamista. Jouluksi kotikotiin ja kevääksi valmennuskurssille, toivottavasti siskon kanssa. Enää pitäisi miettiä, että mihin minä oikeastaan olen hakemassa.
Subscribe to:
Posts (Atom)