Tuesday, August 29, 2006

Muumi-g

Kirjallisuuden opinnot ovat saaneet ihan mukavan reippaan sysäyksen eteenpäin, kun olen vihdoinkin ryhtynyt valmistelemaan graduani. Alun perin (luonnollisesti!) tarkoituksenani oli koko kesä aktiivisesti kerätä matskua, vierailla kansallisarkistoissa kopsaamassa mikrofilmejä ja muuta perin reipasta. Lopputulos on, että aloitin materiaalin keräämisen ja graduoppaaseen tutustumisen viime perjantaina. Vaan eipä hätää - olen päässyt jo oikein hyvän matkaa eteenpäin.

Tutkimuskysymykset ovat pääpiirteissään selvänä, asiallisia (omasta mielestäni tietysti) hypoteeseja on muutama ja lähdekirjallisuusluettelo alkaa olla jo aika kattava. Siis se alustava luettelo, jonka teoksista arvelen olevan hyötyä. Tänään hyödynsin muutaman vapaatunnin naapuripitäjän kirjastossa etsimällä lisää lähteitä ja löytyihän niitä. Nyt tekisi melkein mieli alkaa jo kirjoittaa tutkimussuunnitelmaa. Ehkä sen jossain vaiheessa ennen semman alkua teenkin.

Ylevä tavoitteeni on saada gradun puoleen väliin vuodenvaihteeseen mennessä. Jos intensiivisesti ja ahkerasti sitä syksyllä saan kirjoitettua, se ei liene mahdotonta. Sen jälkeen uskoisin saavani loput kirjoitettua vaikka sitten Kreikasta käsin ja gradun valmiiksi ensi syksyksi. Nyt enää jännitän, onko graduohjaaja vielä samoilla linjoilla minun kanssani vai tyrmääkö kaikki ideani ja ehdotukseni heti seminaarin aluksi.

Tuesday, August 08, 2006

Ulkokultaisia unelmia

Olen kai aikaisemminkin pohtinut omien unelmieni syntyhistoriaa, mutta välillä on hyvä tehdä tarkastuksia, ettei aika pääsisi liikaa kultaamaan muistoja.

Ensimmäinen kerta, kun vakavasti ymmärsin haluavani lääkäriksi, oli suurinpiirtein lukion puolivälissä. Oma sairaushistoriani on vähintäänkin värikäs ja jotain koetta tai läksykirjaa pakoillessani lukaisin oman epikriisikansioni läpi. En tiedä, miksi se vaikutti niin kuin vaikutti, mutta se vaikutti. Hyvin voimakkaasti.

Kun muutamaa kuukautta myöhemmin ymmärsin, etten ikinä tulisi oppimaan tarpeeksi fysiikkaa, ryhdyin etsimään jotain muuta. Ja löysin kirjallisuuden. Unelma lääkärin ammatista vainosi minua kuitenkin ensimmäiset opiskeluvuodet yliopistossa - ja aina siihen asti, että todella päätin tehdä asialle jotain ja aloitin uudet opinnot aikuislukiossa. Koko akateemisen kolmen vuoden ajan olen toistuvasti muuttanut mieltäni. Aina välillä jokin pieni ja käsittämätön alkaa ahdistamaan, ja päätän keksiä jotain aivan muuta. Lääketiede tuntuu kuitenkin vetävän minua puoleensa kuin mätä luu koiraa - hetken päästä suren päätöstäni kuin menetettyä ystävää ja jatkan opintojani. Olen onnellinen jokaisesta pidemmästä ajanjaksosta jolloin en epäile unelmaani. Muina aikoina olen stressaantuneempi ja ahdistuneempi kuin oikeastaan jaksaisin edes kestää. Ei kai ole vaikea käsittää, miksi pidän mielelläni tästä unelmasta kiinni.

Tiedostan todella hyvin, että unelmani ei ole täysin puhdasta auttamisen halua tai muutakaan jaloa alan ammattilaisilta odotettavaa motivaatiopohjaa. Vanhempani ja sisarukseni osoittavat kyllä hyvin selvästi, kuinka paljon mielenkiintoisempi olen halutessani lääkäriksi kuin opiskellessani äidinkielen opettajaksi. Aikaisemmin haaveilin osittain adrenaalinipöllyjen sekaisesta MediHeli-työstä, sittemmin paljon vaativasta ja erittäin kunnianhimoisesta kirurgin ammatista. Tiedostan siis nämä "heikkoudet" osana unelmaani erittäin hyvin ja yritän jatkuvasti selvittää, mitä todella haluan - ja miksi. Tiedostan senkin hyvin, että vaikka monen vuoden uurastuksen jälkeen vihdoin pääsisinkin lääkikseen, saattaisin hyvinkin huomata, ettei se olekaan minua varten. Nyt vain on niin, etten kaiken hakemisen jälkeen tiedä, mikä muukaan olisi. Ja jos en edes kokeile sitä, en saa koskaan tietää, onko se todella sitä, mitä haluan. On helpompi tehdä kaikki työ ja sitten huomata, ettei tämä olekaan sitä, mitä ajattelin kuin luovuttaa jo ennen yrittämistä ja elinikäisen katumuksen lisäksi antaa tälle korkeakoulutusta arvostavalle lähiympäristölleni vaikutelma, että olisin luovuttanut.

Tiedän, ettei minun pitäisi välittää siskoni hakuprosesseista lainkaan, ja olenkin kai jo hieman rauhoittunut ja oppinut ymmärtämään typeryyttäni. Ja lupaan, että jos yhtäkkiä löydän johtotähteni jostain ihan muualta (paras loistaa kirkkaana sitten kanssa), lähden seuraamaan sitä ja unohdan ulkokultaiset unelmani.