Rusina

Sisko kertoi aikovansa hakea eläinlääkikseen. Ensi keväänä. Pyysi mun Galenosta lainaksi.

Olen aina toivonutkin, että sisko sinne päätyisi hakemaan, koska olisi ihan varmasti sille kyllä ammatti paikallaan. Tuen sataprosenttisesti ja olen jo ennakkoon onnellinen sisäänpääsystä, mutta sellainen pieni piikki hiertää silti mieltä. Haluaisin itse päästä sisään ensin tai mielellään samaan aikaan.

Viimeiset fil.maist. opinnot ovat työn ja tuskan takana, sellaisia hammastapurren-opintoja. Eivät tylsiä vaan lähinnä epäkiinnostavia, koska keksisin ajalleni juuri nyt parempaakin käyttöä. Haluaisin lukea pääsykokeisiin, haluaisin viisastua ja oppia kaikkea kiinnostavaa niistä pääsykoeasioista ja haluaisin jo päästä sinne lääkikseen. Olen silti yrittänyt olla kärsivällinen ja ennenkaikkea järkevä. Aloittanut matikan opinnot ennen fysiikkaa, jotta fysiikka olisi matikan pohjalta helpompaa. Keskittynyt suomen kielioppeihin ja alueelliseen sekä sosiaaliseen vaihteluun, samoin 50-luvun lastenkirjallisuuden teorioihin. Olen kieltäytynyt avaamasta Galenosta, koska aina on ollut jotain muuta ajankohtaisempaa luettavaa.

Ja nyt sisko tulee ja päättää vuodessa lukaista fysiikat ja kemiat ja pyrkiä ensi keväänä.

Ja sitten lääkiksestä tuleekin yhtäkkiä siskon projekti. Kaikki tsemppaavat siskoa ja minä saan jäädä omine hyvineni rannalle ruikuttamaan. Sisko pääsee sisään ja kaikki ovat niin käsittämättömän ylpeitä siskosta. Siskosta tulee suvun ylpeys ja kun minä sitten vuoden päästä pääsen hakemaan omalle puolelleni, se ei ole enää oikeastaan mitään - minä vain seuraan siskon jalanjälkiä.

Ja kaikenlisäksi sisko saa nyt jo Galenoksen luettavakseen, kaiken ihanan pikkutiedon opeteltavakseen. Ja fysiikastakin se pääsee heti mun edelle, oppii kaiken nopeasti ja helposti eikä tuhlaa aikaa matematiikan sivuseikkoihin, ympyröihin ja muihin. Osaa jo syyskuun lopussa koko Galenoksen ja tietää sen jälkeen kaikesta enemmän kuin minä.

Ja minun pienenpieni itsetuntoni rutistuu kuin viinirypäle auringonpaisteessa eikä siitä pääsykokeissa ole enää mitään jäljellä.

Enkä minä sitten pääse sisään.

Ja siskosta tulee suvun ensimmäinen lääkäri, meidän älykkö ja ylpeys.

Enkä minä sittenkään pääse sisään.

Hyperventilaationsekainen A-PU-A!

Väritän salaa

Mä en saa mitään tehtyä ja mä olen järkyttävän kateellinen kaikille niille, jotka taas tänä vuonna pääsivät lääkikseen. Tietysti ansaitsivat paikkansa jadejadejade, mutta siitä huolimatta kateus kalvaa sisintäni niin, että hyvä kun saan edes henkeä.

Sain landelta tuliaisiksi The Anatomy Coloring Bookin. Olen iloinen, koska olen kuolannut sen perään jo, niin, vuosia. Todellakin. Siitä on jo todella kauan, kun tajusin ensimmäisen kerran haluavani lääkäriksi. Enkä ole juurikaan edennyt tavoitteeni suhteen. Vähän jotain matikkaa räveltänyt, kemiaa pari kurssia, mutta nekin opit taitavat olla jo historiaa. Ensi vuosi menee täysin reisille vaihtarilukukauden takia, mutta haluan senkin tehdä. Jos en vaikka ikinäkoskaan pääsisi enää opiskelemaan mitään mielekästä, mistä voisin päästä myös vaihto-oppilaaksi. Anatomia värityskirja muistuttaa kuitenkin joka kerta siitä, että en ole vielä lääkiksessä. Enkä välttämättä tule koskaan olemaankaan. Tuntuu, että en saisi edes omistaa sellaista. Pitäisi hyväksyä realiteetit ja valmistua fm:ksi. Olla tyytyväinen keskinkertaiseen opintomenestykseeni ja painua töihin. Unohtaa haihattelut.

Ja niin. En todella ole saanut mitään tehtyä kesäopintojeni suhteen. Kuka helvetti tulisi ja potkaisisi päähän? Niin kovaa, että tuntuisi.