Wednesday, May 28, 2008

Muista nämä!

No, eihän se ihan putkeen mennyt. Ajattelin nyt kirjoittaa muutaman asian muistiin, että pärjäisin ensi keväänä paremmin.

Koe ei ollut ollenkaan sellainen kuin odotin. Mikä oli oikeastaan hyvä, koska se oli kaikin puolin paljon inhimillisempi kuin kaikkien kauhutarinoiden perusteella olin kuvitellut. Kuvittelin, että aika on kerta kaikkiaan niin tiukalla, etten paniikiltani pysty keskittymään mihinkään tehtävään. Kuvittelin, että ympärilläni on kaikki ne 863 muuta hakijaa luomassa paineita ja pienintäkään inhimillisyyttä ei sallita. Loppujen lopuksi tilanne ei kuitenkaan kauheasti poikennut ihan normitenteistä yliopistolla. Hyvä niin, ensi keväänä en jännitä niin kovasti.

Mikä sitten meni pieleen? Koe tuntui kaiken kaikkiaan isolta kädenojennukselta abiturienteille, joilta ne uuden ylioppilaan pisteet tasa-arvon nimissä vietiin. Olinkin odottanut, että sitä jollain tavalla kokeessa yritettäisiin kompensoida, mutta en sitten noin hyvin osannut kuitenkaan ennakoida. Laskutaito oli se, millä sinne olisi tänä vuonna päässyt, Galenosta tarvittiin noin kolmen lauseen verran. En todellakaan ole turhautunut kaikista niistä Galenoksen parissa "hukkaan heitetyistä" tunneista, aivohermojen, hengityksen säätelyn tai valtimoiden opettelusta, koska niitä tarvitaan varmasti vielä. Turhautunut olen sen sijaan siitä, että en kerrannut lukion kemiaa kokonaisuudessaan, vaan keskityin vain Galenoksessa suoraan esitettyyn kemian osuuteen. Se yhdeksän pisteen perustermodynamiikan tehtävä olisi pitänyt osata ja harmittaa todella paljon, että en osannut.

Ensi syksyä ja kevättä varten siis:

1) luen ne lukion kemiat ja fysiikat uudelleen, hyvin. Painopiste koko opiskelussa lienee laskemisen puolella, kirjallinen sisältö kun nyt on jo opiskeltu, joten sen osuus on kertaamisessa ensi vuonna.

2) tällä kertaa en jätä aikataulutusta minkään valmennuskurssin (jolle en edes aio osallistua) varaan, vaan rytmitän itse opiskeluni alusta asti, ihan yksin.

3) Lakkaan valittamasta sitä työn määrää, koska se ei siitä vähene. Tänä vuonna sen kuitenkin luulisi olevan jo inhimillisempi kohdata.

4) Lopetan lukemisen paria päivää ennen kurssia, jotta vältyn samanlaiselta "en muista mitään" -paniikkikohtaukselta kuin tänä vuonna.

5) Jos pääsykokeisiin ajoissa pääseminen vaatii heräämistä neljältä yöllä neljän tunnin unien jälkeen - menen hotelliin.

6) Otan paremmat eväät

Hetkittäin huomaan pelkääväni, että mitä jos olenkin jo ihan liian vanha sinne. Mitä jos en ensi keväänäkään pääse? Tilanne olisi toinen, jos olisin yhdeksäntoista tai kaksikymmentäyksi, mutta en ole. Opintotuki loppuu jouluna ja sen jälkeen pitäisi jonkinlainen rahoitus järjestää kevään lukemista ajatellen. Tämän vuoden pystyn vielä sinnittelemään ja keskittymään täysipäiväisesti hakemiseen, mutta en varmaankaan enää sen jälkeen. Harmi eilisestä kokeesta on kuitenkin niin kouriintuntuva, että teen varmasti kaikkeni, etten kohtaa samanlaista enää ensi keväänä. Ei tule enää uutta ensivuottasitten eikä enää uusia opiskelusuunnitelmia. Minun unelmani on minun omissa käsissäni ja omalla vastuullani. Nyt.


jk. Jaksaa vieläkin lämmittää eilinen ohimenevä kohtaaminen ihan tuntemattoman naisen kanssa pääsykokeen alkua odotellessani. Nainen, ilmeisesti yliopiston henkilökuntaa, käveli käytävällä ohitseni ja pysähtyi vilkaisemaan, mikä koe salissa oli alkamassa. Kuullessaan, minne olin menossa, nainen toivotti minulle onnea kokeeseen. Niin pieni ele, mutta niin suuri vaikutus. Se oli ehkä se asia, jonka takia rentouduin lopullisesti jo ennen koetta. Kiitos sillekin tuntemattomalle naiselle.

Friday, May 23, 2008

Viimeisillä metreillä

Hävettävää, täällä on eletty ihan omaa elämää minun tietämättäni. Kiitos kaikille kommenteista ja pahoittelut näin viivästyneestä reagoinnista.

Sain heti valmennuskurssin alusta kiinni siitä oikeasta lukurytmistä. Ärsytti suunnattomasti huomata, kuinka paljon olin siihen asti hukannut aikaa työskentelyyn puoliteholla. Intensiivisempään opiskeluun kannusti ennen kaikkea valmennuskurssin tarjoama lukurunko - yritin edes jotenkin pysyä kurssin opetustahdin perässä. Kannustavaa oli myös muutamaan samanhenkiseen ja suurin piirtein samantasoiseen, mutta ihan pikkuisen parempaan hakijaan tutustuminen. Sain aika paljon tsemppiä lukemiseen, kun huomasin, kuinka hyvin se yksikin lukukaveri asiat osasi. Yhdessä laskettiinkin jonkun verran, mikä oli sekin erittäin hedelmällistä. Harmi, että pääsykokeissa pitää pärjätä yksin.

Tällä hetkellä väittäisin, että biologian osuus on suhteellisen hyvällä mallilla. Osaan sekä kokonaisuuksia että yksityiskohtia. Aikaisempana ongelmana ei ollut niinkään yksityiskohtien opettelu suurempien kokonaisuuksien sijaan vaan ehkä ennemminkin yksityiskohtien opiskeluyritys ennen niiden suurempien kokonaisuuksien hallintaa. On paljon helpompi handlata esimerkiksi rs-kanavan hormonit, jos tietää pääpiirteittäin, mitä siellä suolistossa ruuansulatuksen aikana tapahtuu. Nyt siis koen, että näiden kahden opiskelumallin välillä vallitsee jonkinlainen seesteinen tasapaino, mikä tuntuu hyvältä. Pidän vieraista ja vaikeista sanoista, joten yksityiskohtien opetteleminen on ollut hauskaakin.

Fysiikasta ja kemiasta osaan perusasiat, mutta koen laskurutiinini erittäin riittämättömäksi siitä huolimatta. Vanhat valintakoetehtävät eivät sinällään ole tuntuneet vaikeilta ja olenkin päässyt yli siitä yli-ihmisyyden vaatimuksen ajatuksesta niiden suhteen. Niissä tosiaan on ennen kaikkea kyse oivaltamisesta, mutta mukaan mahtuu välillä kyllä aivan hirveitä painajaislaskujakin. Toivottavasti ei tänä keväänä kovin montaa.

En tiedä, mitä on realistista odottaa tällä hetkellä. Yritän pitää yllä positiivista voittajamielialaa, mutta samalla säilyttää jonkinlaisen pettymyksiltä suojaavan realismin tajun. Ehkä kaikkein positiivisinta ja rohkaisevinta on, että koen nyt jo osaavani valtavasti ja oppineeni viimeisen kahden kuukauden aikana ihan käsittämättömän paljon käsittämättömän hyvin, mutta että minulla on silti vielä paljon parantamisen varaa. Rohkaisevaa tämä on siksi, että minun ei todellakaan tarvitse ajatella, että "en tiedä, mitä ihmettä voisin tehdä ensi vuonna paremmin, jos en nyt pääse sisään". Tiedän hyvinkin yksityiskohtaisesti, mitä voin tehdä paremmin, enkä näe mitään syytä sille, ettenkö ensi vuonna pääsisi, jos tänä vuonna ei onnistu. Tänä keväänä koen, että onnistuminen on ennen kaikkea tuurista kiinni (ei mikään miellyttävin lähtökohta), mutta tarvittaessa ensi keväänä tilanne on varmasti toinen.