Saturday, December 04, 2010

Kohti koeviikkoa

Eilen oli tämän vuoden viimeisen jakson viimeinen luento. Enää on jäljellä ensi viikon lukuloma, perjantain tentti ja sen jälkeen auvoisa kuukauden joululoma. "Loma" nyt on jälleen kerran itseni kohdalla lähinnä huono vitsi, sillä palkkatyö ja muut opiskelut kutsuvat. Olisi mahtavaa, jos ensi vuoden ensimmäisen jakson asioitakin ehtisi kerrata jossakin vaiheessa.

Vuoden viimeinen jakso päättyi osaltani lähinnä karmeaan yskänpuuskaan. Aamulla kouluun lähtiessäni oli kurkku hieman kipeä, junamatkalla alkoi jo jonkin verran yskittää. Seminaarin pärjäilin lähinnä yskänpastilleja imeskellen, kotimatkan yskin kuin keuhkotautinen. Yöllä nousi kuume ja täällä sitä nyt ollaan - tadaa - sairaana! Mahtava alku koeviikkoon, joka opiskelumääränsä puolesta pitäisi pystyä käyttämään sataprosenttisesti hyödyksi. Vaan voinpa ainakin hyvällä syyllä perua pari sovittua menoa huomiselta ja maanantailta, ja yrittää edes vähän opiskella. Tänään olo on ollut kyllä sitä kuuluisaa jyrän alle jäänyttä, enkä ole edes harkinnut opiskelevani. Vanhan tentin ja yhden kertausmonisteen sentään tulostin katseltavaksi.

Tässä jaksossa on todella niin paljon opiskeltavaa, että olen jo ihan hiukan varautunut siihen ajatukseen, että joutuisin käymään tammikuussa uusintatentissä. Siis, jos tästä nyt tulee joku pidempikin sairaskausi. On tässä jaksossa sentään jotain opiskeltukin, joten käyn toki kokeilemassa tenttiä, ja yritän nyt sairaanakin saada edes kohtuullisen paljon luettua, mutta sairauden varjolla yritän uskotella itselleni, ettei "uusinta ole häpeä". Vaikka on se vähän.

Voihan toki olla, että tästä taudista selvitään vain parin päivän lepäämisellä. Vaikea tosin uskoa, kun puolisolla on jo toinen sairasviikko hyvässä alussa.