Koe on ohi, mutta pää ei ole vielä oikein uskonut sitä. Istun koneella lihakset jännittyneinä, valmiina kääntymään ja kaivamaan Galenoksen laukusta. Koko kevään, tai oikeastaan koko vuoden, Galenos ja fysiikat+kemiat laskuineen ovat olleet ainutta sallittua seuraa, joten tästä yllättävästä vapauden tunteesta on nyt hiukan hankala nauttia.
Valmistautumiset kokeeseen menivät hyvin. Varmistin rauhalliset ja tarpeeksi pitkät yöunet beetasalpaajalla (helpotti sitä valvottavaa tykytystä), virkeän aivotoiminnan terveellisellä aamupalalla (elämäni vaikeimmat suupalat) ja kokeeseen kävelyllä. Kokeessa söin eväitä, pidin itseni virkeänä kofeiinilla ja kävin vessassa. En jännittänyt liikaa, en hosunut liikaa, enkä oikeastaan tehnyt mitään liikaa.
Mutta teinkö silti tarpeeksikaan? Kuten tuolla kommenteissa joku jo osasi kertoa, oli koe tänä vuonna hyvin valmistautuneille hyvinkin reilu. Nippelitietoja ei vaadittu, tehtävät olivat inhimillisiä ja varsinkin Galenoksen osalta jopa pelottavan yksinkertaisia. Laskut olivat hyvän laskurutiinin omaavalle, lukiossa hyvin pärjänneelle varmaankin jokseenkin helppo nakki. Itselleni jäi niistä lähinnä kaoottinen olo. Ensin en meinannut osata niitä helppojakaan fysiikan laskuja, sitten sain jostain narun päästä kiinni ja puoltatoista tehtävää lukuun ottamatta kaikki tehtyäkin. Yhden tiedän jo tehneeni väärin, ja se harmittaa. Se oli vielä helppo! En jaksa uskoa, että noilla sisään pääsisi, mutta nyt en jaksa miettiä oikein sitäkään. Pää on vielä vähän raskas.
Nyt haluan olla tulosten saapumiseen asti ihan vain miettimättä koko koetta ja varsinkin puhumatta siitä kenenkään kanssa. Siispä jätän opintomatkankin hetkeksi lomailemaan. Sikäli kuitenkin, kun ennakko-oletukseni pitävät paikkansa, tässä vielä ensi vuodelle:
Laske. Paljon.
Thursday, May 28, 2009
Tuesday, May 26, 2009
1 päivä, 13 tuntia, 58 minuuttia, 12 sekuntia.
Jee, tuli hyvä mieli, kun kävin lukemassa täältä onnentoivotukset kokeeseen. Nyt ei sitten tarvitse stressata, vaikkei se yliopiston palkkaama ohikulkija sattuisikaan kohdalle tänä vuonna.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä valvoin sydän hakaten. Koejännitystä lähinnä, osansa lieni kuitenkin myös päivällä nautitulla runsaahkolla kofeiinimäärällä. Yöllä ärsytti ja helpotti samanaikaisesti - ehkä ne jännitysvalvomiset tuli sillä valvottua ja koetta edeltävän yön saankin sitten hyvin nukuttua. Teoria se on tämäkin. Asiaa edesauttaakseni olen nyt sitten tietoisesti vähäkofeiinisella dieetillä väsyttänyt itseäni niin, että ainakin viime yön nukuin oikein makoisasti. Seuraava yökin onnistunee, mutta toivottavasti saan unen päästä kiinni vielä keskiviikkona hotellin lakanoissakin.
Lähipäivinä olen saanut vastailla paljon kysymyksiin siitä, miten arvelen kokeessa käyvän. Olisi älyttömän hienoa, jos voisi vastata kyselijöille täysin itsevarmasti, että "Todennäköisesti hyvin. Olen tehnyt älyttömän määrän työtä, valmistautunut hyvin eikä osaamisessani ole mitään heikkoa kohtaa. En yksinkertaisesti voi epäonnistua." Totuus on kuitenkin tämä: en todellakaan tiedä, miten kokeessa käy. Olen tehnyt älyttömän määrän työtä ja valmistautunut niin hyvin kuin vain näillä kapasiteeteilla olen pystynyt. Osaamisessani on montakin heikkoa kohtaa, mutta kokonaisuudessaan koen osaamiseni olevan aika tasalaatuista. Kaikki on kuitenkin kiinni ihan siitä, minkälainen koe sieltä on tänä vuonna tulossa. Ja siitä, miten hyvin ne kaikki muut 1028 hakijaa ovat valmistautuneet. En osaa nähdä nimeäni siellä hyväksyttyjen joukossa, mutta tiedän, että mahdollisuudet siihen ovat ihan realistiset. Ennakkoasenne kokeesta on positiivinen; menen oikein mielelläni katsomaan, minkälainen koe tänä vuonna on vastassa ja mihin omat taitoni riittävät.
Ehkä kaikkein hauskinta on se, että tiedän, että kysytään siellä mitä tahansa, niin se ei todennäköisesti aiheuta minussa viime vuodelta tuttua "siis ei mitään käsitystä" -reaktiota. Ilmiöt ainakin tunnistan - eri asia, muistanko sitten tarpeeksi.
Tästä se lähtee.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä valvoin sydän hakaten. Koejännitystä lähinnä, osansa lieni kuitenkin myös päivällä nautitulla runsaahkolla kofeiinimäärällä. Yöllä ärsytti ja helpotti samanaikaisesti - ehkä ne jännitysvalvomiset tuli sillä valvottua ja koetta edeltävän yön saankin sitten hyvin nukuttua. Teoria se on tämäkin. Asiaa edesauttaakseni olen nyt sitten tietoisesti vähäkofeiinisella dieetillä väsyttänyt itseäni niin, että ainakin viime yön nukuin oikein makoisasti. Seuraava yökin onnistunee, mutta toivottavasti saan unen päästä kiinni vielä keskiviikkona hotellin lakanoissakin.
Lähipäivinä olen saanut vastailla paljon kysymyksiin siitä, miten arvelen kokeessa käyvän. Olisi älyttömän hienoa, jos voisi vastata kyselijöille täysin itsevarmasti, että "Todennäköisesti hyvin. Olen tehnyt älyttömän määrän työtä, valmistautunut hyvin eikä osaamisessani ole mitään heikkoa kohtaa. En yksinkertaisesti voi epäonnistua." Totuus on kuitenkin tämä: en todellakaan tiedä, miten kokeessa käy. Olen tehnyt älyttömän määrän työtä ja valmistautunut niin hyvin kuin vain näillä kapasiteeteilla olen pystynyt. Osaamisessani on montakin heikkoa kohtaa, mutta kokonaisuudessaan koen osaamiseni olevan aika tasalaatuista. Kaikki on kuitenkin kiinni ihan siitä, minkälainen koe sieltä on tänä vuonna tulossa. Ja siitä, miten hyvin ne kaikki muut 1028 hakijaa ovat valmistautuneet. En osaa nähdä nimeäni siellä hyväksyttyjen joukossa, mutta tiedän, että mahdollisuudet siihen ovat ihan realistiset. Ennakkoasenne kokeesta on positiivinen; menen oikein mielelläni katsomaan, minkälainen koe tänä vuonna on vastassa ja mihin omat taitoni riittävät.
Ehkä kaikkein hauskinta on se, että tiedän, että kysytään siellä mitä tahansa, niin se ei todennäköisesti aiheuta minussa viime vuodelta tuttua "siis ei mitään käsitystä" -reaktiota. Ilmiöt ainakin tunnistan - eri asia, muistanko sitten tarpeeksi.
Tästä se lähtee.
Sunday, May 24, 2009
3 päivää, 14 tuntia, 34 minuuttia, 40 sekuntia.
Päiväunet takana, Galenos edessä. Mutta vasta hetken päästä, sillä Tiede-lehden uniartikkeli opasti odottelemaan aivokuoren heräämistä vartin tai puolisen tuntia ennen toivottua aivotoimintaa. Tässä sitä nyt sitten odotellaan ja yritetään saada jotain eloa elimistöön. Tarkennuskykykin on tyynyn jäljiltä kakkosluokkaa, mutta riittää juuri ja juuri näytön tihrustamiseen.
Koko lukurupeama alkaa olla päivää vaille valmis. Tänään oli tarkoitus vielä painaa täysillä ja sitten lopettaa, mutta olosuhteiden sanelemana tämä päivä kuluikin aivan muissa touhuissa, joten tasapainoa haetaan vielä huomiselta. Tiistaina ja keskiviikkonakin aion vielä katsella kuvia ja lukea kerran sen terveyden edistämisen, johon en muuten ole niin kovasti panostanut, mutta muut lukemiset ja laskemiset loppuvat siis huomenna. En tiedä, onko tämä yksimielisesti täysin viisas päätös. Soraääniäkin on kuultu, kun eräät kuulemma painavat loppuun saakka kolmetoista tuntia ilman taukoja. Voi sitten olla, että ne sellaiset pääsevät sisään ja minä en, mutta viime vuoden viimeisen illan lukupaniikit mielessäni päätin jo aikoja sitten lopettaa tänä vuonna hyvissä ajoin ennen koetta.
Viime vuoden kokeiden jälkeenhän minä päätin, että tänä vuonna:
1) luen ne lukion kemiat ja fysiikat uudelleen, hyvin. Painopiste koko opiskelussa lienee laskemisen puolella, kirjallinen sisältö kun nyt on jo opiskeltu, joten sen osuus on kertaamisessa ensi vuonna.
Tämä toteutui ja ei toteutunut. Luin ne lukion kemiat ja fysiikat (yhtä kurssia lukuun ottamatta), hyvin, mutta harjoitusta ne kaipaisivat edelleenkin. Harjoitusta hain kevään ylioppilaskirjoituksista. Kirjallinen sisältö eli Galenos oli viime kevään jäljiltä kaikkea muuta kuin opiskeltu, joten senkin parissa tuli kuluneen kevään aikana yhä enenevissä määrin vietettyä aikaa.
2) tällä kertaa en jätä aikataulutusta minkään valmennuskurssin (jolle en edes aio osallistua) varaan, vaan rytmitän itse opiskeluni alusta asti, ihan yksin.
Valmennuskurssit eivät tosiaan sanelleet opiskelurytmiä tänä vuonna. Luin hyvin hyvin ahkerasti koko vuoden ihan sen oman itsenäisen lukusuunnitelmani mukaan, mutta jäin lopulta kuitenkin kaipaamaan mahdollisuutta osallistua valmennuskurssille. Voi olla, että tarvittaessa osallistun sellaiselle ensi vuonna.
3) Lakkaan valittamasta sitä työn määrää, koska se ei siitä vähene. Tänä vuonna sen kuitenkin luulisi olevan jo inhimillisempi kohdata.
Voi pojat! Luulin tosiaan viime kevään jäljiltä tietäväni jotain kovasta työnteosta. Viime keväinen oli pelkkää käsien heiluttelua tämän keväiseen verrattuna, mutta paria avautumista lukuun ottamatta pidin lupaukseni, enkä tuhlannut energiaa valittamiseen. Päinvastoin, taustajoukot antoivat useampaan otteeseen tunnustusta siitä, miten reippaasti jaksoin aamu toisensa jälkeen palata kirjastoon kirjojen ääreen. Tuntui, että mitä enemmän tein töitä, sitä enemmän nautin siitä.
4) Lopetan lukemisen paria päivää ennen kurssia, jotta vältyn samanlaiselta "en muista mitään" -paniikkikohtaukselta kuin tänä vuonna.
Ja niin. Tämäkin toteutuu. Vielä ei onneksi kerratessa ole edes tullut tuota "en muista mitään" -kohtausta. Kaikki avainsanat tuntuvat herättävän jotain mielleyhtymiä jostain säilömuistin syövereistä, joten onnistunutta mieleenpainumista on ilmeisesti ainakin jonkin verran tapahtunut.
5) Jos pääsykokeisiin ajoissa pääseminen vaatii heräämistä neljältä yöllä neljän tunnin unien jälkeen - menen hotelliin.
Olosuhteet julkisen liikenteen puolelta ovat surullisen samanlaiset kuin viime vuonna. Silloinhan jouduin joskus viiden aikaan heräämään väliaikaisen bussi-juna -järjestelyn takia, ja kun en jännitykseltäni saanut nukahdettua ennen kello kahta tai jotain sinne päin, olin lopulta pääsykokeissa reilun kolmen tunnin unien jäljiltä. Ei hyvä. Eikä toistu tänä vuonna. Hotelli on jo varattu, joten edeltävä yö uinutaan toivottavasti hyvin ja levollisesti.
6) Otan paremmat eväät
Huokaus. Jälkikäteen olen miettinyt, olisinko voinut viime vuonna enää tehdä enempää väärin. Siis sen lisäksi, että menin kokeeseen muutaman tunnin unilla, otin huonot eväät enkä juuri edes syönyt niitä, enkä käynyt kertaakaan vessassa, koska en kehdannut. Tänä vuonna teen kaiken täysin toisin alkaen niistä unista ja mukaan lukien ne eväät. En ole sisältöä ehtinyt tarkemmin pohtia, mutta keskiviikkona on sitten aikaa käydä kaupassa hakemassa jotain hyvää tsemppievästä.
Tälle vuodelle olisi vielä muutama toivomus:
1. Välttyisin kauhealta lamaannuttavalta paniikilta.
2. Pääsisin reunaan istumaan, jotta se vessassa käyminen olisi helpompaa.
3. Joku ihana satunnainen ohikulkija toivottaisi tänäkin vuonna onnea kokeeseen. Siitä tuli niin hyvä olo.
Koko lukurupeama alkaa olla päivää vaille valmis. Tänään oli tarkoitus vielä painaa täysillä ja sitten lopettaa, mutta olosuhteiden sanelemana tämä päivä kuluikin aivan muissa touhuissa, joten tasapainoa haetaan vielä huomiselta. Tiistaina ja keskiviikkonakin aion vielä katsella kuvia ja lukea kerran sen terveyden edistämisen, johon en muuten ole niin kovasti panostanut, mutta muut lukemiset ja laskemiset loppuvat siis huomenna. En tiedä, onko tämä yksimielisesti täysin viisas päätös. Soraääniäkin on kuultu, kun eräät kuulemma painavat loppuun saakka kolmetoista tuntia ilman taukoja. Voi sitten olla, että ne sellaiset pääsevät sisään ja minä en, mutta viime vuoden viimeisen illan lukupaniikit mielessäni päätin jo aikoja sitten lopettaa tänä vuonna hyvissä ajoin ennen koetta.
Viime vuoden kokeiden jälkeenhän minä päätin, että tänä vuonna:
1) luen ne lukion kemiat ja fysiikat uudelleen, hyvin. Painopiste koko opiskelussa lienee laskemisen puolella, kirjallinen sisältö kun nyt on jo opiskeltu, joten sen osuus on kertaamisessa ensi vuonna.
Tämä toteutui ja ei toteutunut. Luin ne lukion kemiat ja fysiikat (yhtä kurssia lukuun ottamatta), hyvin, mutta harjoitusta ne kaipaisivat edelleenkin. Harjoitusta hain kevään ylioppilaskirjoituksista. Kirjallinen sisältö eli Galenos oli viime kevään jäljiltä kaikkea muuta kuin opiskeltu, joten senkin parissa tuli kuluneen kevään aikana yhä enenevissä määrin vietettyä aikaa.
2) tällä kertaa en jätä aikataulutusta minkään valmennuskurssin (jolle en edes aio osallistua) varaan, vaan rytmitän itse opiskeluni alusta asti, ihan yksin.
Valmennuskurssit eivät tosiaan sanelleet opiskelurytmiä tänä vuonna. Luin hyvin hyvin ahkerasti koko vuoden ihan sen oman itsenäisen lukusuunnitelmani mukaan, mutta jäin lopulta kuitenkin kaipaamaan mahdollisuutta osallistua valmennuskurssille. Voi olla, että tarvittaessa osallistun sellaiselle ensi vuonna.
3) Lakkaan valittamasta sitä työn määrää, koska se ei siitä vähene. Tänä vuonna sen kuitenkin luulisi olevan jo inhimillisempi kohdata.
Voi pojat! Luulin tosiaan viime kevään jäljiltä tietäväni jotain kovasta työnteosta. Viime keväinen oli pelkkää käsien heiluttelua tämän keväiseen verrattuna, mutta paria avautumista lukuun ottamatta pidin lupaukseni, enkä tuhlannut energiaa valittamiseen. Päinvastoin, taustajoukot antoivat useampaan otteeseen tunnustusta siitä, miten reippaasti jaksoin aamu toisensa jälkeen palata kirjastoon kirjojen ääreen. Tuntui, että mitä enemmän tein töitä, sitä enemmän nautin siitä.
4) Lopetan lukemisen paria päivää ennen kurssia, jotta vältyn samanlaiselta "en muista mitään" -paniikkikohtaukselta kuin tänä vuonna.
Ja niin. Tämäkin toteutuu. Vielä ei onneksi kerratessa ole edes tullut tuota "en muista mitään" -kohtausta. Kaikki avainsanat tuntuvat herättävän jotain mielleyhtymiä jostain säilömuistin syövereistä, joten onnistunutta mieleenpainumista on ilmeisesti ainakin jonkin verran tapahtunut.
5) Jos pääsykokeisiin ajoissa pääseminen vaatii heräämistä neljältä yöllä neljän tunnin unien jälkeen - menen hotelliin.
Olosuhteet julkisen liikenteen puolelta ovat surullisen samanlaiset kuin viime vuonna. Silloinhan jouduin joskus viiden aikaan heräämään väliaikaisen bussi-juna -järjestelyn takia, ja kun en jännitykseltäni saanut nukahdettua ennen kello kahta tai jotain sinne päin, olin lopulta pääsykokeissa reilun kolmen tunnin unien jäljiltä. Ei hyvä. Eikä toistu tänä vuonna. Hotelli on jo varattu, joten edeltävä yö uinutaan toivottavasti hyvin ja levollisesti.
6) Otan paremmat eväät
Huokaus. Jälkikäteen olen miettinyt, olisinko voinut viime vuonna enää tehdä enempää väärin. Siis sen lisäksi, että menin kokeeseen muutaman tunnin unilla, otin huonot eväät enkä juuri edes syönyt niitä, enkä käynyt kertaakaan vessassa, koska en kehdannut. Tänä vuonna teen kaiken täysin toisin alkaen niistä unista ja mukaan lukien ne eväät. En ole sisältöä ehtinyt tarkemmin pohtia, mutta keskiviikkona on sitten aikaa käydä kaupassa hakemassa jotain hyvää tsemppievästä.
Tälle vuodelle olisi vielä muutama toivomus:
1. Välttyisin kauhealta lamaannuttavalta paniikilta.
2. Pääsisin reunaan istumaan, jotta se vessassa käyminen olisi helpompaa.
3. Joku ihana satunnainen ohikulkija toivottaisi tänäkin vuonna onnea kokeeseen. Siitä tuli niin hyvä olo.
Subscribe to:
Posts (Atom)