Koe on ohi, mutta pää ei ole vielä oikein uskonut sitä. Istun koneella lihakset jännittyneinä, valmiina kääntymään ja kaivamaan Galenoksen laukusta. Koko kevään, tai oikeastaan koko vuoden, Galenos ja fysiikat+kemiat laskuineen ovat olleet ainutta sallittua seuraa, joten tästä yllättävästä vapauden tunteesta on nyt hiukan hankala nauttia.
Valmistautumiset kokeeseen menivät hyvin. Varmistin rauhalliset ja tarpeeksi pitkät yöunet beetasalpaajalla (helpotti sitä valvottavaa tykytystä), virkeän aivotoiminnan terveellisellä aamupalalla (elämäni vaikeimmat suupalat) ja kokeeseen kävelyllä. Kokeessa söin eväitä, pidin itseni virkeänä kofeiinilla ja kävin vessassa. En jännittänyt liikaa, en hosunut liikaa, enkä oikeastaan tehnyt mitään liikaa.
Mutta teinkö silti tarpeeksikaan? Kuten tuolla kommenteissa joku jo osasi kertoa, oli koe tänä vuonna hyvin valmistautuneille hyvinkin reilu. Nippelitietoja ei vaadittu, tehtävät olivat inhimillisiä ja varsinkin Galenoksen osalta jopa pelottavan yksinkertaisia. Laskut olivat hyvän laskurutiinin omaavalle, lukiossa hyvin pärjänneelle varmaankin jokseenkin helppo nakki. Itselleni jäi niistä lähinnä kaoottinen olo. Ensin en meinannut osata niitä helppojakaan fysiikan laskuja, sitten sain jostain narun päästä kiinni ja puoltatoista tehtävää lukuun ottamatta kaikki tehtyäkin. Yhden tiedän jo tehneeni väärin, ja se harmittaa. Se oli vielä helppo! En jaksa uskoa, että noilla sisään pääsisi, mutta nyt en jaksa miettiä oikein sitäkään. Pää on vielä vähän raskas.
Nyt haluan olla tulosten saapumiseen asti ihan vain miettimättä koko koetta ja varsinkin puhumatta siitä kenenkään kanssa. Siispä jätän opintomatkankin hetkeksi lomailemaan. Sikäli kuitenkin, kun ennakko-oletukseni pitävät paikkansa, tässä vielä ensi vuodelle:
Laske. Paljon.
Toivottavasti nyt onnistuit!
ReplyDelete