Yritänpä tässä nyt jotenkin vähän analysoida ja tulkita nykyistä opiskelutilannettani. Pääsykokeiden suhteen siis.
Viime viikkoon asti kuvittelin naiivisti omaavani jonkinlaisen sisäänpääsymahdollisuuden. Pienen, mutta mahdollisuuden yhtä kaikki. Ajattelin, että kyllä se näillä värikkäillä mind mapeilla, parin tunnin päivittäisillä laskareilla ja ennen kaikkea sisulla. Enpä kuvittele enää.
Onhan se tietysti positiivista saavuttaa jonkinlainen realismin taju ennen pääsykokeita ja pääsykokeiden tuloksia, mutta nyt tuntuu, että on aivan mahdotonta löytää mitään motivaatiota lukemiseen, kun ensi vuosi menee uusintayrityksen parissa joka tapauksessa. Haluan tehdä kaikkeni nytkin, valmistautua täysillä ja yrittää parhaani, mutta se sama motivaatioruoska, joka tähän asti on huonoimpina hetkinä ajanut eteenpäin, on nyt kadonnut.
Välillä ajattelen, että ehkä tämä saamattomuus on päivänselvä todiste siitä, ettei niin kunnianhimoinen ammatti yksinkertaisesti ole minua varten.
En nyt tiedä, miten tästä eteenpäin. Yritän asennoitua niin, että välivuosi kahden yliopistotutkinnon välissä voisi tehdä hyvääkin. Asuisin kotona, kävisin muutaman kuukauden töissä ja jättäytyisin sitten taas valmistautumaan. Lukisin syksyn aikana aikuislukiossa ne muutamat fysiikan kurssit, joita en ole koskaan lukenut, ehkä jopa kaikki kahdeksan. Kertaisin kemian alusta asti. Yksinkertaisesti hankkisin oikeasti jonkun varteenotettavan pohjan pääsykokeille. Nyt tuntuu, että yritän legopalikoista kasata linnaa juoksuhiekalle.
En halua kuulla enää keneltäkään, että "älä nyt, tottakai sä pääset sinne" tai että "älä nyt, kyllä mä ainakin uskon, että sä pääset sinne". Valitettavasti kukaan muu kuin minä ei tiedä tätä tilannetta, niitä säälittäviä tuntimääriä, joita olen tehokkaasti opiskellut ja niitä valtavia sivumääriä, joita olen selannut mitään oppimatta. Älkää sanoko, että "älä nyt.." vaan, että "lopeta valittaminen ja rupea lukemaan".
jk. Kiitos muuten tuntemattomalle kommentoijalle. Samaa toivomme.
