Lypsykoneen kuljettajan koulutuksen valintakokeet 2011

Oli pakko käydä Älyvuodosta vilkaisemassa eilisiä koetehtäviä ja vastausanalyyseja. (Tätä en luonnollisestikaan suosittele kenellekään ko. kokeen tehneelle. On huomattavasti helpompi olla autuaan tietämätön omista virheistään aina sinne tulosten julkistamispäivään asti kuin saada tänään itkupotkuraivarit, olla masentunut sinne kesäkuun loppupuolelle saakka, spekuloida, elätellä toiveita ja päätyä kerta toisensa jälkeen siihen tulokseen, että "emmä kumminkaan pääse". Uskokaa mua. Mä tiedän.)

Ensimmäinen tehtävä näytti hauskalta, muutama muu oikein kelpo pääsykoetehtävältä, mutta muutama tehtävä sai kyllä tällaiselta jo-sisäänpäässeeltäkin palan kurkkuun. Tunnen itseni samaan aikaan kovin etuoikeutetuksi (viimevuotinen koe tuntuu aika kesyltä tuohon verrattuna) ja toisaalta vähän syylliseksi..ei minusta olisi enää ollut tuota koetta tekemään. Ei tietysti tarvitsekaan olla, kun takana ei ole koko vuoden intensiivistä Galenoksen pänttäämistä, mutta silti jotenkin..kyllä tuo omiin silmiini aika haastavalta kokeelta näytti, joten valtavasti onnea ja suitsutusta kaikille sen tehneille! Meni miten meni, hermojen säilyttäminen tuon kokeen jäljiltä on jo saavutus.

Sääli, ettei itse voinut tänään aloittaa lomaansa koeurakan tehneenä. Koe on vasta puolentoista viikon päässä, ja yllättäen lukemiset hiukan junnaavat. Kesäloma ja kokeisiinluku ei ole kovin hedelmällinen yhdistelmä. Palaan arkiston kätköihin..

Pä-pä-pä-pääsykokeet.

Kukaan tämän vuoden hakijoista tuskin pyörii enää netissä - etenkään lukemassa alan foorumeja tai blogeja, mutta jos joku kylmähermoinen kokelas tänne vielä ennen kokeita eksyy, niin toivottaisin vain valtavasti onnea kokeeseen! Kolmen kokeen kokemuksella en koe olevani paras ihminen neuvomaan, miten siellä pärjätään; kai te eväänne ja välineenne osaatte huolehtia itsekin, mutta oikean laskimen ja hyvien eväiden lisäksi siellä tarvitaan rutkasti onnea, joten täältä sitä nyt tulee:

ON-NE-A KO-KEE-SEEN!

Nauttikaa olostanne!

Viive - viipeen.

Jälkimmäinen niistä kahdesta viikosta venyikin sitten neljäksi viikoksi. Tai venyy edelleen, koska niistä neljästä on kaksi vielä edessä. Samalla kesäloman alku siirtyi viime perjantaista kesäkuun kuudenteen.

Lukuviikon alussa olin vielä menossa tenttiin, mutta koska olin niin onnistuneesti ohjelmoinut itselleni opiskelujen ulkopuolista tekemistä aina tiistai-iltaan saakka (Jyväskylän viikonloppu, äitienpäivä ja puolison syntymäpäiväjuhlallisuudet), totesin heti aluksi, ettei kahden päivän lukemisella olisi juuri järkeä käydä tenttiä tekemässä. Viime jakson tentin tein kyllä samaisella noin kahden päivän lukemisella, mutta silloin se jaksonaikainen opiskelu oli ollutkin huomattavasti intensiivisempää ja tehokkaampaa kuin nyt viimeisellä jaksolla, jota verotti kevätväsymyksen lisäksi intensiivinen ja tehokas sairastelu. Vaikka viime jakson tentistä ihan kunnialla selvisinkin, en halua enää yhtään samanlaista tenttikokemusta. En halua pelätä ennen tenttiä tai sen jälkeen, pääsenkö läpi, vaan haluan olla omasta osaamisestani niin varma, ettei mitään epäilyksen aihetta ole. En minä mitään täysiä pisteitä tavoittele, vaan ainoastaan varmaa pohjaa seuraavalle viidelle vuodelle.

Päätin sitten suosiolla heittäytyä puolittain lomalle, ja käydä tekemässä tentin uusintapäivänä kesäkuun alussa. Nyt sitten lueskelen omaa (hidasta) tahtiani asioita, jotka muut opiskelivat kai jo jakson aikana. Ei se mitään - pidän tästä mallista huomattavasti enemmän. Tentti on vielä siellä jossain, lueskelen rauhassa ja paineetta, enkä unohda virkistää itseäni kivoilla kesätekemisillä, kuten valokuvausretkillä betoniviidakossa, elokuvilla tai jätskipiknikeillä. Jostain syystä oppimisenikin tuntuu olevan tehokkaampaa, kun takaraivossa ei koko ajan jyskytä "perjantain tentti" (jaksotentit ovat siis olleet aina perjantaisin). Keskityn paremmin, kun en koko ajan panikoi, ehdinkö käydä kaikkia luentomuistiinpanoja läpi, ja koen äärimmäisen vapauttavana sen, että voin koska tahansa heittää kirjat nurkkaan, ja vastata myöntävästi kaverin kahvittelukutsuun. Olennaisintahan on nimenomaan se, että voin - ei se, että niin tekisin.

Murmeli kuittaa, viikko 1.

Loppuviikko onkin mennyt vauhdilla, ja epämieluisista olosuhteista johtuen viikko-ohjelman päivittäminen toimii nyt kahden päivän viiveellä. Ohjelmaa on loppuviikosta ollut vähän, joten tässäpä koko ohjelma, olkaa hyvät!

Keskiviikko:

Näen yöllä unta olevani jossakin korkealla paikalla, missä huimaa. Tajuan kuitenkin samanaikaisesti nukkuvani, ja ihmettelen unessa, "miten vaakatasossakin voi näin pyörryttää". Hassua kyllä, mutta herätessäni huimaava tunne on edelleen yhtä konkreettinen kuin unessakin, ja ainoa mahdollinen asento on vaakatasossa, kylkiasennossa. Yritän hätäisesti googletella puhelimella huimausdiagnostiikkaa, ja löydänkin omiin olosuhteisiini sopivan vaihtoehdon. Varaan illaksi ajan korvalääkärille.

10.15-11.10: Tutor-istunto
Viimeinen tutor-istunto. En viitsi ottaa edes huimauksen takia kolmatta poissaoloa tutoreista, joten horjun parhaani mukaan paikalle. Pahoinvointilääke on onneksi vähän helpottanut oloa. Tutorryhmä kärsii kai lievästä kevätväsymyksestä, ja osallistuminen on jälleen kerran heikohkoa. Olen itse ehtinyt tehdä tutoreista vain n. 3/5, ja koska toimin viimeisellä kerralla puheenjohtajana, joudun lievästi kiusallisiin tilanteisiin, kun juuri kenelläkään ei ole juuri mitään sanottavaa niihin tehtäviin, joihin sattumalta itsellänikään ei ole mitään. Ryhmämme tutor ei vaikuta kovin tyytyväiseltä toimintaamme (en yhtään ihmettele), ja itselleni jää lievästi huono omatunto omasta osallistumattomuudestani. Yksi pojista on kuitenkin leiponut viimeisen kerran kunniaksi ihania suklaamuffinseja, mikä ilahduttaa huonovointisenakin.

11.15-13.45: Kotiin.
Huimauksen, pahoinvoinnin ja illalle varatun lääkäriajan vuoksi väliin jäävät niin Kurkunpää ja äänenmuodostus kuin Harjoittelun vaikutus sydämeen ja verenkiertoon sekä hengityselimistöön -luentokin. Samoin illan toinen dissektio. Palaan siis kotiin, vien koirat lenkille ja lähden lääkäriin. Korvalääkäri vahvistaa omat epäilyni oikeaksi, ja diagnoosiksi saan vestibulaarineuroniitin. Onneksi kärsin vain taudin lievästä muodosta, enkä useimpien hoitoon hakeutuvien tavoin esimerkiksi oksentele holtittomasti. Pysyn pystyssä ja pahoinvointikin jää matkapahoinvoinnin tasolle. Ei se mukavaa ole, mutta sen kanssa elää. Koska tautiin ei ole olemassa lääkitystä, ja se paranee yleensä omaa tahtiaan, on lääkärissä käynti periaatteessa turha. Koska allergialääkeresepti on kuitenkin vanhentunut, uusin sen samalla, enkä huimauksenkaan kanssa joudu turvautumaan omiin vajavaisiin diagnooseihini, joten koen käynnin kuitenkin tarpeelliseksi. Eipähän tarvitse pelätä esim. aivokasvaimia tai muuta vakavampaa.

---------------------------------------------------------------------------------
Torstai:

13-21: Töissä.
Lukujärjestys on tyhjää täynnä, joten olen lupautunut töihin äitienpäiväviikonloppua edeltävää työruuhkaa helpottamaan. Olisin saanut sairaslomaakin, mutta koska oireeni ovat kohtuullisen lieviä, ja koska lääkäri on suositellut hoidoksi liikkeessä pysymistä (tasapainoelimen totuttelemiseksi) päätän kuitenkin lähteä töihin. Jo pelkkä viileässä oleskelu helpottaa pahoinvoinnin osalta, enkä töissä kiinnitä huimaukseenkaan liiemmin huomiota.

----------------------------------------------------------------------------------
Perjantai:

9.15-10.40: Pohdintaseminaari.
Tähän mennessä kai kaikki jaksomme ovat opetuksen osalta loppuneet pohdintaseminaariin. Pohdintaseminaarikysymykset jaetaan aina jakson alussa (10-20kpl), ja niihin valmistaudutaan ryhmittäin. Seminaareja vetävät 2-4 laitoksen asiantuntijaa, jotka sitten oman mieltymyksensä mukaan arpovat kuhunkin kysymykseen vastaavan ryhmän. Tämänpäiväisessä seminaarissa pohdittiin muun muassa oksidatiivisen fosforylaation irtikytkentää, sydämen väliseinien embryologiaa, hengityksen toiminnallista jäännöskapasiteettia ja K-vitamiinin vaikutusta veren hyytymiseen. Vetäjät olivat viihdyttäviä, kysymykset kohtuullisia ja vastaukset ilahduttavan yksiselitteisiä, joten seminaari loppui jopa puoli tuntia ennen virallista päättymisaikaansa. Jollain omituisella tavalla ihan pidän noista seminaareista, mutta tänään ilahdutti erityisesti se, että ripeän tahdin vuoksi ehdin tuntia aikaisempaan junaan.

Kevään (ja ensimmäisen vuoden) opinnot ovat nyt tenttiä vaille paketissa. Hurjaa!

11.07-12.40: Kotimatkalla
Päivittelen tässä viikkoaikatauluani. Aloittelin Toijalassa, äsken taidettiin lähteä Riihimäeltä. Kohta siis kotona.

18-02: Töissä
Lukuviikko alkaa kätevästi yövuorolla. Sen jälkeen on edessä viikonloppumatka Keski-Suomeen, äitienpäiväjuhlintaa sekä puolison syntymäpäivät. En vielä tiedä, missä vaiheessa ehdin lukea tenttiin, mutta motivaatio lukemiseen on siitä huolimatta kohdillaan.

Murmelin tiistai.

Eilinen nihkeily taisi olla pelkkää maanantai-angstia. Tänään oli nimittäin ihan erilainen ääni kellossa, kuten toki 9,5 tunnin yöunien jälkeen voi odottaakin. Keskittymiskyky ja mieliala olivat ihan eri luokkaa kuin eilen, vaikkei tätä kroonistunutta väsymystä yksillä täyspitkillä unilla vielä kokonaan parannettukaan. Suunta oli silti oikea.

Tiistai näytti tältä:

9.15-11.00: Histologiaa - keuhkot ja hengitystiet
Histot eivät ole minun mukavuusaluettani, ja herkästi laukeavan päänsäryn vuoksi mikroskoopeilla toteutetut vielä vähemmän. Suurin osa histoista järjestetään nykyään virtuaalisina (mikä taas on osittain turhauttavaa siksi, että pääsen katsomaan samoja näytteitä kotoa käsinkin) tietokoneluokissa, ja niitä jaksan paremmin. Serverin kaatumisen vuoksi tämänpäiväinen histo oli siirretty "manuaaliseen" malliin mikroskopointiluokkaan. Näytteitä oli kuitenkin vähän, joten päänsärky ei ehtinyt yllättää.

11.15-12.00: Luento: Kudosten hapensaantiin vaikuttavat tekijät
Hyvä luento slidien osalta. Luennoitsija vain on melkoinen sprintteri, joten perässä on haastavaa pysyä. Nopea tahti pitää kuitenkin skarppina.

12.15.15.00: Harjoitustyö: Veren ja seerumin tutkiminen
Tämä oli hauska harjoitustyö. Pääsi treenamaan verinäytteen ottoa (sujui kiitettävällä nopeudella ja tyylillä), mittailemaan oman verensä hyytymisnopeutta ja hemoglobiinia sekä tutkimaan seeruminäytteen proteiineja geelielektroforeesilla. Erityisen hauskaa oli huomata, etteivät hartiat vetäydy jännityksestä enää korviin saakka verinäytettä otettaessa. Ainakaan ns. helppojen suonien kohdalla. Hetken tunsi kehittyneensä jossain. Toki itse työkin oli kiinnostava, mutta sisälsi paljon odottelua, mikä on aina enemmän tai vähemmän tylsää. Olen toiminnan ihmisiä.

15-17.45: Dissektio
Ylimääräinen dissektioharjoitus, josta osallistuin vain ensimmäiseen puoliskoon päästäkseni edes jokseenkin inhimilliseen aikaan kotiin tekemään huomisia tutoreita. Ehdin silti tehdä ja nähdä kaikenlaista, mikä oli mahtavaa. Huomenna lisää - ja hyvässä lykyssä loppuun saakka.

19.45 -> kotona.
Home sweet home.

Päiväni murmelina.

Marika teki jokin aika sitten hienon postauksen päivästään preklinikassa. Vaikka opiskelu Kuopiossa on jokseenkin samanlaista kuin meillä Tampereella, on molempien yliopistojen preklinikassa omat sävynsä. Kuvista päätellen Kuopion fyysiset ulottuvuudet ovat ainakin hurjan paljon uudempia ja hienompia kuin meidän rakkaassa, kosteusvaurioista kärsivässä päärakennuksessamme (jossa siis suurin osa opetuksesta tällä hetkellä tapahtuu). En ole nyt Marikan tapaan selostamassa tunti tunnilta Tamperelaista preklinikkaa, mutta ajattelin hieman pinnallisemmin kirjoittaa, miltä näyttää ensimmäisen vuoden viimeinen opiskeluviikko Tampereella. Ihan ilman kuvia tosin, sillä koulussa mukana kulkee ainoastaan kännykkäkamera, jonka tuhruisista kuvista ei tule kuin itku.

Maanantai 2.5

9-11.00: Lääketieteen tutkinnonsuunnittelutoimikunnan (TST) kokous.

Olen ko. toimikunnassa yhtenä neljästä opiskelijajäsenestä. Opiskelijoiden lisäksi toimikuntaan kuuluu tiedekunnan dekaani, laitoksen varajohtaja, koulutusjohtaja sekä kliinisiä opettajia eri aloilta. Käsiteltävät asiat liittyvät yllättäen tutkinnonsuunnitteluun, ja voivat olla mitä tahansa kurssipalautteiden käsittelystä konkreettisiin tutkinnonuudistuksiin. Laitoksen vanhoja partoja on hauska kuunnella, ja koen tällä tavoin pysyväni entistä paremmin kärryillä siitä, mitä olen seuraavat vuoteni konkreettisesti tekemässä. Erittäin mielenkiintoista. Teetäkin on tarjolla.

11.15-12: Luento: Hengityskaasujen kuljetus veressä.
12.15.13: Luento: Hengityksen säätely
Periaatteessa hyviä luentoja, mutta armoton väsymys sai silmän luppaamaan. Asiaa ei helpottanut luennoitsijan miellyttävän pehmeä (unettava) ääni. Tauolla hain kahviosta teen ja leivän helpottamaan lounasajan puutteen tuottamaa fyysistä tuskaa.

13-14: Tutor-istunto
Puolella ryhmästä oli ääni käheänä, lähes kaikilla tutorit puutteellisesti tehty. Myös minulla. Huolimatta puolentoista viikon "lomasta", tein omiani viime hetkellä eilen illalla. Enkä voi väittää, ettenkö kiireessä olisi korvannut yhtä osaa vain tulostamalla yhden käypä hoito -suosituksen ja lukaisemalla sen läpi junassa. Uusien potilastapausten käsittely on aina hauskempaa kuin vanhojen purku, mutta tällä kertaa sekään ei oikein irronnut. En ollut ainoa väsynyt - se piristi.

14-17.00: Odottelua ja kotimatkailua
Tämä on näitä pendelöinnin varjopuolia. Myöhästymällä kolme minuuttia edellisestä junasta joudut odottamaan tunnin seuraavaa, ja tiettyjen (pohjoisesta tulevien) junien kohdalla tunti venyy lähes poikkeuksetta puoleksitoista. Kotona ollaan kolme tuntia koulun päättymisen jälkeen. Onneksi tämä on kuitenkin suhteellisen harvinaista.

Opiskelukrapula

Loma on ohi. Vaikka "loma" kuluikin pääasiassa töissä, ja muulta ajaltaan sairastellessa, nautin silti täysin rinnoin siitä, että sain hetken ajan olla ajattelematta opiskelua. Yritin niinä parina vapaapäivänä kaivaa jotain seminaarimonisteita esiin, mutta täytyy tunnustaa, ettei niiden lukemisesta mitään tullut. Raskaan, fyysisen työn vastapainoksi kaipaa aina ennen kaikkea kirjaimellista ei-minkään tekemistä. Esimerkiksi kahden ja puolen tunnin päiväunia olohuoneen matolla.

Kaksi vapaapäivää ja yhdet päiväunet eivät ihan riittäneet täydelliseen rentoutumiseen - etenkään, kun se kouluunpaluuta edeltävä päiväkin kului töissä. Olo kouluun palaamisesta oli nihkeähkö, ja joudun suorastaan tekemään vähän töitä tsempatakseni vielä nämä viimeiset pari viikkoa ennen kesälomaa. Vielä viime keväänä suutuin hampaalla opiskelevalle työkaverilleni, joka kehtasi valittaa väsymistään/kyllästymistään kevään viimeisinä viikkoina. Olin silloin pontevasti sitä mieltä, että jokaisella unelma-ammattiinsa jo opiskelevalla on yhtä vähän oikeuksia valittaa opiskeluista kuin suomalaisella kuumista kesäpäivistä (lienee kyllä kumottu väite viime kesän jälkeen). Vaan täällä sitä ollaan, kaivamassa vihoviimeisiä voimia viimeisistä viikoista selviämiselle (ja odotellessa kuumien kesäpäivien pelastusta - työvuoroja kylmävarastolla).