Friday, June 19, 2009

Omilla jaloilla.

Aamut liian lyhyiden yöunien jälkeen joko selkeyttävät ajatuksia kiitettävästi tai sitten vaihtoehtoisesti pistävät pakan sekaisin entistä pahemmin. Viime kuukausina olen kokenut olevani selväjärkisimpänä nimenomaan aamuyöstä, ei väsyneenä, mutta ei vielä ihan täysin hereilläkään.

Tämän aamun selväjärkisin ajatus kantoi yli pitkän työpäivän. Se, mikä illalla vielä itketti, sai aamulla suoristamaan selän ja päättämään: elämä ei lopu tähän. Ei edes lyhyellä tähtäimellä. Nyt en keskity siihen ajatukseen, että kaikki muut pääsivät, mutta minä en. Keskityn siihen, että minä en päässyt, ja siihen, miksi en päässyt. Nyt kun en enää omista yhtään lukukaveriakaan, voin sulkea silmät sivullisilta ja keskittyä ihan vain itseeni. Tottakai olen edelleen surullinen epäonnistumisestani. Tietenkin se pala on kurkussa edelleen ja tottakai olen vähällä purskahtaa itkuun, joka kerta, kun joku kysyy tuloksista. Tällä kertaa en kuitenkaan jää rypemään siihen epätoivoon. Pusken eteenpäin ja vähitellen kieltäydyn kokonaan ajattelemasta niitä muita onnellisia siellä opiskelupaikoissaan. Minä selviän tästä.

Haluan ajatella, että kun minä sitten ensi keväänä pääsen (uskookohan tähän enää kukaan?), olen varmasti edes hiukan valmiimpi kuin jos olisin päässyt tänä keväänä. Jollain tapaa ainakin. Kukaan ei ainakaan uskalla väittää, etteivätkö perusasiat olisi siinä vaiheessa hallussa melko hyvin. Helpomminkin tämän olisi toki voinut tehdä, mutta en muista, koska minä olisin viimeksi tehnyt mitään helposti. Paitsi tietysti tänään rahaa töissä.

No niin. Nyt pitäisi keskittyä valmennuskurssien vertailuun ja tilata niitä fysiikan matskuja. Jos vaikka ensi viikolla alkaisi jo vähän laskeskelemaan.

Heitelköön elämä kuinka paljon tahansa, lopulta minä selviän kuitenkin pelkillä mustelmilla.

Thursday, June 18, 2009

***

Raskas päivä.

Pala kurkusta ei lähde nielemällä. Ystävien myötäelävät viestit ja puhelut pitkin päivää ovat lohduttaneet samalla, kun olen töistä välillä karannut vessaan pyyhkimään silmiäni. Olen ainakin tähän asti selvinnyt paremmin kuin silloin keväällä jonkun sadannen kahdentoista tunnin työpäivän jälkeen kuvittelin tulevani tässä tilanteessa selviämään, mutta todellisuudessa odotan sitä putoamista silti joka hetki.

Jonkinlainen nollaaminen olisi kai tarpeen. Sillekin on hyvin vähän mahdollisuuksia ainakin lähitulevaisuudessa, kun lupauduin juhannukseksi töihin. Neljän tunnin päästä saakin jo herätä purkaamaan pahaa oloaan pahvilaatikoihin. Ehkä sitten nollaan ihan vain tekemällä töitä.

Huomenna ajattelin ilmoittautua jollekin valmennuskurssille ja tilata fysiikan yo-tehtävät ratkaisuineen.

Jospa se tästä ihan vain eteenpäin menemällä.

Wednesday, June 17, 2009

Voi miten mä toivoin.

Pahin painajaiseni kevään osalta toteutui juuri.

En tiedä ketään muuta hakenutta, joka ei olisi päässyt sisälle. Paitsi itseni.

Tuesday, June 16, 2009

Aatonaatto

Kuopion tulokset sitten tulivat. Oli siellä listassa ainakin kaksi tuttua nimeä. Sydäntä lämmitti etenkin sen toinen - paras lukuystäväni viimeisen kahden kevään ajalta. Tuollaisiin uutisiin on kuitenkin vaikea suhtautua mitenkään ristiriidattomasti. Olen todella todella onnellinen ja tyytyväinen siitä, että lukukaveri pääsi. Hän, jos joku oli paikkansa ansainnut. Oma pettymys on kuitenkin helpompi kestää, jos joku on samanlaisen työmäärän jälkeen samasta syystä yhtä pettynyt. Nyt sekään ei enää pelasta minua, joten tänä vuonna itken sitten ihan yksinäni. Mitä todennäköisimmin.

En millään jaksaisi odottaa torstaita ja samalla en haluaisi, että se tulisi. Viime vuonna tulokset tulivat heti aamulla nettiin, mutta tänä vuonna en oikein uskalla katsoa niitä sieltä, vaan ajattelin odottaa päiväpostia. Täällä sekin onneksi tulee heti aamusta, ennen kymmentä nyt yleensä ainakin. En kestä sitä epävarmuutta, kun rullaa sivua alaspäin paniikissa, oman sukunimen alkukirjain lähestyy, silmät harppovat etsien tuttua nimeä, mutta eivät löydä. Vähitellen sitä sitten ymmärtää, että tässä nyt ei ole mitään virhettä, näiden kahden kirjaimen välissä se olisi, jos olisi. Mutta ei ole.

Salaa vähän itkettää jo valmiiksi. Sopivasti, kun teholohduttajakin lähti juhannukseksi muualle. En nyt oikein tiedä, mihin purkaisin tämän ulospyrkivän itkun ja käsien vapinan.