Ensiapuilua

Ensimmäinen opiskelulomapäivä kohta ohi. Koko päivä meni, mutta sain tehtyä, mitä tavoittelinkin. Kemiaa luin jopa yhden luvun enemmän kuin oli tarkoitus. Täytyy tosin tunnustaa, että se ylimääräinen luku käsitteli jotain "mitä kemian opiskelu on" -diipadaapaa. Luin silti. Huomenna tavoitteena on siis jälleen yksi luku kemiaa, yksi matematiikkaa ja yksi luku kirjasta "sarjakuvan kieli ja mieli". Ja vähän nopeammalla tahdilla kuin tänään kii-tos.

Muistin juuri, että noin kaksi vuotta jahkailtu ensiapukurssi on edelleen käymättä. Lomilla aina muistan sen ja harmittelen, etten ole jo käynyt, joten nyt lopetan harmittelemisen ja odotan, että SPR:n länsi-Suomen piirin toimisto päivittää kevään ohjelmansa, jotta voin ilmoittaa itseni ja poikaystäväni kurssille. Harmi, ettei niitä elvytystaitoja voi harjoitella itsenäisesti kotona - vaikka poikaystävällä. Tuo kun vielä toistaiseksi hengittää ihan omin voimin :)

Lomatunnelmissa

Yliopiston loma alkoi viime keskiviikkona enemmän tai vähemmän epäonnistuneen suomen kielen tentin jälkeen. En osaa yhtään arvioida, pääsinkö edes läpi. Sainko yhtä ainutta pistettä? Eipä kyllä muuta voi odottaakaan tentiltä, jossa pitää muun muassa analysoida lausetta "Katiska puhkesi kyyneliin kuultuaan linnunpöntön kuolemasta". Tulokset määritellään ei niinkään osaamisen vaan ennemminkin normaalijakauman perusteella, joka on kieltämättä aika mielenkiintoinen tapa tuollaiselle tentille. Tentaattori siis valitsee mielestään parhaan paperin ja vertaa muita siihen. Kuulun todennäköisesti siihen muutamaan prosenttiin, joiden kohtalona on tulla hylätyksi. Enkä jaksa itkeä. Tai no ehkä vähän, koska tuo kurssi kuuluu pakollisiin opintoihin, eikä todellakaan kiinnostaisi suorittaa sitä uudelleen.

Aikuislukiostakin pääsi tauolle jo torstaina. Tauko tulikin sikäli tarpeeseen, että tarvitsen hiukan ylimääräistä aikaa kiriäkseni muun kemian ryhmän kiinni. Olen kyllä tietysti omina lukioaikoinani käynyt kemia ykkösen, mutta kurssisisältö on kaikesta päätellen paisunut aivan käsittämättömiin mittoihin, joten kävin nyt sitten ostamassa myös kemia ykkösen oppikirjan lomalukemisiksi. Lisäksi heti lomaa seuraavalla viikolla pitäisi käydä tekemässä niin matematiikan kuin kemiankin kokeet ja ainakin matematiikan suhteen on ensimmäisen kurssin hyvän menestyksen takia melkoisia paineita menestyä jatkossakin. Samanlainen olin lukiossakin; jos jostain monen kurssin oppiaineen ensimmäisestä kurssista sain kympin, piti muille kursseille taata sama arvosana. Meidän lukiossamme kun vielä käytettiin todistusten sijaan sellaisia kurssivihkoja, joihin käytiin aina kurssin jälkeen hakemassa numero ja opettajan allekirjoitus. Siinä ne sitten siististi lepäsivät allekkain, kympit ja muut kympit.

Nyt eniten haastetta tuottaakin ahkeran opiskelun aloittaminen heti huomenna. Lomalle riittäisi opiskeltavaa kemian kahden, matematiikan yhden kurssin ja kirjallisuuden yhden tentin verran. Jälkimmäiseen olisi kaikenlisäksi toinen tenttikirjoista på svenska, joten sen tavaamiseen pitänee varata tupla-aika.Yritän oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni heti huomenaamulla aamulenkin jälkeen ja aloittaa vaikka siitä kemiasta. Luku sitä, yksi luku matematiikkaa, luku kirjallisuutta. Ei kai paha.

Miksi juuri lääkäriksi?

Scilla halusi tietää, miksi haluan juuri lääkäriksi. Nii-in, miksi juuri lääkäriksi? Miksei äidinkielen opettajaksi? Juristiksi? Kokiksi? Palomieheksi? Vaikea kysymys. Mielessä on aina vaellellut hämäriä mielikuvia vastaukseksi tuohon, mutta mitään selkeästi jäsenneltyä vastausta en ole onnistunut antamaan edes itselleni.

Ehkä vahvin vaikuttaja on tällä hetkellä työn haastavuus. Kun lukioaikoinani kuvittelin olevani liian tyhmä lääkäriksi, uskoin, että äidinkielen opettajan ammatti olisi haastavaa sekin. Että voisin kouluttaa opiskelijani niin hyvin, että kaikki kirjoittaisivat äidinkielestä vähintään eximian. Tai jotain sellaista. Noh, eihän se opettajan työ sellaista ole, vaikka on siinäkin omat haasteensa. Kirjallisuuden opintoja suorittaessani olen kuitenkin pettynyt kerta toisensa jälkeen, opinnot ovat mielestäni kaikkea muuta kuin akateemiseen valmiuteen kouluttavia. En jostain syystä pysty kuvittelemaan tälle tieteenalalle kovin ruusuista tulevaisuutta. Joskaan ei se nykyisyyskään sitä ole. Jossain opintojeni katkerimmassa vaiheessa olin kai sitä mieltä, ettei kirjallisuustiede nimestään huolimatta ole lainkaan tiedettä, ettei sillä tieteenalana ole vähääkään arvoa. Olen kuitenkin viisastunut ja ymmärrän hyvin kirjallisuuden merkityksen kulttuurintutkimuksen osana. Itsenäisenä tieteenalana en sen tarpeellisuutta ole vieläkään oikein valmis allekirjoittamaan.

Mutta niin. Haastavuuden lisäksi lääkärin työ teknisenä ammattina kiehtoo. Ja tietysti se, että työllä on saavutettavissa konkreettisia tuloksia, joilla todella on merkitystä. Kaikkien näiden taustalla on kuitenkin puhdas pakkomielle. En tiedä, missä ikävaiheessa päätin ryhtyä lääkäriksi, hyvin nuorena joka tapauksessa (sairastelimme sisarusteni kanssa poikkeuksellisen paljon lapsina, joten olin paljon tekemisissä lääkäreiden ja sairaaloiden kanssa), mutta ajan kanssa ammatista on muodostunut pienimuotoinen pakkomielle. Tajusin sen jo lähtiessäni opiskelemaan kirjallisuutta, mutta arvelin pääseväni niskan päälle ja unohtavani koko jutun. Arvelin, että äidinkielen opettajan työ korvaisi sen, mitä lääkärin ammatilta haluan. Arvelin väärin. Olen lukuisia kertoja yrittänyt keskittyä muuhun, keksiä helpompia vaihtoehtoja, mitä tahansa, mutta aina se nousee esille. Pinttynyt toive, josta pääsen eroon vain sen saavuttamalla - enkä lopulta sittenkään.

Siksi minä haluan lääkäriksi.

Ulkoaopettelun pelko

Opiskelen tällä hetkellä toista jaksoani aikuislukiossa. Pitkää matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaa. Niitä perinteisiä pääsykoeaineita. Viime jaksossa suoritin siis elämäni ensimmäisen pitkän matematiikan kurssin aika hyvällä tuloksella, tässä kurssissa on matematiikan lisäksi kemian kakkoskurssi. Minulla on valtavat paineet onnistua, saada täydet pisteet ja oppia. Ennen kaikkea jälkimmäistä. Onnistuminen ja hyvät arvosanat toimivat vain itsetuntoni tukena.

Joka tapauksessa. Kirjallisuuden ja suomen kielen opinnot ovat viimeiset pari viikkoa vieneet tehokkaasti suurin piirtein kaiken käytettävissä olevan ajan. On tietenkin tärkeää priorisoida ja lukea yliopiston tentteihin, jos tenttejä on ja siirtää muita opintoja sitten paremmalle ajalle. Epävarmuus iskee kuitenkin välittömästi, kun siirrän matematiikan kirjat syrjään kirjallisuuden opintojen tieltä, kun teen kemian tehtävät hätäisesti vain hetkeä ennen tuntia. Pelkään, että en teen tarpeeksi. Että pitäisi opiskella vielä enemmän, ettei mene taas ulkoaopetteluksi - sen avulla minä oman lukioaikani selvitin. Nyt en kuitenkaan halua oppia mitään ulkoa, vaan haluan ymmärtää. Onneksi joululoma katkaisee lukio-opinnot hetkeksi niin, että ehdin rauhassa kerrata asioita ja lukea senkin edestä, mitä en nyt ehdi tehdä. Yliopistolla pitäisi tämänhetkisten suunnitelmien mukaan olla suhteellisen löysä kevät - vain kolme kurssia, jotka sijoittuvat kaikki maanantaille ja tiistaille. Loppuviikko siis käytännössä mahdollista uhrata matematiikalle, kemialle ja mikä hauskinta - pääsykoemateriaalille, jota äiti on järkkäillyt joululahjaksi. Aikatauluja, suunnitelmia, listoja, päättäväisyyttä, ahkeraa opiskelua ja oppimisen iloa.

Tulisi jo kevät.

Opintomatka

Opintomatka on 21-vuotiaan äidinkielen opettajaksi opiskelevan tytön kertomus siitä, kuinka joskus voi haluta enemmän kuin tuntuu realistiselta haluta.

Minä haluan lääkäriksi ja tämä on siis kertomus siitä, kuinka raivaan esteitä tieltäni ja toivottavasti lopulta saan haluamani. Olen vasta opintomatkani alussa ja vasta vähitellen tajuamassa, kuinka suuren projektin kynnyksellä oikeastaan olenkaan. Hahmottaakseni sekavaa elämääni täysin toisistaan poikkeavien opintojen parissa, raportoin siitä täällä.