274 päivää, 20 tuntia, 30 minuuttia, 59 sekuntia.

Lämpö ja energia vaihtuivat mekaniikaksi, eikä suksi enää luista. Ei edes pienenpienellä kitkakertoimella. Hetken aikaa jo luulin vihdoinkin saavani siitä kiinni, ymmärtäneeni vapaakappalekuvien piirtämisen idean, oppineeni hahmottamaan joka suuntaan lähtevät ja palaavat voimat ja tajunneeni, mitkä niistä pitää huomioida milloinkin. No, en ilmeisesti ymmärrä. Sarkastisesti voisi todeta, että ehkä ensi vuonna sitten.

Ajattelin huomiseksi varata pääkirjastolle toisen kirjasarjan mekaniikan kirjan. Olen nyt käyttänyt puolison ikivanhaa Fysiikka-sarjaa, joka toisinaan aiheuttaa päänsäryn lisäksi akuutteja raivokohtauksia ja ajatuksia kirjan syöttämisestä sille paikallisessa aikuislukiossa opettavalle kirjan tekijälle. Joka kyllä opettajana on hirmu mukava. Mutta niin, kiitos vapaakappalekokoelmien, pääkirjastolta saan sen toisenkin, ehkä hieman helppolukuisemman kirjasarjan melkein kätevästi käyttööni.

Fysiikan parissa olen siis jaksanut puurtaa ihan aikataulujen mukaisesti. Vähän ylikin, kun välillä vähän innostuu. Gradu ei silti ole motivoinut tekemään yhtään mitään. Oli ehkä hiukan virhe aikatauluttaa se vähiten motivoiva työ sinne viikon loppupuolelle, osittain viikonlopullekin. Pitää kai vaihtaa niin, että vastaisuudessa lasken maanantait, tiistait, perjantait ja lauantait ja väkerrän sitä gradua keskiviikkoisin ja torstaisin. Viikon keskivaiheilla olen harvoin matkailemassa missään, joten ainakin teoriassa gradun vältteleminen olisi astetta haastavampaa.

Viimeistään viime viikonloppuna ymmärsin nyt sen ikävän tosiseikan, että on yksinkertaisesti ihan turha lähteä viikonlopuksi/viikoksi yhtään mihinkään ajatellen saavansa siellä opiskeltua ihan normaalisti. Viime kevään alku menikin pitkälti juuri näillä "opiskelen viikon kotikotona" -lomilla ja yllättäen lomaviikot seurasivat toisiaan ja opiskelujen "todellinen" aloittaminen siirtyi samaa tahtia. Jos sitä olisi järkevä, voisi hahmotella jotain pidemmän tähtäimen aikataulua ja kalenteroida muutaman lomaviikonlopun/-viikonkin samalla.

Toinen asia, jota olen onnistuneesti vältellyt, on Galenoksen lukeminen. Iltapäivisin olen lähtenyt kirjastolta väsyneenä kotiin Galenoksen pariin, mutta kiitos koiran, internetin, television ja jääkaapin, kotona on riittänyt muutakin tekemistä. Aluksi yritin ihan vain lueskella kirjaa, mutta se tuntuu jotenkin typerältä ja tehottomalta, joten kaivoin nyt sitten nuo viime kevään voittajalta ostetut valmennuskeskuksen vanhat valmennusmateriaalien ennakkotehtävät siihen sivuun motivaattoriksi. Jos vaikka tällä viikolla. En nyt kaikesta huolimatta koe tätä G:n laiminlyöntiä kovin suureksi rikokseksi vielä tässä vaiheessa vuotta. Varsinkaan, kun teen sen fysiikan opiskelun eduksi. Viime kevään luku-urakka taustalla ja voimatta olla varma, onko tuo G edes pääsykoekirjana enää ensi keväänä, ei tunnut kauhean typerältä keskittyä laskutaidon hankkimiseen G:n kustannuksella. Mutta, ettei tämä nyt menisi ihan säälittäväksi puolusteluksi, yritän siis vähitellen syventyä siihenkin - fysiikkaa silti laiminlyömättä.

281 päivää, 17 tuntia, 27 minuuttia, 25 sekuntia.

Viime viikko meni perjantaina alkanutta mökkilomaa lukuun ottamatta mainiosti ja ihan melkein odotusten mukaan. Kolmessa päivittäisessä opiskelutunnissa saa yllättävän paljon aikaan, kun keskittyy olennaiseen. Tämänhän nyt taas luulisi tällä opiskelukokemuksella olevan jo selvää, mutta ehei - ihan uutta minulle.

Yritin kovasti keksiä jotain vertauskuvallista opiskelutekniikkani kehittymisestä. En keksi. Merkittävintä siinä ehkä on, että se (kehittyminen) tuntuu tapahtuvan lähes itsekseen. Ajan kuluessa ja sillain. Kahdeksankymmentä päivää lasken jonkun laskun hankalasti, mutta oikein. Kahdeksanakymmenentenäensimmäisenä päivänä keksin yhtäkkiä, miten se oikeasti kannattaa tehdä. Tai neljä vuotta lasken jotain jonkin typerän muistisäännön varassa kunnes yhtäkkiä keksin, mistä se muistisääntö oikeastaan on johdettu. Tai vasta viidelläkymmenelläkolmannella kerralla oikeasti kuulen sen, mitä Tao on yrittänyt sanoa niiden viidenkymmenenkahden edeltävän laskun kohdalla. Ymmärtämiseni ei tunnu niinkään korreloivan harjoitusten määrää vaan ennen kaikkea ajan kulumista.

Tämähän nyt on tietysti ensinnäkin hyvin toiveikasta. Jos en osaa tai ymmärrä jotain nyt, ymmärrän sen ehkä myöhemmin. Minkään oppiminen ei ole mahdotonta. Toisaalta se on tässä elämäntilanteessa ennen kaikkea epätoivoa synnyttävää; jos en ymmärrä jotain nyt, niin tarkoittaako se sitä, että minun on vain odotettava, että olisin "valmis" ymmärtämään sen? Entä, jos aika loppuu kesken? Ymmärrän liian myöhään?

Eihän tämä nyt todellisuudessa niin mustavalkoista ole. Pelkällä ajalla ilman sinä aikana tehtyjä harjoituksia ei ole juuri merkitystä. Ei toisaalta varmaan pelkillä harjoituksilla ilman sitä aikaakaan (l. liian lyhyellä aikavälillä). Sopivasti laskuja sopivalla aikavälillä siis.

Ja kuten edellisestä voi ehkä rivien välistä päätellä, olen tänään saanut fantastisia onnistumisen kokemuksia. Asiat, jotka olen kyllä tiennyt, ovat yhtäkkiä tunkeutuneet tietoisuuteen asti. Ovat varmaan yrittäneet aiemminkin, mutta en ole osannut kuunnella. Tämä on tyhjän kirjaston hyvä puoli. Ei liiemmin keskittymistä häiritseviä virikkeitä.

Ensimmäinen fysiikka on nyt kertaustehtäviä vaille valmis. Huominen menee vielä niiden parissa, keskiviikkona siirryn seuraavaan. Vauhti on ollut jokseenkin ilahduttava; ripeä, mutta rento, ja jos tämä samalla tavalla jatkuu, niin tästä tulee aivan loistava vuosi.

288 päivää, 17 tuntia, 21 minuuttia, 50 sekuntia.

Änyyteenyt. Älyvuoto antaa tällä hetkellä 288 päivää ja 17 tuntia arvioitua armonaikaa. Mihin minä ne käytän?

Maanantaista torstaihin lasken fysiikkaa yliopistolla kymmenestä kahteen. Tällä hetkellä menossa lämpö ja energia - kiitos sen yhdenkin pääsykoetehtävän, joka olisi pitänyt osata. Enspä kerralla osaan. Nii. Kahdesta eteenpäin luen mielen ja muistin virkistämiseksi tunnin, pari Galenosta. Kuka tietää, vaikkei sitä ensi kevään pääsykokeissa enää tarvittaisikaan, mutta tuskin sen kertaamisesta haittaakaan on.

Perjantaista lauantaihin ahkeroin sen surullisen graduni parissa. Taustatukea tarjoaa maisterihautomo. En tietenkään saanut sitä kesällä tehtyä siihen vaiheeseen, mitä kuvittelin. Vaan teinpä silti. Muistiinpanoja on kertynyt kymmeniä sivuja ja taustateoriaa alkaa olla aika hyvin kasassa. Tavoitteena on lukea enää alle viisi kirjaa, jonka jälkeen leikkaa-liimaa -operaatiolla kursittaisiin kohtuullisessa ajassa työ kasaan.

Niinpä niin. Aikomukset ovat eri asia kuin saavutukset. Tässä aikomukseni, saavutuksista pyrin raportoimaan mahdollisimman intensiivisesti. Älähtäkää joku, jooko, jos käyn täällä taas ruikuttamassa, kuinka mistään ei tule mitään ja kuinka kaikki päivät vain valuvat ohi ja en muista mitään ja opiskelutekniikkani ovat aivan väärät enkä pysty keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa enkäenkäenkä.