Tässä huomisiin harjoituksiin valmistautuessa mielikuvitus on vähän köyhänä otsikoinnin suhteen. Ajankohtaisuuden puutteesta sen sijaan ei voine syyttää, sillä täällä tosiaan opiskellaan parhaillaan tuki- ja liikuntaelimistön anatomiaa. Jos oikein ajankohtaista informaatiota haluatte (en tiedä miksi kukaan haluaisi, mutta perversioita on monenlaisia) , niin juuri tässä ja nyt on työn alla "selkä, niska ja luinen thorax". Aamun vastaava harjoitus käsitteli alaraajan anatomiaa, joten nousujohteiselta vaikuttaa tämä äkillisesti alkanut anatominen ura.
Kyseessä on siis jakso, jonka teemana on "liikkuminen". Opetussuunnitelma sisältää kaikennäköistä osteoporoosi- tai sidekudoksen paraneminen -luennoista tuki- ja liikuntaelimistön anatomiaa käsitteleviin harjoituksiin ja dissektioihin. Myös suturointia pääsemme harjoittelemaan ensimmäistä kertaa. Käsillä oleva jakso on monella tapaa mielenkiintoinen; erityisesti dissektioita olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Itse asiassa varmaan noin kahdeksan vuoden ikäisestä saakka. En ole neljän vanhasta saakka hinkunut lääkäriksi, enkä varmaan juuri normaalia enempää lapsena edes leikkinyt niitä lääkärileikkejä, mutta hyvin nuoresta saakka olen todella palavasti halunnut päästä näkemään ja tuntemaan, miltä ihminen näyttää ihon alta. Mistä ihminen koostuu, ja miten eri elimistön osat liittyvät toisiinsa. Alkujaan tämä haave on syntynyt kai lapsuuden päänsäryistä (migreenipotilas), kun pää kipeänä haaveilin, että ihmisessä olisi vetoketju, jonka voisi tarvittaessa avata, ja sitten etsiä sen kipeästi puristavan lihaksen, joka saa pään särkemään, ja hieroa sen taas kuntoon. Täsmähoitoa parhaimmillaan.
Joka tapauksessa. Pitkäaikaisesta haaveilustani johtuen oli erittäin viiltävää kuulla, että juuri meidän vuosikurssimme kohdalla on dissektio-opetusta jouduttu olosuhteiden pakottamina karsimaan. Vanhan laitoksen dissektiosalin ilmastointi ei täytä työterveysvaatimuksia, sillä salin formaldehydi-pitoisuudet ovat jatkuvasti liian korkeat. Edellä olevasta johtuen dissektiomateriaalina joudutaan tästä lähtien käyttämään balsamoidun sijaan pakastettua opetusmateriaalia. Ja, koska opetusmateriaalia ei olla syksyisen terveystarkastuksen jäljiltä ehditty saamaan tarpeeksi, on dissektio-opetusta jouduttu rajaamaan niin, että osallistumaan pääsevät vain 36 arvalla valittua onnekasta. Loput 61 joutuvat tyytymään tunnin demonstraatioihin. Mihinkään ei tietysti pääse itse koskemaan. Ja jostain syystä nämä kolmekymmentäkuusi onnenkantamoista pääsevät suorittamaan dissektion kolmesti, sen sijaan, että kaikki pääsisivät tekemään siitä osan edes kerran.
Ei liene vaikea arvata, minkälainen arpaonni minulla oli.
En itse ymmärrä, minkä takia tällaiseen ratkaisuun on päädytty - kaipa sille syynsä on - mutta tämän informaation jälkeen tuntui kovin surkuhupaisalta, kun vanha ja arvostettu anatomian asiantuntija kävi ihan paikan päällä kertomassa meille, kuinka "medisiinari ei ole oikea medisiinari ennen kuin on päässyt dissekoimaan". En tiedä, mitä me vähemmän onnekkaat sitten jatkossa olemme suhteessa näihin muihin, mutta hitto vie - minä ainakin haluan olla ihan oikea medisiinari tasan samaan aikaan kuin kurssikaverinikin!
Voi tätä katkeruuden määrää! Kynnet ovat jo harmistuksesta lyhyiksi jyrsityt, kengänkannat polkemisesta puhki kuluneet, ja hampaiden kiillekin lienee kohta muisto vain.
Muuten jakso on alkanut valtavalla työmäärällä sekä uudella flunssatartunnalla. Kaksi edellistä eivät oikein sovi yhteen, joten tällä hetkellä elimistössä käydään ankaraa taistelua. Juuri nyt ei olisi aikaa sairastella, joten eteenpäin tarvotaan vaikka takaperin hangessa.
