Yritänpä tässä nyt jotenkin vähän analysoida ja tulkita nykyistä opiskelutilannettani. Pääsykokeiden suhteen siis.
Viime viikkoon asti kuvittelin naiivisti omaavani jonkinlaisen sisäänpääsymahdollisuuden. Pienen, mutta mahdollisuuden yhtä kaikki. Ajattelin, että kyllä se näillä värikkäillä mind mapeilla, parin tunnin päivittäisillä laskareilla ja ennen kaikkea sisulla. Enpä kuvittele enää.
Onhan se tietysti positiivista saavuttaa jonkinlainen realismin taju ennen pääsykokeita ja pääsykokeiden tuloksia, mutta nyt tuntuu, että on aivan mahdotonta löytää mitään motivaatiota lukemiseen, kun ensi vuosi menee uusintayrityksen parissa joka tapauksessa. Haluan tehdä kaikkeni nytkin, valmistautua täysillä ja yrittää parhaani, mutta se sama motivaatioruoska, joka tähän asti on huonoimpina hetkinä ajanut eteenpäin, on nyt kadonnut.
Välillä ajattelen, että ehkä tämä saamattomuus on päivänselvä todiste siitä, ettei niin kunnianhimoinen ammatti yksinkertaisesti ole minua varten.
En nyt tiedä, miten tästä eteenpäin. Yritän asennoitua niin, että välivuosi kahden yliopistotutkinnon välissä voisi tehdä hyvääkin. Asuisin kotona, kävisin muutaman kuukauden töissä ja jättäytyisin sitten taas valmistautumaan. Lukisin syksyn aikana aikuislukiossa ne muutamat fysiikan kurssit, joita en ole koskaan lukenut, ehkä jopa kaikki kahdeksan. Kertaisin kemian alusta asti. Yksinkertaisesti hankkisin oikeasti jonkun varteenotettavan pohjan pääsykokeille. Nyt tuntuu, että yritän legopalikoista kasata linnaa juoksuhiekalle.
En halua kuulla enää keneltäkään, että "älä nyt, tottakai sä pääset sinne" tai että "älä nyt, kyllä mä ainakin uskon, että sä pääset sinne". Valitettavasti kukaan muu kuin minä ei tiedä tätä tilannetta, niitä säälittäviä tuntimääriä, joita olen tehokkaasti opiskellut ja niitä valtavia sivumääriä, joita olen selannut mitään oppimatta. Älkää sanoko, että "älä nyt.." vaan, että "lopeta valittaminen ja rupea lukemaan".
jk. Kiitos muuten tuntemattomalle kommentoijalle. Samaa toivomme.
En oikein tiedä, minne sinä olet hakemassa (lääkikseenkö?), mutta haluaisin lähinnä kommentoida sitä mitä sanoit opiskelusta.
ReplyDelete"Nyt tuntuu, että yritän legopalikoista kasata linnaa juoksuhiekalle."
Voisiko olla, että keskitytkin "nippelitietoon" ilmiöiden ymmärtämisen sijasta? Siis pänttäät yksityiskohtia, kun tärkeämpää on soveltaminen. Ainakin lääkiksen pääsykokeissa tämä tulee vastaan helposti: ilmiöiden ymmärtäminen korostuu niissä, sillä ne painottavat soveltavaa ja integroivaa osaamista.
Miksi haluat toisen tutkinnon? Voisiko ammatillista identiteettiä lähteä kehittämään nykyisellä koulutuspohjalla? Entä jos et haluakaan oikeasti uutta tutkintoa, vaan lykätä näin päätöksentekoa omasta ammatillisesta kasvusta? Oletko pohtinut, mitkä ovat urasuunnitelmasi kun valmistut seuraavasta tutkinnosta vai mietitkö pelkästään sitä, että pääsisit kyseiseen kouluun sisään?
Ystävällisin terveisin,
Anonyymi keittiöpsykologi
Anonyymi keittiöpsykologi on oikeassa siinä, että soveltaminen on ensiarvoisen tärkeää. Älä opettele ulkoa, vaan mieti, mitä merkitystä asioilla on ja miten ne liittyvät toisiinsa. Maalaisjärki on ihan liian aliarvostettua, vaikka sillä ja peruslaskutaidolla (plus, miinus kerto ja jako) pärjää pitkälle.
ReplyDeleteOlen ymmärtänyt kirjoituksistasi, ettet itse asiassa ole vielä kertaakaan hakenut lääkikseen. Luulen, että olet tehnyt siitä itsellesi massiivisemman urakan, kuin mitä se oikeastaan onkaan. Pääsykokeessa kannattaa ehdottomasti käydä, jos ei muuten niin katsomassa ja oppimassa seuraavaa kertaa varten, mutta sitäkin tarkoitusta varten kannattaa lukea ahkerasti ja ennen kaikkea ajatellen, sillä saattaa vaikka onnistaa.
Minä olin ainakin vakaasti menossa seuraavana keväänä uudelleen pääsykokeisiin luettuani vain reilut kaksi kuukautta pohjalta yksi kurssi fysiikkaa ja nolla biologiaa, lukiosta viisi vuotta aikaa. Ei sitten tarvinnutkaan. Ratkaisevaa oli mielestäni hyvä sisälukutaito ja tekstin ymmärtäminen, peruslaskutoimitusten osaaminen ja nopeus. Ei siis mitään tekemistä Galenoksen ulkoa osaamisen tai minkään muun yli-inhimillisen kanssa.
Tsemppiä yritykseen ja onnea ensi vuoteen - jospa se ei olisikaan välivuosi. :)
Hei, eksyin blogiisi ja voin ainakin osittain samaistua kirjoittamiisi tunteisiin. Suuntanani on logopedian koulutusohjelma Oulun yliopistossa.
ReplyDeleteItse olen lukenut viime vuoden syksystä alkaen ja silti välillä epätoivo iskee - yleensä vieläpä aika voimalla, vieden viimeisetkin hyvänolontunteet mennessään.
Ota ihmeessä aika mietiskellä asiaa, toivottavasti saat päätettyä mitä tahdot tehdä ja saat mielenrauhan asialle.
Tsemppiä ja jaksamisia!
Pakko kommentoida, kun kuulostaa niin tutulta! Minullakin takana yksi maisterintutkinto humanistiselta alalta. Sen jälkeen viisi vuotta työelämää ja vakaumus siitä, ettei tämä ala ole minua varten.
ReplyDeleteViime keväänä pyrin Hkiin logopediaan, mutta jäi pelkäksi pyrkimiseksi sillä kertaa. Tunnustan kyllä, että valmistautumisessa oli toivomisen varaa. Minä kun laskin "ymmärtämisen ja suurten linjojen hallinnan varaan" sen sijaan, että olisin raa'asti opetellut ulkoa aivohermoja.
Taas yksi vuosi takana ja vakaumus alanvaihdosta vahvistunut entisestään. Parannellakseni mahdollisuuksiani vaihdan logopedian pääsykokeet tänä keväänä fonetiikkaan.
Jospa sisään pääsikin sitkeästi toivomalla! Pari kuukautta tehokasta peliaikaa (=lukuaikaa) jäljellä. Valitettavasti työt vaan häiritsee sitä hommaa.
Tiina
lopeta valittaminen ja rupea lukemaan!!! Kyllä sinä pystyt siihen!
ReplyDelete/Leena
Pääsykokeisiin lukeminen on samanlaista kuin kirjoittaminen. 10 prosenttia siitä on inspiraatiota ja 90 prosenttia perspiraatiota. Siispä takapuoli tuolin alle ja lukemaan! :)
ReplyDelete