Hävettävää, täällä on eletty ihan omaa elämää minun tietämättäni. Kiitos kaikille kommenteista ja pahoittelut näin viivästyneestä reagoinnista.
Sain heti valmennuskurssin alusta kiinni siitä oikeasta lukurytmistä. Ärsytti suunnattomasti huomata, kuinka paljon olin siihen asti hukannut aikaa työskentelyyn puoliteholla. Intensiivisempään opiskeluun kannusti ennen kaikkea valmennuskurssin tarjoama lukurunko - yritin edes jotenkin pysyä kurssin opetustahdin perässä. Kannustavaa oli myös muutamaan samanhenkiseen ja suurin piirtein samantasoiseen, mutta ihan pikkuisen parempaan hakijaan tutustuminen. Sain aika paljon tsemppiä lukemiseen, kun huomasin, kuinka hyvin se yksikin lukukaveri asiat osasi. Yhdessä laskettiinkin jonkun verran, mikä oli sekin erittäin hedelmällistä. Harmi, että pääsykokeissa pitää pärjätä yksin.
Tällä hetkellä väittäisin, että biologian osuus on suhteellisen hyvällä mallilla. Osaan sekä kokonaisuuksia että yksityiskohtia. Aikaisempana ongelmana ei ollut niinkään yksityiskohtien opettelu suurempien kokonaisuuksien sijaan vaan ehkä ennemminkin yksityiskohtien opiskeluyritys ennen niiden suurempien kokonaisuuksien hallintaa. On paljon helpompi handlata esimerkiksi rs-kanavan hormonit, jos tietää pääpiirteittäin, mitä siellä suolistossa ruuansulatuksen aikana tapahtuu. Nyt siis koen, että näiden kahden opiskelumallin välillä vallitsee jonkinlainen seesteinen tasapaino, mikä tuntuu hyvältä. Pidän vieraista ja vaikeista sanoista, joten yksityiskohtien opetteleminen on ollut hauskaakin.
Fysiikasta ja kemiasta osaan perusasiat, mutta koen laskurutiinini erittäin riittämättömäksi siitä huolimatta. Vanhat valintakoetehtävät eivät sinällään ole tuntuneet vaikeilta ja olenkin päässyt yli siitä yli-ihmisyyden vaatimuksen ajatuksesta niiden suhteen. Niissä tosiaan on ennen kaikkea kyse oivaltamisesta, mutta mukaan mahtuu välillä kyllä aivan hirveitä painajaislaskujakin. Toivottavasti ei tänä keväänä kovin montaa.
En tiedä, mitä on realistista odottaa tällä hetkellä. Yritän pitää yllä positiivista voittajamielialaa, mutta samalla säilyttää jonkinlaisen pettymyksiltä suojaavan realismin tajun. Ehkä kaikkein positiivisinta ja rohkaisevinta on, että koen nyt jo osaavani valtavasti ja oppineeni viimeisen kahden kuukauden aikana ihan käsittämättömän paljon käsittämättömän hyvin, mutta että minulla on silti vielä paljon parantamisen varaa. Rohkaisevaa tämä on siksi, että minun ei todellakaan tarvitse ajatella, että "en tiedä, mitä ihmettä voisin tehdä ensi vuonna paremmin, jos en nyt pääse sisään". Tiedän hyvinkin yksityiskohtaisesti, mitä voin tehdä paremmin, enkä näe mitään syytä sille, ettenkö ensi vuonna pääsisi, jos tänä vuonna ei onnistu. Tänä keväänä koen, että onnistuminen on ennen kaikkea tuurista kiinni (ei mikään miellyttävin lähtökohta), mutta tarvittaessa ensi keväänä tilanne on varmasti toinen.
Kylläpä kuulostaa siltä, että kovasti on kerennyt parissa kuukaudessa tapahtumaan. Sen perusteella, mitä itse kirjoitit, ainakin minulle tuli sellainen kuva, että olet oikeilla jäljillä: lääkiksen pääsykokeessa, jossa painotetaan soveltamista, ei riitä, että ne yksityiskohdat osaa, myös periaatteet ja soveltaminen on osattava. Suurempien kokonaisuuksien hallinnan kautta myös yksityiskohtien opettelu tosiaan on mielekästä.
ReplyDeleteOlen kanssasi samaa mieltä siinä, että on tyhmää, että valintakoe pitää tehdä yksin: ei missään työssä, varsinkaan lääkärinä, toimita täysin omin päin! On ristiriitaista, että pääseminen alalle ratkeaa valintakokeen yksilösuorituksesta, varsinkin noinkin sosiaalisella alalla. Koska hakijoita on yllin kyllin alkupaikkoihin verrattuna, niin tällainen nyt on valittu karsintakriteeriksi. Se on ammattiin kasvamisen kannalta epäkohta, joka on vain kestettävä. Lohdutuksen sanana voitanee sanoa, että jatkossa yhtä yksilökeskeisiä suorituksia tuskin tarvitsee tehdä.
Jos minulta kysytään niin sinä olet mukavasti matkalla kohti lääkistä ja lääkäriksi kasvua. Toivon koko sydämestäni että valintakoe onnistuu osaltasi ja pääset aloittamaan jo ensi syksynä.
Tsemppiä!
T: Anonyymi keittiöpsykologi
Kiitos, on lämmittävää huomata, että ihan tuntemattomatkin ihmiset jaksavat rohkaista omien haaveitteni kanssa.
ReplyDeleteYksilösuorittaminen on varmasti hyvä karsintamenetelmä, enkä sitä kyllä kovasti kritisoisikaan. Itse asiassa vasta tämän lukukaverini kautta opin huomaamaan tiimityöskentelyn vahvuudet ja sen, että myös minä pärjään siinä. Olen aikaisemmin ollut kovinkin yksilökeskeinen kaikilla elämänalueillani. Luulen, että voin vielä oppia kehittämään tiimityöskentelystä oman vahvuuteni. Pääsykokeissa se ei auta, mutta varsinaisessa työssä siitä voisi ollakin jo iloa.
Tässä on aika pitkä opintomatka vielä edessä. Kiitos mukana kulkemisesta!