Paskasta ei saa kakkua.

Kamala krapula. Alkoholilla ei kyllä ole osuutta asiaan, typeryydellä yleisesti sitäkin enemmän.

Kun avaan koneen, työjärjestys on melkein poikkeuksetta sama. Sähköposti, blogilista, bigbrother, sähköposti, blogilista, bigbrother, sähköposti... Tähän saa kulumaan aikaa helposti vartista kolmeen varttiin, jonka jälkeen voikin todeta olevansa niin "väsynyt tähän koneella istumiseen", että on pakko tehdä hetki jotain muuta, esimerkiksi lukea lehtiä tunnin ajan, kutoa tai "järkkäillä". Sitten voikin taas käväistä koneella "vilkaisemassa sähköpostit" ja niin edelleen. Tällä mediasilpulla on hyvin paljolti keskittymistä hajottava vaikutus, joten useimpina päivinä työnteon saldo on puoli tuntia, hyvinä päivinä ehkä tunnin tai puolitoista.

Ja mikä on sen informaation taso, jota olen päivän aikana ansioituneesti hankkinut? On toki hyödyllistä lukea kotiäitien jännittäviä raskauspäiväkirjoja ja kertomuksia seikkaperäisestä arkielämästä kolmen lapsen kanssa tai kadehtia muiden elämää lääkiksessä. Äärimmäisen sivistävää on myös lukea yhden runkkarin ja viiden muun valopään irstailuista bb-talossa - jopa niin sivistävää, että se kannattaa varmuuden vuoksi tehdä ainakin kolme kertaa päivässä. Se nyt ei liene yllätys, että sähköpostiin harvoin tulee mitään, minkä takia sitä kannattaisi niin tiuhaan tutkia. Teen sen silti. Olen typerien tapojeni vanki, en uhri, koska itse olen itseni tähän jamaan ajanut. Voin vain onnitella itseäni, kun kymmenen vuoden päästä huomaan (tai joku muu huomaa) aikoja sitten päättäneeni hesarin tilauksen ja hankkivani päivittäisen uutisinformaationi seiskasta tai jostain muusta yhtä syväluotaavasta uutislähteestä. Mitä todennäköisimmin pidän myös lääketieteen opintojani nuoruuden idealismina ja kannan rahaa kotiin (yhdellä kädellä) Alepan kassalta.

Opinnot laahaavat siis tällä hetkellä noin kahdeksan kilometriä jäljessä, tehtävälistan loppuosa jossain Keuruun kirkolla. En ole lukenut fysiikkaa, en kakkosta enkä vitosta. En ole lukenut muoto-oppia enkä ensi viikolla opponoitavaa tutkimussuunnitelmaa. En ole tehnyt elettäkään perehtyäkseni tuohon gradukirjallisuuteen, en ole kirjoittanut naistutkimuksen luentopäiväkirjaa enkä laskenut matematiikkaa. Näin sitä pitää. Näin todella tehdään filosofian maistereita, lääketieteen ylioppilaita. Onneksi olkoon, onhan tämä jo selvä osoitus siitä, että olen opiskelupaikkani ansainnut. Ahkeruus on ilomme ja työ ennen huvia. Ennen kaikkea.

Itsesäälissä rypeminen on lähinnä typeryyden maksimointia, mutta aion siitä huolimatta ryömiä omassa paskassani ainakin huomiseen. Katsotaan sitten uudelleen.