Hyötysuhde huono.

Olen syksyn aikana kehittynyt aika taitavaksi arvioimaan omia heikkouksiani. Opiskelujen suhteen varsinkin. Tiedän, missä, miten ja miksi en ainakaan saa opiskeltua, tiedän myös, missä ja miten se onnistuu parhaiten. Välillä kuitenkin ne muut, opiskelua estävät asiat nousevat prioriteettilistalla opiskelujen edelle ja niin löydän taas itseni junasta matkalla kohti etelää ("siinähän on kolme tuntia hyvää aikaa lukea"), viettämästä viikonloppua kotona ("istun vain huoneessani opiskelemassa") ja palaamasta Jyväskylään aivan liian myöhäisellä junalla ("taas kolme tuntia hyvää aikaa") - mistä johtuen herään seuraavana päivänä vasta puoliltapäivin, vanun ja notkun ympäri verkkoa ja mietin ahdistuneena perjantain tenttiä.

Pitäisi kai oikeasti olla niin vahva, että lakkaisi pitämästä yhteyttä ystäviin, kieltäytyisi käymästä kotona, delegoisi koiran ulkoilutuksen Taolle ja tekisi kymmentuntista työpäivää yliopiston kirjastossa. Sellaisia kai ne oikeat tulevaisuuden toivot ovat. Jos eivät ole muuten vain huomattavasti lahjakkaampia kuin allekirjoittanut. Itselläni menestyminen on valitettavasti suoraan verrannollista tehdyn työn määrään. Vain ja ainoastaan.

Vaan eipä minusta ole siihen. Yritän kovasti löytää jonkun oman tasapainotilani sieltä sosiaalisen elämän ja erakoitumisen, työnteon ja hauskanpidon välimaastosta. Jos vaikka vastaisin vain joka toiseen sähköpostiin?

Hullun laulu

Heleijaa, viimeinen suomen kielen kurssi on puoliksi tehty.

Yläasteikäinen minäni nauraisi hyvin räkäisesti, jos tietäisi, mitä olen viime yönä ja tänään kokeisiin valmistautuessani miettinyt. Itse asiassa vielä parin vuoden takainen minäni olisi käyttäytynyt aivan samalla tavoin. Toivoin nimittäin, että olisin aloittanut lukemisen jo hieman aikaisemmin. Sehän nyt on rakenteeltaan hyvinkin tyypillinen toive, joka on käväissyt mielessäni jotakuinkin jokaikisen tentin kohdalla, mutta luonteeltaan toive oli tällä kertaa hieman erilainen, sillä toivoin, että olisin aloittanut valmistautumisen aikaisemmin sen takia, että oppiminen olikin yllättävän positiivinen kokemus ja suorastaan nautin harjoittelemisesta. Nyt valmistauduin parhaani mukaan (ja nautin siitä), mutta aika ei silti riittänyt kaiken omaksumiseen ja niitä omaksuttuja asioitakin olisin mielelläni harjoitellut lisää ihan huvin vuoksi. Voisin toki jatkaa lukemista vielä tentin jälkeenkin, mutta niin hullu en sentään ole. On tässä muutakin kiinnostavaa tekemistä.

Loppuvuoden opintosuunnitelmat kaipaavat vielä vähän päivittämistä, mutta motivaatio on kova ja lippu korkealla. Kiitos kofeiinitableteille.

Liian kypsä tälle kurssille?

Biologian välikoe ei mennyt aivan putkeen. Luojan kiitos, kyse ei ollut kuitenkaan siitä, ettenkö olisi ymmärtänyt lukemaani ja oppinut niitä asioita - esittämisessä vain oli vähän parantamisen varaa, samoin ajankäytössä. Taidan olla vähän liian kirjallisuuden opiskelija selvitäkseni näistä esseetenteistä, kun vastaukset ovat aina ylimitoitettuja romaaneja ja ajan puutteen lisäksi kärsin kerta kerralta yhä enemmän jaksamisen puutteesta useamman kuin yhden esseen kohdalla. Yhden vielä jaksan kirjoittaa, mutta yleensä vuodatan siihen kaikki niin täydellisesti, etten enää yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa pätevää vastausta muihin kysymyksiin. Hienoinen rajaaminen ja osaamisen tasapainoisempi jakaminen kysymysten kesken olisivat paikallaan.

Noh, ylihuomenna uusi välikoe. Olen lukenut vasta puolet alueesta, jäljellä on vielä viitisenkymmentä sivua. Mielessä on käynyt jo monta "olisi pitänyt"-toteamusta, joista tärkeimpinä ehkä "olisi pitänyt istua sinnikkäämmin siellä luennoilla" ja "olisi pitänyt lukea näitä kappaleita tasaisemmin jakson aikana". On minulla kyllä pätevä tekosyy molempiin vastaukseksi. En yksinkertaisesti jaksa luentoja, joilla luennoitsija tuntuu opettelevan luennoimaansa asiaa yhdessä opetusryhmän kanssa ("mmm...mmm..emmä nyt oikein tiedä tarkkaan, miten tää menee") ja opetusryhmä koostuu pääasiassa lievästi epäkypsästä ADHD-fuksiporukasta, joiden käsitys luennoista tuntuu olevan kaikkea muuta kuin luennon kuunteleminen (en minä halua tietää, mitä te teette kaikella vapaa-ajallanne - saati sitten halua kuunnella, minkälaista musiikkia te olette tänään ladanneet upouuteen mp3-soittimeenne).Yleensä istun hampaita kiristellen puoli tuntia, jonka jälkeen päätän lähteä kotiin "opiskelemaan rauhassa" eli tekemään kaikkea muuta.

Pärjään silti.

(apua)

Tyhmällä on itsetunto aika herkkänä. Jokainen kolaus, pienenpienikin väärällä äänensävyllä sanottu lause saattaa saada pois tolaltaan pitkäksi aikaa. Mitäpä sitten aiheuttaakaan totaalinen epäonnistuminen jossain tärkeässä?

Tarvitsisin jonkinlaisen nyrkkeilysäkin tällaisia tilanteita varten. Nyt tuntuu siltä, että raivo ja pettymys paisuvat sisällä niin suureksi, että tukehdun. Meinaan oksentaa, mutten sitten oksennakaan. Tunnen itseni niin kovin pieneksi ja tyhmäksi, että sattuu.

Auta, äiti.

Ahkeruus on ilomme.

Oon ollut koko viikon niin ahkera, että hämmästyttää.

Tiistaista alkaen oon joka päivä lukenut fysiikkaa ja kemiaa yliopistolla 3-6h ja todennut, että hiljaisessa ympäristössä, kirkkaassa (muttei häikäisevässä) valaistuksessa ja sopivan viileässä ympäristössä parin energiajuoman voimalla jaksan hyvin keskittyä opiskeluun. Samoin olen todennut, että kaikenlainen tekeminen vaan sopii mun keskittymiskyvylle (varmaan pätee kyllä melkein kaikkiin ihmisiin); jaksan laskea ja pohtia niitä laskuja vaikka tunnin ajatusten harhailematta yhtään, mutta heti, jos pitää keskittyä pelkkään lukemiseen, tuskastun ja rupean miettimään omiani.

Tämä olisi kai kannattanut todeta jo ennen kuin lähti opiskelemaan kirjallisuutta.

Nyt opintosuunnitelma on pääpiirteittäin kasassa, vaikkei mustaa valkoisella olekaan. Maanantaista lauantaihin edeltävän kaltaisia 3-6 tunnin fysiikka/kemia -sessioita kirjastossa, iltaisin 1-3 tuntia gradun parissa. Gradu kyllä selvästi kärsii tuosta kemian ja fysiikan painottamisesta, koska iltaisin on joskus vaikea ehtiä ja jaksaa keskittyä vielä kirjoittamiseenkin. Yritän silti tuottaa edes lauseen joka päivä - useimmiten ketjureaktion seurauksena tulen kirjoittaneeksi ainakin kaksi :).

On helppoa keskittyä ja olla motivoitunut, kun jokainen päivä tuntuu konkreettiselta askeleelta kohti omia unelmia. Enää se pääsykokeisiin valmistautuminen ei ole vain "sitten myöhemmin", vaan nyt matkamittari raksuttaa oikein äänen kanssa. Tänään on 236 päivää teoreettiseen pääsykoepäivään.

Valmennanko vai valmennaudunko?

Täytyy tunnustaa, etten sitten koskaan tehnyt mitään kirjallista opintosuunnitelmaa. Yritän selvitä ilman.

Viime viikon tuskaiset yritykset osoittivat, ettei kotona opiskelusta tule täälläkään mitään. Jatkuvasti ympärillä on kaikkea, mikä vie huomion. Hämärä valokin väsyttää ja sohva työpöydän takana suorastaan karjuu tulemaan torkkupeiton ja nallen kanssa päiväunille. Ja kerran kun nettiin päädyn, en sieltä kovin helposti pois lähde.

Tänään kokeilin ensimmäisen kerran yliopiston lukusalia. Työpäivä alkoi vasta yhdeltätoista ja lopetin jo neljältä, neljän viidentoista minuutin tauon jälkeen. Lievästi energisoidun juoman avulla pysyin virkeänä ja keskittymiskykyisenä koko ajan. Olin oikein tyytyväinen, vaikka tuntimäärä vähäiseksi jäikin.

Nyt pohdinnan alla on osallistuminen Eximian kevään kandi-kurssille. Lienee ainoa Jyväskylässä järjestettävä valmennuskurssi ja periaatteessa tuntuisi oikein hyvältä ajatukselta. Hinta (990e) vähän (paljon) kuitenkin hirvittää - varsinkin kun opetuspäiviäkin oli vain hiukan yli 20. Äiti on jo kovaa vauhtia keräämässä kolehtia sisaruksilta (ei mitään menestymispaineita), vaikka ajattelin sen kyllä äidin keräämistä valmistujaislahjarahoista itse maksaakin. Valmistun sitä ennen tai en.

Jos tätä nyt kukaan ylipäänsä lukee, ja jos se kukaan olisi sattunut käymään itse valmennuskurssilla tai omaisi edes jonkinlaisen mielipiteen valmennuskursseista, olisin kovin kiitollisena kuuntelemassa.

Painonpudotusta

Huh helpotusta.

Sain esseen valmiiksi nopeammin kuin uskoinkaan. Peruin vatsa-pakara -jumpan tältä illalta (ovat molemmat niin kipeitä, etteivät mitään jumppaa olisi kaivanneetkaan) ja ajattelin lepäämisen lisäksi edes vähän jatkaa työtä. No se sitten meni ja valmistui siinä samalla. Laadullisesta lopputuloksesta en tiedä, mutta sen määrittäminen onkin kai tentaattorin tehtävä. Jänskää.

Kaikkein parasta on, että nyt voin koko loppuillan katsoa hyvällä omallatunnolla televisiota ja kutoa ne syyshanskat valmiiksi. Se painostava tunne takaraivosta haihtui samalla hetkellä, kun viimeistä kertaa painoin "tallenna" -nappia. Nyt on kevyt olo ja trallalallalaa. Ärsyttää vaan, että ajaudun kerta toisensa jälkeen samaan tilanteeseen, vaikka tiedänkin lopputuloksen.

Anyway. Seuraava tehtävä on pakkaaminen. Sitten muutto. Sitten opintosuunnitelma. Sitten opiskelua. Sitten pääsykokeet. Sitten lisää opiskelua. Sitten elämä. Tai ei.

Olen unessa useasti...

Ahdistaa, kun menin tilaamaan muutaman uuden lääkisblogin suosikkeihini. En ole yhtään sellainen ihminen, että "on kiva tietää, että jossain on joku muukin samassa tilanteessa minun kanssani". Minusta ei ole yhtään kivaa tietää muista, koska ne ovat kuitenkin niitä, joilla on enemmän kapasiteettia, paremmat lukusuunnitelmat ja tarpeeksi itsekuria. Niillä ylipäänsä on lukusuunnitelmat.

Masokisti minussa pakottaa silti lukemaan niitä. Kai siitäkin jotain motivaatiota saa. Tai saisi, kun nyt pääsisi itse edes aloittamaan. Ponnistelen vieläkin korvatakseni heinäkuisen femmanin tentin esseellä, joka valmistuu optimaalista kolmen rivin viikkovauhtia. Senkin jälkeen on vielä kaikenlaista häiritsevää ja niin vähän mitään pääsykokeisiin valmistautumista tukevaa. En ainakaan vielä ole keksinyt muotorakenteen kurssista mitään kovin rakentavaa apua, mutta ehkä sellainen vielä ilmestyy.

Noh. Ensi viikolla alkaa koulu. Sunnuntaina on muutto ja maanantaina ensimmäinen luento. Todellisuudessa ensimmäinen luento olisi jo huomenna, mutta sinne ei nyt töiden takia ole toivoa päästä. Onneksi kyseessä on jälleen kerran kurssi, jota olen tekemässä toista kertaa.

Nyt vilpitön tavoitteeni on saada tämä essee valmiiksi ennen muuttoa. Muuton jälkeen kaivan jostain laatikon pohjalta puhtaan valkoisen paperin ja luonnostelen itselleni lukusuunnitelman. Tasaisesti gradua ja Galenosta jouluun asti, joulun jälkeen vain jälkimmäistä ensimmäisen ollessa toivottavasti palautuskunnossa kevättä odottamassa.

Näillä mennään.

Kesätentti, osa 1.1

Ei se sitten ihan putkeen mennyt. Se tentti nimittäin.

En tiedä, voiko kaksikymmentäkolmevuotiaana puhua vielä radikaalista vanhenemisesta, mutta muutos kahden vuoden takaiseen on silti hämmästyttävä. Tein silloin laajan kirjallisuuden tentin yövuoron päätteeksi ja suorastaan nautin siitä flowsta, jonka väsymys minulle tuotti. Tentti meni valehtelematta täydellisesti ja tiesin jo papereita palauttaessani pärjänneeni.

Viime perjantaina sen sijaan taistelin unta vastaan koko kolmetuntisen, jonka tenttisalissa vietin. Ensimmäisen nelisivuisen esseen sain vielä kohtuullisen vaivattomasti tuotettua, mutta seuraavien kohdalla puhti loppui kuin seinään. Se on kuulkaa jännä tunne, kun yrittää kirjoittaa aiheesta "sukupuolisopimus-käsitteen hyöty akateemiselle tutkimukselle sekä sukupuolisopimuksen historia ja sisältö Suomessa" tuntien vääjämätöntä pakkoa sulkea hetkeksi silmät kyetäkseen keksimään edes yhden lauseen. Siis lauseen. Ainoa ajatus viimeisten kahden esseen kohdalla oli, että "keksi joku lause. toinen lause. yhdistä ne".

Noh. Lähetin jo tentaattorille sähköpostia, että ei kannata tuhlata aikaa niiden vastausten tarkastamiseen. Jos vaikka jonkun esseen sitten kirjottaisin.

Kesätentti, osa 1

Lähdin töiden jälkeen suoraan melkein ensimmäisellä junalla Jyväskylään. Ja hassua, tämähän tuntuu melkein kotikaupungilta. Tunne on tosin tuttu aikaisemmiltakin kesätenteiltä. Täällä tuntuu aina silloin paistavan aurinko, ja kun siihen lämmittävään paisteeseen yhdistyy vielä jo ennalta lievä helpotus taas yhden virstanpylvään ohittamisesta, liekö se sitten enää ihmekään, jos on kotoisa ja hyvä olo.

Luin junassa yhden kolmasosan tenttikirjoista uudelleen, lähinnä selailemalla. Tällä unimäärällä ei juuri enää paineta mitään mieleen, kunhan yritän pysyä hereillä sinne viimeisen esseen viimeiselle riville saakka. Ja vielä vähän pidemmälle, että pääsisin pitsalle Taon kanssa. Ja saisin irttarit kotimatkaa varten. Nyt olen hiusrajaa myöden täynnä yhteiskunnallista äitiyttä ja hoivapalveluyhteiskuntaa. Puhumattakaan päivähoitolaeista ja agraariyhteiskunnan perinnöistä suomalaiselle tasa-arvokonseptille. Kunpa jokin vielä auttaisi siirtämään tämän kaiken piilevän tiedon niihin nerokkaasti jäsenneltyihin vastauksiin, joita kohta lähden rakentelemaan.

Vielä pitäisi kerrata muistiinpanot, mutta silmät tuijottavat tyhjyyteen ja pää täyttyy vähitellen valkoisesta.

Päivä lähihoitajana ja muita ihmeellisiä tarinoita

Opiskelusuunnitelma alkaa hahmottua sen verran, että pystyn määrittelemään omat rajani karkeasti. Maksimi tuntuu olevan kaksi, kolme päivää intensiivistä lukemista - sen jälkeen aivoni uskottelevat tehneensä siis niinku tosi ahkerasti töitä jo ihan liian kauan ja keskittyminen herpaantuu. Tällä yhtälöllä saisin siis viikossa keskimäärin viisi päivää tehokasta lukuaikaa, mikä nyt tällaisesta sinisilmäisestä humanistista tuntuu suorastaan paljolta. Ainakin näin alkuun.

Olen ilmoittautunut keikkatyöläiseksi naapurikaupungin sairaalaan laitoshuoltajaksi. Eivät ne tosin itsekään näköjään viitsi kaunistella totuutta työpaikkailmoituksia pidemmälle, kun kehottivat minua siirtymään rekrytoinnin puolelta "tonne siivojien päähän". Niin epäuskottavalta kuin se voikin jostain kuulostaa, olen hyvinhyvin kiinnostunut tästä työstä - mikäli sitä nyt joskus pääsen tekemään. Äiti aina kertoo, kuinka yksi lapsuuteni perhelääkäreistä (sairastelimme niin paljon ettei yksi perhelääkäri enää riittänyt) työskenteli lääkäriopintojensa alkuvaiheessa määrätietoisesti jokaisessa sairaalan työtehtävässä (no, lähes jokaisessa nyt ainakin) pohjalta aloittaen, vain, koska halusi tietää, mitä hänen tulevat työtoverinsa joutuvat tekemään. Tämä on mielestäni oikea asenne ja haluaisin siksi päästä myös itse kokeilemaan mahdollisimman paljon erilaisia sairaalan työtehtäviä. Enkä nyt tarkoita mitään "katselenpa tässä päivän" -kokeiluja vaan oikeasti sitä, että sisäistää ne hommat edes jollain tasolla. Varsinkin hoitajien töitä soisi monen lääkärin tekevän ennen valmistumistaan - niin kuin varmaan kyllä tekevätkin.

Mahdollinen keikkatyö luonnollisesti häiritsee systemaattista lukuaikataulua, mutta enpä sellaista vielä tässä vaiheessa haluaisikaan. Nyt alkuun pyrin aamuisin kertailemaan kappaleen verran kemiaa, sitten pari tuntia naistutkimusta (kesätentit), muutama tunti gradukirjallisuutta ja illalla vielä iltalukemiseksi luku fysiikkaa, sekin kertausmielessä. Tällä hetkellä ilta- ja ruokapöytälukemisena on tosin "Kunnian kevät - näin menestyt pääsykokeissa". Jos tämä ei vielä vakuuta ketään siitä, että olen todella valmis antamaan kaikkeni niiden ensikeväisten pääsykokeiden eteen, niin ehkä sentään kuuntelussa oleva suggestoterapeuttinen "opiskeluvalmiuksien kehittäminen" -cd sitten. Olen erityisen kiinnostunut erilaisia opiskelumenetelmiä analysoivista ja niitä kehittävistä teoksista blogissa aikaisemmin esittelyn ulkoaopetteluhistoriani vuoksi. Nykyään tuntuu, etten osaa oikein opetella enää ulkoakaan.

Avunpyyntö

Tarvitsisin hiukan apua.

Tiedän, että täällä käy epäsäännöllisen säännöllisesti joitakin lääkiksessä jo opiskelevia/sinne haluavia. Ainakin kävi silloin, kun en vielä ollut lähtenyt epämääräisille ulkomaanmatkoilleni ja ollut päivittämättä tätä puoleen vuoteen. Anyway, haluaisin kuulla jotain hyviä vinkkejä lukusuunnitelman tekoon. Siis, millä tavalla kannattaisi lukea? Sisko sivisti minua tänään kahdella "älä tee näin" -suunnitelmalla, nyt tarvitsisin vastapainoksi muutaman toimivan ja kokeilemisen arvoisen suunnitelman. Aloitanko sivulta yksi ja jatkan itsepintaisesti sivu kerrallaan loppuun asti? Opettelenko kaikki vastaantulevat ulkoaopeteltavat silloin kun ne tulevat vastaan vai keräänkö vasta lopuksi opiskeltavaksi? (No en, kuulostaa jo nyt tyhmältä idealta!). Luenko ensin fysiikat ja kemiat alle vai alanko jo tahkota pääsykoekirjaa ja opettelen tuntemattomat asiat sitä mukaa kun ne tulevat vastaan? Kannattaako näin avuttomana edes avata koko kirjaa?

Reppu ja reissumies

Opintomatka palasi opintomatkaltaan. Mitään en opiskellut, graduseminaaria lukuun ottamatta ja senkin Suomeen. Niin ja kielikurssinkin sentään, mutta kirjallisuuden opinnot jäivät pelkäksi haaveeksi (tai painajaiseksi) kreikkalaisten intohimoisen lakkoilun ja professoreiden kyseenalaisen työmoraalin ansiosta. Kotiin palasin lähes kuukauden etuajassa, kun motivaatiot tehdä ihanmitätahansa kasvoivat liian suuriksi.

Nyt olen siis kotona ja yritän tehdä ihanmitätahansa. Kukaan ei halunnut minua kesätöihin - en kai sitten osaa markkinoida itseäni ja vaikuttaa erittäin potentiaaliselta varastotyöntekijältä, trukinkuljettajalta tai kalatyöntekijältä. Pahinta on, että olisin oikeasti innostunut tekemään mitä tahansa näistä. Tuntuu, että ajaisin jotain vahauskonettakin hymy huulilla ihan vain siitä ilosta, että saan tehdä jotain. Kreikassa kun ei sitä puuhasteltavaa riittänyt loputtomiin. Viisi kuukautta on pitkä aika lukea klassikoita ja pyöritellä peukaloita.

Hain heti kotiinpalattuani kotikirjastosta vinon pinon tenttikirjoja. Lähinnähän nuo pitävät kirjahyllyä pystyssä toistaiseksi. Yhden sentään aloitin jo, muut nostin näkyvämmälle paikalle. Kemian kirjatkin nostin inhon väristyksiä tuntien pöydälle fysiikan viereen. Selätän nekin vielä. Sitten vielä pari kurssia fysiikkaa ja lähtölaskenta pääsykokeisiin voi alkaa. Odottakaapa vain.