Täysipäiväinen työskentely pahvilaatikoiden parissa ei ole oikein omiaan mukavien ja stressittömien lukuolosuhteiden luomiseen. Kun töiden jälkeen jaksaa juuri ja juuri viedä koirat ulos ja olla skitsahtamatta kaikille ja kaikesta, voi fiksumpi ihminen päätellä, että nyt on aika lopettaa ja priorisoida. Vähän tyhmempi jatkaa vielä kuukauden tai pari.
Lopulta kaikki tuntuu sujuvan kuin ennalta kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan. Työt loppuvat juuri ennen voimia, samana päivänä kun puoliso vihdoin saa työllistettyä itsensä (hyvästi rahahuolet!), ja juuri sopivasti niin, että ehtii vielä viikon Lontoon lomalle ennen valmennuskurssia. Siis ennen sitä järjettömän kallista kurssia, johon lomarahat ja palkka juuri ja juuri riittävät.
Kaikki tuntuu ulkoisesti menevän putkeen. Töitä saa jatkaa sillä tahdilla kuin ehtii, vaikka päivän viikossa, mutta enää ei ole pakko edes sitä. Poikaystävästä tulee puoliso. Valmennuskurssi alkaa, vaikuttaa älyttömän lupaavalta ja on aluksi vain kerran viikossa, joten aikaa kotitehtävien tekemiseen on teoriassa riittävästi. Ennakkotehtävien parissa huomaan, että ongelmanani on ollut lähinnä kynnys kaiken kertaamiseen. Työ on nollannut pään kirjaimellisesti; jokainen fysiikan kaava aina P=W/t:stä alkaen pitää kaivaa vatsalihaksia jännittämällä ja otsaa rypistämällä. Alkuun tunnen jatkuvaa fyysistä kuvotusta - miksi en muista mitään? Miksi tämä on niin raskasta ja vaikeaa? Kuitenkin vähitellen, hiljaa ja varovasti edeten, asioita alkaa palailla mieleen. Yhtäkkiä huomaan taas muistavani kaavoja, yksiköitä, teoriaa ja laskutekniikoita. Kynnys laskujen tekemiseen madaltuu tehtävä tehtävältä.
Aika on kuitenkin edelleen kortilla, saan valmennuskurssin kotitehtävät tehtyä juuri ennen kurssille lähtöä, teorioita en ehdi kerrata ennen opetuskertaa. Tekemätön gradu painaa alitajuntaa (ohjaava professori on jäämässä eläkkeelle tämän lukuvuoden jälkeen), mitään lukusuunnitelmaa ei vielä ole, on vain lukematon määrä tekstiä ja tehtäviä, joita en ehdi tehdä. Otan neljättä kertaa eteeni tyhjän paperin, ryhdyn määrittelemään lukusuunnitelman ääriviivoja. Mitä fysiikasta tehtävänä, mitä kerrattavaa, mitä uutta opittavaa? Kemiasta? Galenos? Onneksi jälkimmäinen odottaa vielä tammikuista uudestisyntymistään, joten sen varjolla olen keskittynyt lähinnä laskemiseen. En kuitenkaan koskaan pääse lukusuunnitelmassani niitä ääriviivoja pidemmälle. En osaa määritellä, kuinka monta laskua kykenen laskemaan tunnissa. En tiedä, mitä pitäisi ehtiä opiskella vielä ennen joulua, mitä vasta sen jälkeen? En voi enää sietää kunnianhimoisia tavoitteitani, jotka kaatuvat yksi toisensa jälkeen. En jaksa piirtää paperille kalenteria, joka saa haukkomaan henkeä jo ennen ensimmäistäkään päivää, ja joka on jo alkujaan suunniteltu niin tukalaksi, ettei hengitysmahdollisuuksia ole juuri myöhemminkään. En kestä sitä, että alitajuntani ilkkuu taustalla suurellisille haaveilleni, jotka kaatuvat saamattomuuteeni ja mukavuudenhaluuni kuin lahot koivut pienellä puhurilla.
Jotenkin tässä kaikessa tukahduttaa ehkä eniten se lopullisuuden tunne. En tiedä, kehtaanko enää tämän vuoden jälkeen hakea uudelleen, jos en nyt onnistu. Olen päätymässä jonkinlaiseen tyydyttävään kakkosvaihtoehtoon, mutta vielä tämän vuoden ajatukseni ja tavoitteeni ovat vain tässä. Silti tarvitsen paperipussin viereeni, kun yritän suunnitella, millä tavoin saisin tavoittelemani. On vain tämä joulukuu, yksi tammikuu, yksi helmikuu, yksi maaliskuu ja yksi huhtikuu ennen sitä yhtä (ja vain yhtä) pääsykoetta. Jokainen kulutettu tunti on kulutettu tunti ja pois minulta. Miten sitten kestäisin sitä, että käyttäisin kallisarvoiset tuntini väärin? Huonoille lukusuunnitelmille ei ole enää aikaa, hyviä ei ole vielä onnistuttu tekemään. Niin ja se gradu. Onko ihme, jos vähän ahdistaa?
Ensimmäinen tavoitteeni on olla tämän viikon jälkeen yhtä lukusuunnitelmaa viisaampi. Ehdotuksia, anyone?
Saako kysyä, minkä firman valmennuskurssille olet menossa? Itse jouduin rahan puutteessa "tyytymään" vain itseopiskelumateriaaleihin. Ja mielenkiinnolla seuraan lukusuunnitelman edistymistä, itse olen täsmälleen samassa jamassa.
ReplyDeleteTottakai saa kysyä, VK:n kurssilla olen, ja kuten sanottua, tähän mennessä ainakin oikein tyytyväinen tasoon. Kuluihan tuohon tietysti kaikki kesätyösäästöt, mutta en jaksa surra sitä edes tässä vaiheessa. Syksyllä toivottavasti vielä vähemmän.
ReplyDeleteMitä itseopiskelumateriaaleja sulla on käytössä?
Mietin, että onko sulla jotain toista ihmistä tukena tässä lukuprosessissa? Ja en nyt välttämättä tarkoita puolisoasi, mutta siis sellaista, jonka kanssa voisit miettiä yhdessä lukusuunnitelmaa ja jolle kertoa ajatuksistasi ja peloistasi lukemisen suhteen. Tarkoitan sellaista ihmistä, josta oikeasti olisi hyötyä ja joka voisi auttaa ihan konkreettisissakin asioissa; esim. voisitte käydä lukusuunnitelmaa läpi.
ReplyDeleteTämä toinen voisi olla sellainen, joka opiskelee jo lääkiksessä(=voisi auttaa ihan asioiden ymmärtämisessä) tai sitten ihan joku muu(=olisi yleinen tsemppaaja ja sellainen jonka kanssa miettiä lukusuunnitelmaa ja sen realistisuutta).
Jotenkin koen, että tällä hetkellä ja varsinkin keväällä olisi tärkeää saada sellainen luottavainen, positiivinen ja itsevarma asenne opiskeluun, koska vaikka kuinka tämä olisi/on viimeinen halukertasi, niin sen miettiminen ei saisi lamauttaa lukemistasi/vaikuttaa siihen.
Tuntuu jotenkin hassulta jättää tällainen kommentti, kun en sinua ja tilannettasi sen kummemmin tunne, voihan olla, että sinulla on hyvä tukiverkosto ja ongelma ei ole siinä.
Sen takia vain kommentoin, koska olen hakenut kolme kertaa oikikseen sinne kuitenkaan pääsemättä(opiskelen muuta alaa ylipistolla) ja nuo ajatuksesi tuntuvat todella tutuilta. Eli ajattelin tätä asiaa ihan sen kannalta, että itse koen, että oma valmistautumiseni on kärsinyt siitä, että olen stressannut ihan liikaa asioilla, joita ei olisi pitänyt miettiä.
Kovasti onnea ja voimia sinulle matkalla lääkikseen! :)
Ps. Mikä on tämä "jonkinlainen tyydyttävä kakkosvaihtoehto"? (Ei ole pakko vastata).
ylipistolla=yliOpistolla
ReplyDeleteMitä jos ensin tekisit sellainen lukujärjestyksen, johon ihan vain merkitsen milloin aiot opiskella pääsykokeeseen. Älä ensimmäisenä huolehdi siitä, että mitä milloinkin teet. Näin näet, että paljon sinulla ylipäätään on aikaa. Eikä kannata lukujärjestyksestä tehdä epärealistista. Jos ei pysty keskittymään kahdeksaa tuntia päivässä (minä en ainakaan pysty), niin ei se onnistu vaikka sen paperille kirjoittaisikin :)
ReplyDeleteSitten voisit vaikka ihan ranskalaisin viivoin laittaa ylös, että mitä kaikkea pitäisi ennen pääsykoetta tehdä. Tämä lista, kuten lukujärjestyskin, varmasti muuttaa muotoaan kevään kuluessa.
Lopuksi voisit sitten yhdistellä lukujärjestystäsi ja tehtävälistaasi.
Tiedän, että lukusuunnitelman tekeminen ja siinä pysyminen on huomattavasti hankalampaa, kuin ohjeiden antaminen :) Mutta uskon silti, että jonkinlainen suunnitelma on parempi kuin ei suunnitelmaa ollenkaan.
Anonyymi: oli tarkoitus vastata viestiisi vähän pidemmin postauksena, mutta se jäi nyt kuitenkin toistaiseksi tekemättä. Halusin silti kiittää kommentista - arvostan niistä jokaista ihan älyttömästi! Parhaat ideat tulevatkin monesti niiltä, jotka eivät läpikotaisin tunne elämääni ja sen oikkuja, omat olennaisuudet saattavat hyvinkin osoittautua muiden silmillä katsottuna epäolennaisuuksiksi.
ReplyDeleteYritän nimenomaan panostaa tämän vuoden "huolella, mutta huolettomasti". Teen kaikkeni, mutta en anna ajatuksen viimeisestä hakukerrasta lamauttaa. Ei tämä välttämättä edes ole viimeinen kerta, tällä hetkellä vain tuntuu siltä, ettei samanlaisiin hakupyrintöihin ole enää sen enempää varaa kuin kiinnostustakaan. Lopullisen päätöksen teen kuitenkin vasta pääsykoetulosten jälkeen, tai sitten myöhemmin. En missään tapauksessa kuitenkaan vielä.
Vertaistukea lukusuunnitelman suhteen on vähän hankala löytää; muut valmennuskurssilaiset tuntuvat ajatuksineen ja opiskelutapoineen olevan hurjan kaukana itsestäni, lääkiksessä opiskelevilla ystävilläni on niin ikään kovin erilaiset elämäntilanteet itseeni verrattuna. Voisin sentään viime vuotista lukukaveria vähän konsultoida asiasta.
Kakkosvaihtoehdosta en uskalla sanoa vielä mitään ääneen. Suuntaviivat ovat selvillä, mutta mitään varmaa ja vakuuttavaa ei vielä ole. Sen verran nyt kuitenkin tiedän, että jaksan rauhoittua ja keskittyä niihin pääsykokeisiin. Jonkinlainen back up -plan olisi varmaan auttanut viime vuonnakin niihin itkunsekaisiin paniikkikohtauksiin, joita tuli pitkin kevättä, kun edes mietin sitä mahdollisuutta, etten pääse opiskelemaan.
Kiitos vielä onnentoivotuksista! Voimia sinnekin - jos ei uuteen pääsykoerupeamaan(?), niin sitten nykyisiin opintoihin ainakin.