Wednesday, August 21, 2013

Notes.

Muutama huomio kahden ensimmäisen koulupäivän jälkeen:

  • Junailu on yllättävän kivutonta. Kuvittelin etukäteen saavani jonkinlaisen paniikkikohtauksen heti menomatkalla, mutta matka menikin nopeammin kuin muistinkaan. 
  • Jännitti aika paljon mennä uuden kurssin joukkoon. Istua sinne ihan tuntemattomien kasvojen keskelle ja yrittää olla yksi niistä. Tuli vähän ikävä niitä tutumpia naamoja.
  • Uudet kurssikaverit vaikuttavat kuitenkin ihan hyviltä tyypeiltä. Tulivat osa ihan oma-alotteisesti esittäytymään ja kysymään, kuka oon. Tuli hyvä mieli.
  • Äitiysloma ei näköjään tehnyt huonoista luennoitsijoista hyviä. Jostain kumman syystä. Kalvojen läpiluku on edelleen yhtä turhauttavaa kuin ennen äitiyslomaakin. Ehkä jopa turhauttavampaa, koska kotona odottaa aina se Arvokas Aika, jota nuo kurjat läpilukijat viheliäisesti minulta varastavat.
  • Edellisestä johtuen luennoilla on edelleen suhteellisen vaikea keskittyä. Pitää oikein tsempata, etten kaiva jotain sijaistoiminto-samsungia repusta räpellettäväksi. Myös jakson aihe (ennaltaehkäisy) saattaa vaikuttaa asiaan. 
  • En malta odottaa joululomaa. 

No comments:

Post a Comment