Monday, September 30, 2013

Sattuman summa.


On Kursseja ja on kursseja, Opiskelijoita ja opiskelijoita. Ehkä myös Lääkäreitä ja lääkäreitä.

En tiedä, miksi uuden kurssin kelkkaan hyppääminen osoittautui paljon kivuttomammaksi kuin edellisen kanssa aloittaminen. Oletin päinvastoin, ja (turhaan) jännitin koko loppukesän opiskelemaan paluuta. Uuden kurssin kanssa on ollut helppo olla, tyypit ovat pääsääntöisesti olleet tosi mukavia ja "kouluun" on nykyään ennen kaikkea helppo mennä. Ihan uusi tilanne minulle.

Lienen välivuoden aikana muuttunut itsekin jonkin verran verrattuna siihen muutama vuosi sitten medisiinariuransa aloittaneeseen räkänokkaan. Tuossa aiemmassa kirjoituksessa viittaamani itsetutkiskelut varastotöiden ohessa ovat osoittautuneet jollain tavalla tuloksellisiksi, ja tuntuu, että nykyään a) tiedän paljon paremmin, kuka olen, b) tiedostan omat heikkouteni ja vahvuuteni huomattavasti paremmin ja c) tiedän, mitä haluan. Myös ammatillisesti. Tämä helpottaa omaa oloa, kun ei ole minkäänlaisia paineita esimerkiksi sosiaalisen aktiivisuuden suhteen. Ehkä tiivistetysti olen oppinut kulkemaan silmät auki ja katsomaan muita silmiin. Sekä kirjaimellisesti että vertuskuvallisesti. Jälkimmäinen on toki jatkuvasti työn alla.

Mutta. Väitän silti, että niillä ympärillä olevilla ihmisilläkin on vaikutuksensa. Edellisen kurssini yhteishenki oli omasta näkökulmastani vähän niin ja näin. Moni sielläkin varmasti kokee syvää yhteisöllisyyttä samassa porukassa, jossa itse tunsin oloni todella ulkopuoliseksi. Uuden kurssin kohdalla se jonkinlainen yhteishenki tuntuu kuitenkin myös vielä vähän tällaisen sivustakatsojan silmin ja korvin. Täytyy sanoa, että kurssin i&e-parilla on oikeasti roolinsa tässä pelissä.

Todellisuudessa kaiken sattuman summaahan tällainen aina on. Minkälainen itse olet, miten käyttäydyt, keitä ympärilläsi pyörii, ja miten he käyttäytyvät. Sattumaa tai ei, tuntuu, että välivuosi osui omalla kohdallani todella hyvään saumaan, ja nykyään tässä reppuelämämässä ei stressaa juuri muu kuin junalippujen hinta.

(On osoittautunut myös, että lapsellisen opiskelijan vuorokausi riittää vain murto-osaan siitä, mitä pitäisi/haluaisi saada tehtyä. Päivitystahti tulee siis jatkossakin olemaan tasaisen kehnoa.)

10 comments:

  1. Hienoa, että tuntuu tuolta! Olenkin pohtinut kuinka olet pärjäillyt.

    Toivottavasti en lannista, mutta itsestäni tuntuu että ihan yleisesti perheellisen aika tunnu riittävän kaikkeen haluttuun tekemiseen, oli sitten opiskelija, työelämässä tai vaikka tällainen kotirouva-opiskelija-hybridi. Meillä ainakaan lasten varttuminen ei ole muuttanut asiaa, aikaa kuluu vain eri asioihin kuin aikaisemmin. Toisaalta voi myös olla, että oma vaatimustaso kasvaa samassa suhteessa kuin kyky tehdä asiat tehokkaammin lisääntyy. Näin jää edelleenkin tunne, ettei ole saanut tarpeeksi aikaiseksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei, et lannista. En kyllä ajatellutkaan, että sitä aikaa tulisi tässä noin seuraavaan kahdeksaantoista vuoteen yhtään enempää käyttöön. Jokuhan ne aikaraot aina tukkii, jos eivät lapset. Tässä vaiheessa pitää aikapaniikin yllättäessä vain pysähtyä miettimään sitä oman elämän prioriteettilistaa, niin helpottaa edes vähän.

      Delete
  2. Maria1:00 AM

    En tiedä päivitätkö tätä blogia enää tai luetko näitä kommentteja... Ajattelin vain sanoa, että et edes arvaa kuinka paljon tämä blogisi minua on auttanut. Lääkärin ammatti on ollut minulla haaveena niin kauan kuin muistan. En kuitenkaan uskaltanut lähteä taivoittelemaan unelmaani koska lukio meni minulla todella huonosti. Keskityin kaikkeen muuhun kuin opiskeluun ja lukiosta päästyäni pidin itseäni niin tyhmänä ettei minusta olisi mihinkään. Vähitellen aloin ymmärtää, että en koskaan edes yrittänyt oppia mitään. Lukiossa minulla ei ollut minkäänlaista opiskelutekniikkaa ja monesti läpäisin kurssit hyvän muistini varassa. Luonnontieteissä se tekniikka ei (valitettavasti) toimi. V. 2012 päätin sitten aloittaa pääsykoelukemiset ja viimevuonna oli ensimmäinen hakukerta. Sain puolet tarvittavista pisteistä. Tänä vuonna on uusi hakukerta edessä. En tiedä onko sisäänpääsy realistinen tänä(kään) vuonnna, mutta teen parhaani. Blogisi on kyllä kolahtanut minuun ja lujaa, sillä kaikki tutut, jotka lääkiksessä opiskelevat ovat niitä jotka suoraan lukiosta ovat sinne päätyneet. Se, että sinä olet päässyt lääkikseen hieman vanhempana etkä ole antanut periksi pettymysten jälkeen antaa minulle ihan valtavasti toivoa. Tiedän, että jos en hae ja jos en anna kaikkeani tämän unelman saavuttamiseksi, tulen katumaan sitä lopun elämäni. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta, sillä loppujen lopuksi en pysty näkemään itseäni missään muussa ammatissa.
    Anteeksi tämä vuodatus :D olen vaan niin kiitollinen, että olen tämän sinun blogisi löytänyt. Menestystä opintoihin ja siunausta sinun & perheesi elämään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei,

      lämmin kiitos kauniista kirjoituksestasi! Hienoa, jos omasta opintomatkastani on motivaatioksi jollekin muullekin. En todellisuudessa ole kummoinen esikuva varsinkaan opintojen suhteen, mutta jos ikä ja alanvaihto riittävät, niin sitten ei mitään ongelmaa :). Ja lohdutukseksi voin kertoa, että on siellä koulussa paljon muitakin vähän vanhempia alanvaihtajia.

      Omasta kokemuksestani tiedän, kuinka raskasta (ja toisaalta motivoivaa) on, kun tuntuu, että on vain yksi ainoa mahdollinen päämäärä. Onnea ja empatiaa siis valitsemallasi tiellä! Hurjasti tsemppiä kevään koitokseen!

      Linkkivinkkinä muuten toisen tulevan kollegan blogi (jos ei ole jo tuttu): http://www.zonavirago.blogspot.fi/. Sieltä saattaa löytää vertaistukea asiaan jos toiseenkin!

      Delete
  3. Anonymous7:44 AM

    Moi!
    Opiskelet ilmeisesti Tampereella (?) Olen koettanut saada tietoa PBL:stä mutta en oikeen vieläkään ymmärrä mitä se käytännössä tarkoittaa...Saisiko sinulta jonkinlaista infoa asiasta.Olen miettinyt TAmpereen lääkikseen hakemista mutta en ole varma tuon opiskelumetodin takia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei,

      Tampereen kandeja olen kyllä joo. En tosin varmastikaan ole paras mainosmies PBL:lle, itse kun en ole sen kanssa oikein sujuiksi päässyt ikinä. Mutta jonkinlaisena tiivistyksenä se tarkoittaa siis käytännössä sitä, että luentomäärät ovat aikalailla minimissään ja opetuksen ytimessä ovat luentojen sijaan tutoristunnot, joita on 2/vko, ja jotka kestävät keskimäärin 1,5h/kerta. Tutorryhmissä on 8-12 opiskelijaa sekä joku opetushenkilökunnan edustaja. Ryhmissä opiskelijat vuorottelevat puheenjohtajan ja sihteerin roolissa. Yhdessä käsitellään jakson aiheeseen liittyviä potilastapauksia, joista yritetään poimia avainasiat ja muodostetaan n määrä oppimistavoitteita seuraavaa tutoristuntoa varten. Nämä oppimistavoitteet sitten opiskellaan itse etsityistä lähteistä itse haluamallaan tavalla. Esimerkiksi hapen saanti -jaksolla yhden kerran oppimistavoitteet voisivat olla vaikkapa nämä:

      Sydämen anatomia
      sydämen toiminta pumppuna
      sydänäänet
      verisuoniston anatomia
      verenvirtauksen dynamiikka

      Sitten seuraavalla kerralla vaihtelevalla menestyksellä käydään näitä yhdessä läpi, kunnes on aika siirtyä seuraavaan potilastapaukseen. Ja niin edelleen.

      Pbl:n onnistuminen käytännössä riippuu pitkälti siitä, miten ekstrovertti olet itse, minkälaiseen ryhmään päädyt ja minkälaisen tutorin ryhmän kanssa saatte. Ryhmät vaihtuvat ensimmäisen vuoden aikana joka toisessa jaksossa, tokasta vuodesta lähtien puolen vuoden välein.

      Tampereen medisiinareista taitaa joku fuksikin tällä hetkellä pitää blogia. En nyt tähän hätään löydä sitä, mutta jos törmäät siihen, niin sieltä saattaisi löytyä parempi kuvaus asiasta.

      Delete
    2. Anonymous12:34 PM

      Ok, kiitos tosi paljon kun vaivauduit vastaamaan!

      Delete
  4. Anonymous10:50 AM

    Oletko lopettanut bloggailun kokonaan? Olisi kiva lukea uusia tekstejä.

    ReplyDelete
  5. Anonymous7:26 AM

    Mitä sulle kuuluu??

    ReplyDelete
  6. Anonymous3:52 AM

    ONNEA VALMISTUMISEN JOHDOSTA!
    Olisi kiva tietää mitä elämääsi kuuluu.

    ReplyDelete