Laiska, tyhmä ja saamaton

Taidan loppujen lopuksi olla huonompi opiskelija kuin uskoinkaan. Laiska, tyhmä ja saamaton. Nyt ongelma on tunnustettu ja pitäisi löytää ulospääsy.

Kuvittelen aina, että minulla on suunnaton kiire eikä ikinä aikaa ja aina hyvä syy stressaantua ja tiuskia ja nukkua päiväunia. Todellisuudessa esimerkiksi tämänhetkinen lukujärjestykseni käsittää viikossa kaksi luentoa yliopistolla (180 minuuttia) sekä neljä tuntia aikuislukiolla (360 minuuttia). Yhteensä erilaisissa opinahjoissa vietetty aika on siis 540 minuuttia viikossa. Jos nukun viikon aikana keskimäärin yhdeksän tuntia yössä, olen valveilla 105 tuntia, joista tietysti syöminen, siirtymiset paikasta toiseen, liikunta, muut harrastukset sekä poikaystävä vievät oman aikansa, mutta eivät sentään niin paljon, että voisin millään puhua mitään kiireestä. Varsinkaan, kun yliopiston tämänhetkiset kurssit eivät juuri vie aikaa luentojen ulkopuolella (mistä tulikin mieleen, että nimistön luennon kotitehtävä olisi kaiketikin pitänyt jo lähettää). Olen siis joko laiska, huono ajankäyttäjä tai molempia. Ehdottomasti jälkimmäistä ainakin. Lisäksi minua on suurinpiirtein koko opiskeluaikani vaivannut käsittämätön väsymys, joka iskee aina, kun minun pitäisi edes hetkeksi keskittyä johonkin opiskelumonisteeseen tai koulukirjaan. Voisin tietysti kokeilla vielä silmälaseja, mutta uskoisin vaivan olevan kuitenkin laadultaan enemmänkin psykologinen, joten voisin ehkä elämäntapoja ja tottumuksia muuttamalla päästä siitä helpostikin eroon.

Nyt en tiedä, mistä alottaisin. Tekisinkö lukujärjestyksen, joka käsittäisi myös vapaan opiskeluajan? Miten määrittäisin, kuinka paljon vapaa-aikaa tarvitaan, jotta pysyn järjissäni? Kirjaanko myös televisio-ohjelmat lukujärjestykseeni vai saako ahkera opiskelija edes katsoa televisiota? Ehkäpä raportoin päätöksistäni myöhemmin. Voisin myös harkita jonkinlaista viikkolistaa - yksinkertaisesti paperille listattuna työt, jotka pitää viikon aikana saada tehtyä. Toisaalta ongelmani kaikenlaisten lukujärjestysten ja listojen suhteen on se, että yritän liikaa; en osaa määritellä, kuinka paljon aikaa asiat vievät ja kuinka kauan jaksan yhtäjaksoisesti puurtaa. Sitten määrään itselleni viikoksi arviolta kolmesataa tehtävää, jotka ahkerallakin ihmisellä veisivät noin kolmesataa tuntia, joten huomaan jo ensimmäisen päivän puolessa välissä olevani pahasti jäljessä ja väsyn pelkästä ajatuksesta. Ja siinähän sitä sitten ollaankin.

Mutta haluan ihan oikeasti yrittää. Ei laiskuus voi olla mikään geneettinen ominaisuus, josta ei pääse eroon kuin kuolemalla. Eikä sittenkään, koska sittenhän sitä vasta levätäänkin.