Ensimmäinen jakso lienee kunnialla selvitetty.
Ensimmäinen tenttiviikko oli mahtava kokemus, vaikka viidestä annetusta lukupäivästä onnistuinkin floppaamaan kolme kokonaista päivää järjestämällä itselleni ihan muuta tekemistä. Eläinten hoitojärjestelyistä johtuen "jouduin" viettämään viikonlopun Jyväskylässä, mikä rentouttavista vaikutuksistaan huolimatta osoittautui virheeksi tentiin lukemisen osalta. Kaksi kokonaista päivää sentään istuin kirjastolla kertaamassa luentomuistiinpanoja. Jotta en vaikuttaisi täysin opiskelupaikkaani ansaitsemattomalta luuserilta, voin lohduttaa kertomalla, että olin toki aloittanut tämän kertaamisen jo edeltävällä viikolla pieninä pätkinä niillä lohduttoman pitkillä koulu- ja kotimatkoilla. Tähän tarkoitukseen ne toki ovat omiaan..
No niin. Kaksi päivää kertausta, ja toisena päivänä olin jo niin liekeissä lukemisesta, että tuskailin ajan loppumista. Olisin mielelläni sittenkin lukenut ne kaikki viisi päivää, oppinut vaikka ulkoa ne asiat, koska se nyt vain oli kivaa ja kiinnostavaa. Ja tämä jaksohan käsitteli vasta solubiologiaa. Ensi jaksossa tuntuu, että päästään vasta ensimmäistä kertaa käsiksi siihen lääketieteeseen, jota tuonne ollaan menty opiskelemaankin. Ja kyllä joo, tiedän, että on tärkeää tietää myös ne solutason taustat, mutta tarkoitankin tällä siis lääketiedettä sillä mittarilla, mitä ei opeteta missään muualla. Samat solubiologiat pääpiirteittäin kun olen kuitenkin opiskellut jo Jyväskylässä biologian peruskurssin osana.
Enää toivon, etten vain kuvitellut osaavani jotain, ja sain edes sen 18/49 pistettä, jotka läpipääsyyn vaadittiin. Siitäkin huolimatta, että unohdin jäsennellä vastaukseni ranskalaisilla viivoilla (sisäinen humanisti sulkee silloin tällöin silmänsä), ja pariin kohtaan kirjoittelin näemmä vähän omianikin.
Humanismista puhuen, Humanisti kysyi edellisen kirjoituksen kommenteissa, miten olen hakuaikanani pärjännyt sen faktan kanssa, että muut hakijat ovat suurimmaksi osaksi edellisen kevään ylioppilaita, ja kaltaiseni alanvaihtajatkin lähes poikkeuksetta luonnontieteellisiltä aloilta?
Täytyy myöntää, että tämä oli ehkä yksi pahimpia masentajiani hakuaikana. Tuntui, että kaikki muut hakijat ovat ajatusmaailmaltaan ja aivojen rakenteiltaan jo jotenkin etulyöntiasemassa minuun nähden - että ne ovat hengittäneet niitä helvetillisiä fysiikan lakeja syntymästään saakka, kun itse olen luonnontieteelliseltä ajattelultani kuin konttaava lapsi maratoonarin rinnalla. Varsinkin nämä luonnontieteellisiltä aloilta vaihtavat assosioituivat johonkin Einsteinista seuraaviin, vaikka nyttemmin tiedänkin, ettei esim. kemian yliopistotasoinen opiskelu ole välttämättä osoitus yhtään mistään. Ja että fysiikan perusopintojen opiskelu voi olla aika hukkaan heitettyä aikaa pääsykokeita ajatellen. Mutta silti ne ainakin ajattelevat kaikki jotenkin "fyysisesti" ja "kemiallisesti". Itse sen sijaan olen tällainen kauttaaltaan marinoitu humanisti, joka näkee tehtävänannoissa lähinnä pilkkuvirheitä, eikä opettamallakaan opi ajattelemaan, miten keuhkoihin voi vetää enemmän ilmaa kuin sinne käytännössä mahtuu.
No, kun sen oman humanistisen taustansa oppii hyväksymään, oppii myös sen, etteivät omat ajattelurakenteet ole niin kiveen hakattuja, ettei niitä pystyisi ajan kanssa muuttamaan. Fysiikan ajattelumaailmaa oppii laskemalla, samoin kemiaa. Pääsykokeissa ei vaadita mahdottomia (jälkikäteen on aina niin helppo lässyttää, kuinka se nyt on "vain niin rajallinen tietomäärä, mikä niihin pääsykokeisiin loppujen lopuksi pitää omaksua"), ja tämän vaiheen jälkeen koen, että humanistin taustasta on pelkästään hyötyä. Vältynpähän väkisinkin kasvamasta täysin ajattelultaan rajoittuneeksi lääkäriksi, jonka ajattelumaailma rajoittuu ihmiskehon sisäpuolelle.
Hyvän pohjakoulutuksen tae alasta riippumatta on mielestäni kaiken muun lisäksi se, että on kykenevä oppimaan myös uutta. Tuore ylioppilas tai entinen kemisti/fyysikko osaa ehkä fysiikan ja kemian kaavat vaikka unissaan, mutta saattaa olla hukassa pääsykokeen parikymmensivuista aineistoa tavatessaan. Sitä paitsi niistä tuoreista ylioppilaistakin vain prosentti tai muutama on niitä yhtälöitä hengittäviä yksilöitä - suurin osa on joka tapauksessa niitä keskivertokavereita, jotka ovat suoriutuneet lukioaikoinaan fysiikasta ja kemiasta ihan kiitettävästi, mutta jotka ovat olleen edellisinä vuosina kiinnostuneita ihan kaikesta muustakin. Niillä on vähän käryä kaikesta, mutta ei välttämättä sen syvällisemmin oikeastaan mistään.
Ehkä fiksuin neuvo on olla ajattelematta niitä muita hakijoita. Tasan jokaisella hakijalla on omat heikkoutensa ja omat vahvuutensa. Omansa pitää vain tunnistaa, ja keskittyä niiden kehittämiseen. Helppoa, eikö?
Kiitos tästä tekstistä, sain heti ripauksen lisää motivaatiota omaan hakuprosessiini. Itse olin koulussa hyvä joka aineessa, mutta haaveilin vain humanistin tulevaisuudesta, elämästä hippikommuunissa Amsterdamissa ja taidehistorian luennoista. Lukion jälkeen halusin valtsikkaan lukemaan politiikkaa, mutta en hakenutkaan, vaan lähdin Saksaan. Parin välivuoden jälkeen en enää tiennyt mitä elämälläni teen, kun mikään ei oikein kiinnostanut. Hain sairaanhoitajaksikin ja pääsinkin, mutten mennyt sinnekään kouluun, sillä halusin vain takaisin Saksaan. Luin kuin hullu saksan kieltä, jota en ollut aiemmin lukenut edes koulussa ja minulla oli kai vain niin kova motivaatio, että pääsin kuin pääsinkin yliopiston kielikokeen läpi ja sain opiskelupaikan englantilaisen filologian alalta (hätäratkaisu, menin sieltä missä rima on matalin). Vuoden opiskeltuani alkoi ala tuntua jotenkin turhalta ja aloin miettiä, tätäkö haluan koko elämäni tehdä? Eihän tästä englannin opiskelussa ole mitään syvempää merkitystä juuri kenellekään muulle kuin itselleni? Haluanko tosiaan tutkia asioita, joista ei kenellekään muille kuin alasta innostuneille ole juuri mitään hyötyä? (en siis ollut edes opettaja-linjalla) Sitten aloin kiinnostua psykologiasta ja ihmisestä. Tämän vuoden aikana kiinnostuin lääketieteestäkin oikein kunnolla. Tajusin, että olen oikeastaan aina ollut kiinnostunut lukemaan terveyteen ja lääketieteeseen liittyviä juttuja ja katsomaan TV:stä Prisma-dokumentteja isän kanssa. Minua alkoi myös kiinnostaa tietää enemmän ja enemmän ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta ja siitä, kuinka luonnontieteissä palikat vain loksahtelevat yhteen muodostaen uskomattoman kiehtovan kokonaisuuden. Mietinpä nyt, että miksi minusta, joka aina luuli päätyvänsä humanistiksi, ei voisi tulla lääkäriä? Eihän siihen oikeastaan ole mitään muuta estettä kuin näivettyneet kemian ja fysiikan tiedot ja taidot. Tänään aloitin iltalukiossa ja jo parin viikon ajan olen lukenut kemian ykköskurssia ymmärtäen tähän mennessä kaiken paremmin kuin hyvin. Ehkä minulla on vielä toivoa, ehkä ei... Mutta ainakin aion yrittää ja motivaatiosta ei ole pulaa. Olenhan jo aiemmin saavuttanut haluamani korkean motivaation siivittämänä, miksen siis nytkin?
ReplyDeleteEnpäs älynnyt noita html-tägejä käyttää tuota kommenttiani kirjoittaessa. Näyttää kauhelta pötköltä tuo. Pitää opetella tätä blogspotin käyttöä enemmän...
ReplyDeleteMotivaatiota on edelleen, mutta jo tänään jäin ikävästi jumiin fysiikan kulmakiihtyvyys-laskujen kohdalla. En vain saanut oikeaa vastausta, vaikka kuinka yritin. Ja kun vielä olen sellaista sorttia, että suutun aina itselleni tosi helposti, jos en jotakin asiaa tajua tai jos muuten vain epäonnistun. Tänään tuli siis jo se ensimmäinen kerta, kun mietin itsekseni, ettei minusta ole mihinkään ja minun pitäisi kai palata vain kaunokirjallisuuden analysoinnin pariin, kun matemaattinen älyny on niin ruosteessa, että hyvä jos osaan kolmion pinta-alan laskea. Mutta siitä noustiin taas ja iltaa kohden alkoivat laskutkin avautua ja nyt olen hyvillä mielin, kun kaikki kotiläksyt ovat laskettuna!
Ei minulla muuta kuin kiitos paljon blogistasi! Tulee varmasti luettua sekä uusia että vanhoja merkintöjä vielä pitkään!
Treenasitko muuten matikkaa paljon vai aukesivatko sinulle kemian ja etenkin fysiikan tehtävät helposti ilmankin?
Kiitoksia minunkin puolestani tästä kirjoituksesta - oli tosi motivoivaa kuulla ajatuksiasi humanismin ja luonnontieteiden yhdistämisestä. :) Itse olen juurikin yrittänyt "unohtaa" kanssahakijat ja keskittyä vain omaan prosessiini sikäli kun siihen perhearjen pyörteissä on mahdollisuuksia.
ReplyDeleteJa toisaalta harppaus piiiiitkästä aikaa humanistijuttujen parista fysiikkaan ja kemiaan on tuntunut ihan virkistävältäkin: ainakin se on Jotain Täysin Erilaista. Totta kai välillä masentaa, kun jotkut kemian ja fysiikan asioista tuntuvat (nyt kuten lukiossakin) niin paljon hankalammilta tajuta kuin nykyisen oman alani jutut, mutta ehkä siihenkin pitäisi suhtautua mieluummin haasteena kuin ylitsepääsemättömänä esteenä.
Joku fiksu joskus sanoi, että ihmiset tuppaavat helposti ajattelemaan tähän tyyliin: "haen lääkikseen, mutta olen humanisti". Sen sijaan olisi parempi ajatella näin: "haen lääkikseen ja olen humanisti", siis ilman tuota masentavaa mutta-sanaa. ;)