On kovin erilaista tehdä tenttiä, joka on tehty vain ja ainoastaan minua varten, kuin tenttiä, jota tekee lähes sata muutakin. Paineet ovat melko eri luokkaa osaamisen suhteen, sillä jos tarkastettavia tenttejä on vain yksi, se onneton nimi saattaa helposti jäädä mieleenkin, jos vastaukset ovat aivan kelvottomia, tai muuten vain opettajien kahvipöytäkeskusteluja piristävää tasoa.
Selvisin maanantaisesta yksityisnäytöksestä kaiketikin aika kiitettävästi. Luin viimeisen viikon kuin eläin, onnistuin ensimmäistä kertaa jopa kertaamaan lukemaani, ja vielä tentin vastaisena yönä valvotin puolisoani myöhään yöhön selostamalla muun muassa iskemian solutason muutoksia.
Verrattuna siihen varsinaiseen toukokuun tenttiin, uusinta oli mielestäni melko paljon haastavampi. Niin kuin uusinnat usein ovat. Kysymyksiäkin taisi olla tuplamäärä. Siinä missä varsinaisessa kokeessa kysyttiin sydämen pinta-anatomiaa suurten valtimoiden, laskimoiden, ja kolmen koronaarivaltimon verran, itselleni mäjähti nimettäväksi joukko vatsan alueen valtimoita sekä hienosti valokopioitu röntgenkuva, jossa latinaksi piti nimetä mustalla nuolella osoitettuja mustia aukkoja. Lisäksi sain selostaa muun muassa sydämen toimintakiertoon liittyvän paine-tilavuus -loopin kulkua millilitratarkkuudella sekä muuta enemmän tai vähemmän yksityiskohtaista. Onneksi minulla on outo taipumus muistaa jokseenkin irrelevantteja yksityiskohtia, vaikken niihin sen kummemmin opiskellessani keskittyisikään.
Hetken ajan mietin tentissä, että onpa epäreilua tehdä uusinnasta niin paljon vaikeampi kuin varsinaisesta kokeesta (vaikken nyt osaa sanoa, oliko se todellisuudessa niin paljon vaikeampi), mutta sitten tajusin, että arvosanattomassa opiskelumenetelmässä on se(kin) hyvä puoli, että vaikeampi tentti on vain ja ainoastaan minun etuni. Tentissä kun tulee monesti ensimmäistä kertaa oikeasti mietittyä jokin asia alusta loppuun, ja huomattua juuri ne asiat, jotka on vain luullut osaavansa, mutta joita ei niitä selittäessään selvästi osaakaan. Kaiken kaikkiaan sain mielestäni lukemiseeni nähden sopivasti haastetta, ja kokeesta jäi päällimmäiseksi ennen kaikkea hyvä mieli - huolimatta niistä parista järkyttävän yksinkertaisesta asiasta, joihin saatoin vastata vaikka väärinkin.
Se siitä. Ensimmäinen vuosi takana - viisi edessä. Elokuussa palaan jälleen lääketieteen pariin, siihen asti aion (kesätöikseni) ajatella ihan kaikkea muuta. Lähinnä kirjallisuutta. Siitä lisää matkan varrella.
Aika huimalta kuulosti kyllä tuo yksityistentti. :D Mutta nyt on sitten eka lääkisvuosi pulkassa, onnittelut siitä!
ReplyDeleteOmaa mahdollista ammatinvaihtoa pohdiskellessani mieleeni juolahti kysyä sinulta, piditkö koskaan sairaanhoitajan ammattia vaihtoehtona lääkikseen pyrkimiselle? Kysymys voi vaikuttaa ihan hassulta - kyse on kuitenkin kahdesta eri ammatista - mutta en voi sille mitään, että ainakin omassa ajattelussani ne rinnastuvat jonkin verran toisiinsa. En ole ollenkaan varma, sopisinko psykologisessa mielessä hoitajaksi, mutta noin muutenhan AMK-koulutukseen saattaisi olla melko lailla helpompi päästä kuin lääkikseen. ;) Silti lääkis tuntuu monestakin syystä ainoalta oikealta vaihtoehdolta, jos noista kahdesta valitaan. Ja muutenkin. Mielelläni kuitenkin kuulisin, miten itse olet matkan varrella suhtautunut sh-koulutukseen ottaen huomioon sen, että humanistille lääkikseen pyrkiminen saattaa näyttää melkoiselta Mount Everestiltä.
Noh, yksityinen se tentti oli todellisuudessa vain niiltä osin, että olin tosiaan ainut ko. tenttiä tekemässä. Muilta vuosikursseilta oli kyllä jonkin verran väkeä muita tenttejä tekemässä.
ReplyDeleteSairaanhoitaja-vaihtoehdosta voisin sanoa, että ei se kyllä itselleni ollut missään vaiheessa minkäänlainen vaihtoehto. Kyseistä ammattiryhmää sivusta seuranneena olen todennut, ettei se olisi sopinut minun luonteelleni yhtään. Olen itse ollut aina kiinnostunut melko spesifeistä asioista, joiden opettamisesta sh-koulutuksessa olisi voinut vain haaveilla. Myös mahdollisuus suuntautua lääketieteelliseen tutkimustyöhön on painoarvoltaan ja mahdollisuuksiltaan vähän eri luokkaa kuin suuntautuminen hoitotieteelliseen tutkimustyöhön. En itse näe sh:n ja lääkärin työtä kovinkaan rinnastettavina, vaikka saman asiakkaan parissa molemmat työskentelisivätkin. Ne enemmänkin täydentävät toisiaan, ja minä nyt vain haluan olla täydentämässä siellä lääkäri-puolella.
Hain kyllä itse viime vuonna myös ensihoitaja-koulutukseen. Sitä olisin voinut kuvitella tekeväni - mutta vain siihen asti, että olisin päässyt lääkikseen. En tosin koskaan mennyt edes pääsykokeisiin.
Humanistista on ihan mahdollista muuttua pesunkestäväksi luonnontieteilijäksi. Se vaatii vain vähän ajatusmaailman myllertämistä. Jos lääkäriksi haluaa, niin silloin kannattaa kyllä unohtaa se sairaanhoitajakoulutus, hommata se kiipeilykunto ja lähteä kohti Mount Everestiä..:)
Joo, siis varmasti on niin, että jos aikuisten oikeasti haluaa lääkäriksi, voi olla huono/onneton hoitajana. Sitä paitsi ainakin itseäni kiinnostaa enemmän sairauden syyn selvittäminen ja mahdollisen hoidon löytäminen kuin ihan perushoiva, niin paljon kuin sairaanhoitajien työtä arvostankin. Taidan olla liian ongelmanratkaisukeskeinen ja kärsimätön hoitajaksi. Lähinnä tuo hoitajuus on tullut mieleen siksi, että meikäläisellä kuitenkin on ikää se 30+ vuotta ja perhettäkin jo, joten olisi hyvä, jos tie mahdolliseen uuteen ammattiin ei muodostuisi ihan kymmenvuotiseksi poluksi kuitenkaan. ;)
ReplyDelete