Pää on aika lailla yhtä tyhjä kuin lompakkokin. Kesä meni ohi salakavalasti (viipyi ehkä vartin kesäkuussa), ja koulu alkoi yhtä yllättäen. Kesätyöt (ne, joista en koskaan kirjoittanutkaan lisää, mutta kirjoitan myöhemmin) eivät koskaan loppuneetkaan ja ensimmäinen jakso opintojakin on tässä vaiheessa päivää ja syksyä jo pulkassa. Näin ainakin toivomme.
En voi väittää palanneeni opintojen pariin innosta hihkuen, ensimmäinen jakso kun oli pelkkää tilastotiedettä, joka lähtökohtaisesti ei ole sieltä inspiroivammasta päästä. Kävi kuitenkin kuten kaikken muidenkin lääketieteen opintojen tähän mennessä - onnistuin jopa hieman innostumaan luottamusväleistä, p-arvoista ja tutkimusten kriittisestä analysoinnista. Terveyteen liittyvät tutkimukset ovat lähes kaikkia jollain tasolla koskettava ilmiö, ja niiden sovellettavuudesta saadaan värikkäitä todisteita ihan arkipäivän elämässä niin hyvässä kuin pahassakin. On hienoa oppia tilastotiedettä ja tutkimusmetodiikkaa edes sen verran, että oppii erottamaan, jos ei nyt vielä jyviä akanoista, niin edes kauramurot kivenmurikoista.
No, ensimmäinen jakso oli intensiivinen kolmeviikkoinen, joka huipentui tämänpäiväiseen tenttiin. Kolmesta ennalta jaetusta artikkelista oli kokeeseen arvottu yksi, josta piti sitten analysoida kaikenlaista aina satunnaisvirhettä mittaavista suureista tutkimuksen etiikkaan. Ehdin valmistautua tenttiin kokonaisen vuorokauden, tai siis sen, mitä vuorokaudesta nukkumisen ja koulupäivän jälkeen jäi jäljelle, joten kovin kummoista tulosta en jaksa odottaa. En kyllä totta puhuen tämän tentin kohdalla ole siitä kovin kiinnostunutkaan. Ainakaan nyt, väsyneenä ja nälkäisenä kotimatkalla.
Syksystä on tulossa kiireisin ikinä tähän mennessä. Ensi viikolla alkaa uusi jakso, Ravinto ja ravinnon hyödyntäminen. Samoin kaikki tähän mennessä onnistuneesti skipatut harrastukset valokuvauskurssista koirakouluun. Töistä nyt puhumattakaan. Ne kesätyötkin pitäisi ehtiä lopettamaan jossakin välissä. Lainaisko joku mulle lisää tunteja? Tai viikkoja?
Mukava huomata että kirjoitat taas. Blogiasi on mukava seurata! Ja niitä tunteja tuskin tulee lisää vaikka kuinka itsekin toivoisin.
ReplyDeleteOli iloinen yllätys huomata sinun taas kirjoittaneen! Kävin kesällä aika ajoin tarkistamassa, että olisitko jo päivittänyt blogiasi.
ReplyDeleteKokemus ajan riittämättömyydestä on ajoittain sietämätöntä. Jos keksit jonkin hienon ratkaisun, toivon että jaat sen täällä. Itse olen yrittänyt karsia sosiaalisesta elämästä, illanvietoista, tv:n katselusta jne. Ongelma on tosin edelleen sama.
Kovasti kiitoksia molemmille! Kesällä oli tarkoitus kirjoittaa muista opinnoista, mutta ne muut opinnot veivät niin mukanaan, etten malttanutkaan. Ovat vielä pikkuisen kesken, joten niistä lisää sitten kun päättyvät.
ReplyDeleteOlen alkanut vähitellen (erittäin vastahakoisesti) hyväksyä sen ajatuksen, ettei aikaa tule koskaan olemaan tarpeeksi. Pitäisi vain vielä opetella esimerkiksi harrastusten suhteen priorisoimaan, mutta jästipäisesti yritän samaan aikaan ehtiä kaikkea sen sijaan, että jättäisin ylimääräiset harrastukset odottamaan eläkettä. Muttakun!
Nopealla ajattelulla muodostettu hypoteesini ajankäytöstä on, että ihminen tarvitsee vakiomäärän viihdykkeitä. Vaikka kuinka yrittäisi karsia telkkarin katselusta tai muusta, niin jossain muussa muodossa se "hyödyttömämpi" ajanvietto sinne aikatauluihin tunkee. Turha kai tässä on pienen ihmisen taistella vastaan..:)