Lämpö ja energia vaihtuivat mekaniikaksi, eikä suksi enää luista. Ei edes pienenpienellä kitkakertoimella. Hetken aikaa jo luulin vihdoinkin saavani siitä kiinni, ymmärtäneeni vapaakappalekuvien piirtämisen idean, oppineeni hahmottamaan joka suuntaan lähtevät ja palaavat voimat ja tajunneeni, mitkä niistä pitää huomioida milloinkin. No, en ilmeisesti ymmärrä. Sarkastisesti voisi todeta, että ehkä ensi vuonna sitten.
Ajattelin huomiseksi varata pääkirjastolle toisen kirjasarjan mekaniikan kirjan. Olen nyt käyttänyt puolison ikivanhaa Fysiikka-sarjaa, joka toisinaan aiheuttaa päänsäryn lisäksi akuutteja raivokohtauksia ja ajatuksia kirjan syöttämisestä sille paikallisessa aikuislukiossa opettavalle kirjan tekijälle. Joka kyllä opettajana on hirmu mukava. Mutta niin, kiitos vapaakappalekokoelmien, pääkirjastolta saan sen toisenkin, ehkä hieman helppolukuisemman kirjasarjan melkein kätevästi käyttööni.
Fysiikan parissa olen siis jaksanut puurtaa ihan aikataulujen mukaisesti. Vähän ylikin, kun välillä vähän innostuu. Gradu ei silti ole motivoinut tekemään yhtään mitään. Oli ehkä hiukan virhe aikatauluttaa se vähiten motivoiva työ sinne viikon loppupuolelle, osittain viikonlopullekin. Pitää kai vaihtaa niin, että vastaisuudessa lasken maanantait, tiistait, perjantait ja lauantait ja väkerrän sitä gradua keskiviikkoisin ja torstaisin. Viikon keskivaiheilla olen harvoin matkailemassa missään, joten ainakin teoriassa gradun vältteleminen olisi astetta haastavampaa.
Viimeistään viime viikonloppuna ymmärsin nyt sen ikävän tosiseikan, että on yksinkertaisesti ihan turha lähteä viikonlopuksi/viikoksi yhtään mihinkään ajatellen saavansa siellä opiskeltua ihan normaalisti. Viime kevään alku menikin pitkälti juuri näillä "opiskelen viikon kotikotona" -lomilla ja yllättäen lomaviikot seurasivat toisiaan ja opiskelujen "todellinen" aloittaminen siirtyi samaa tahtia. Jos sitä olisi järkevä, voisi hahmotella jotain pidemmän tähtäimen aikataulua ja kalenteroida muutaman lomaviikonlopun/-viikonkin samalla.
Toinen asia, jota olen onnistuneesti vältellyt, on Galenoksen lukeminen. Iltapäivisin olen lähtenyt kirjastolta väsyneenä kotiin Galenoksen pariin, mutta kiitos koiran, internetin, television ja jääkaapin, kotona on riittänyt muutakin tekemistä. Aluksi yritin ihan vain lueskella kirjaa, mutta se tuntuu jotenkin typerältä ja tehottomalta, joten kaivoin nyt sitten nuo viime kevään voittajalta ostetut valmennuskeskuksen vanhat valmennusmateriaalien ennakkotehtävät siihen sivuun motivaattoriksi. Jos vaikka tällä viikolla. En nyt kaikesta huolimatta koe tätä G:n laiminlyöntiä kovin suureksi rikokseksi vielä tässä vaiheessa vuotta. Varsinkaan, kun teen sen fysiikan opiskelun eduksi. Viime kevään luku-urakka taustalla ja voimatta olla varma, onko tuo G edes pääsykoekirjana enää ensi keväänä, ei tunnut kauhean typerältä keskittyä laskutaidon hankkimiseen G:n kustannuksella. Mutta, ettei tämä nyt menisi ihan säälittäväksi puolusteluksi, yritän siis vähitellen syventyä siihenkin - fysiikkaa silti laiminlyömättä.
Monday, August 25, 2008
Monday, August 18, 2008
281 päivää, 17 tuntia, 27 minuuttia, 25 sekuntia.
Viime viikko meni perjantaina alkanutta mökkilomaa lukuun ottamatta mainiosti ja ihan melkein odotusten mukaan. Kolmessa päivittäisessä opiskelutunnissa saa yllättävän paljon aikaan, kun keskittyy olennaiseen. Tämänhän nyt taas luulisi tällä opiskelukokemuksella olevan jo selvää, mutta ehei - ihan uutta minulle.
Yritin kovasti keksiä jotain vertauskuvallista opiskelutekniikkani kehittymisestä. En keksi. Merkittävintä siinä ehkä on, että se (kehittyminen) tuntuu tapahtuvan lähes itsekseen. Ajan kuluessa ja sillain. Kahdeksankymmentä päivää lasken jonkun laskun hankalasti, mutta oikein. Kahdeksanakymmenentenäensimmäisenä päivänä keksin yhtäkkiä, miten se oikeasti kannattaa tehdä. Tai neljä vuotta lasken jotain jonkin typerän muistisäännön varassa kunnes yhtäkkiä keksin, mistä se muistisääntö oikeastaan on johdettu. Tai vasta viidelläkymmenelläkolmannella kerralla oikeasti kuulen sen, mitä Tao on yrittänyt sanoa niiden viidenkymmenenkahden edeltävän laskun kohdalla. Ymmärtämiseni ei tunnu niinkään korreloivan harjoitusten määrää vaan ennen kaikkea ajan kulumista.
Tämähän nyt on tietysti ensinnäkin hyvin toiveikasta. Jos en osaa tai ymmärrä jotain nyt, ymmärrän sen ehkä myöhemmin. Minkään oppiminen ei ole mahdotonta. Toisaalta se on tässä elämäntilanteessa ennen kaikkea epätoivoa synnyttävää; jos en ymmärrä jotain nyt, niin tarkoittaako se sitä, että minun on vain odotettava, että olisin "valmis" ymmärtämään sen? Entä, jos aika loppuu kesken? Ymmärrän liian myöhään?
Eihän tämä nyt todellisuudessa niin mustavalkoista ole. Pelkällä ajalla ilman sinä aikana tehtyjä harjoituksia ei ole juuri merkitystä. Ei toisaalta varmaan pelkillä harjoituksilla ilman sitä aikaakaan (l. liian lyhyellä aikavälillä). Sopivasti laskuja sopivalla aikavälillä siis.
Ja kuten edellisestä voi ehkä rivien välistä päätellä, olen tänään saanut fantastisia onnistumisen kokemuksia. Asiat, jotka olen kyllä tiennyt, ovat yhtäkkiä tunkeutuneet tietoisuuteen asti. Ovat varmaan yrittäneet aiemminkin, mutta en ole osannut kuunnella. Tämä on tyhjän kirjaston hyvä puoli. Ei liiemmin keskittymistä häiritseviä virikkeitä.
Ensimmäinen fysiikka on nyt kertaustehtäviä vaille valmis. Huominen menee vielä niiden parissa, keskiviikkona siirryn seuraavaan. Vauhti on ollut jokseenkin ilahduttava; ripeä, mutta rento, ja jos tämä samalla tavalla jatkuu, niin tästä tulee aivan loistava vuosi.
Yritin kovasti keksiä jotain vertauskuvallista opiskelutekniikkani kehittymisestä. En keksi. Merkittävintä siinä ehkä on, että se (kehittyminen) tuntuu tapahtuvan lähes itsekseen. Ajan kuluessa ja sillain. Kahdeksankymmentä päivää lasken jonkun laskun hankalasti, mutta oikein. Kahdeksanakymmenentenäensimmäisenä päivänä keksin yhtäkkiä, miten se oikeasti kannattaa tehdä. Tai neljä vuotta lasken jotain jonkin typerän muistisäännön varassa kunnes yhtäkkiä keksin, mistä se muistisääntö oikeastaan on johdettu. Tai vasta viidelläkymmenelläkolmannella kerralla oikeasti kuulen sen, mitä Tao on yrittänyt sanoa niiden viidenkymmenenkahden edeltävän laskun kohdalla. Ymmärtämiseni ei tunnu niinkään korreloivan harjoitusten määrää vaan ennen kaikkea ajan kulumista.
Tämähän nyt on tietysti ensinnäkin hyvin toiveikasta. Jos en osaa tai ymmärrä jotain nyt, ymmärrän sen ehkä myöhemmin. Minkään oppiminen ei ole mahdotonta. Toisaalta se on tässä elämäntilanteessa ennen kaikkea epätoivoa synnyttävää; jos en ymmärrä jotain nyt, niin tarkoittaako se sitä, että minun on vain odotettava, että olisin "valmis" ymmärtämään sen? Entä, jos aika loppuu kesken? Ymmärrän liian myöhään?
Eihän tämä nyt todellisuudessa niin mustavalkoista ole. Pelkällä ajalla ilman sinä aikana tehtyjä harjoituksia ei ole juuri merkitystä. Ei toisaalta varmaan pelkillä harjoituksilla ilman sitä aikaakaan (l. liian lyhyellä aikavälillä). Sopivasti laskuja sopivalla aikavälillä siis.
Ja kuten edellisestä voi ehkä rivien välistä päätellä, olen tänään saanut fantastisia onnistumisen kokemuksia. Asiat, jotka olen kyllä tiennyt, ovat yhtäkkiä tunkeutuneet tietoisuuteen asti. Ovat varmaan yrittäneet aiemminkin, mutta en ole osannut kuunnella. Tämä on tyhjän kirjaston hyvä puoli. Ei liiemmin keskittymistä häiritseviä virikkeitä.
Ensimmäinen fysiikka on nyt kertaustehtäviä vaille valmis. Huominen menee vielä niiden parissa, keskiviikkona siirryn seuraavaan. Vauhti on ollut jokseenkin ilahduttava; ripeä, mutta rento, ja jos tämä samalla tavalla jatkuu, niin tästä tulee aivan loistava vuosi.
Monday, August 11, 2008
288 päivää, 17 tuntia, 21 minuuttia, 50 sekuntia.
Änyyteenyt. Älyvuoto antaa tällä hetkellä 288 päivää ja 17 tuntia arvioitua armonaikaa. Mihin minä ne käytän?
Maanantaista torstaihin lasken fysiikkaa yliopistolla kymmenestä kahteen. Tällä hetkellä menossa lämpö ja energia - kiitos sen yhdenkin pääsykoetehtävän, joka olisi pitänyt osata. Enspä kerralla osaan. Nii. Kahdesta eteenpäin luen mielen ja muistin virkistämiseksi tunnin, pari Galenosta. Kuka tietää, vaikkei sitä ensi kevään pääsykokeissa enää tarvittaisikaan, mutta tuskin sen kertaamisesta haittaakaan on.
Perjantaista lauantaihin ahkeroin sen surullisen graduni parissa. Taustatukea tarjoaa maisterihautomo. En tietenkään saanut sitä kesällä tehtyä siihen vaiheeseen, mitä kuvittelin. Vaan teinpä silti. Muistiinpanoja on kertynyt kymmeniä sivuja ja taustateoriaa alkaa olla aika hyvin kasassa. Tavoitteena on lukea enää alle viisi kirjaa, jonka jälkeen leikkaa-liimaa -operaatiolla kursittaisiin kohtuullisessa ajassa työ kasaan.
Niinpä niin. Aikomukset ovat eri asia kuin saavutukset. Tässä aikomukseni, saavutuksista pyrin raportoimaan mahdollisimman intensiivisesti. Älähtäkää joku, jooko, jos käyn täällä taas ruikuttamassa, kuinka mistään ei tule mitään ja kuinka kaikki päivät vain valuvat ohi ja en muista mitään ja opiskelutekniikkani ovat aivan väärät enkä pysty keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa enkäenkäenkä.
Maanantaista torstaihin lasken fysiikkaa yliopistolla kymmenestä kahteen. Tällä hetkellä menossa lämpö ja energia - kiitos sen yhdenkin pääsykoetehtävän, joka olisi pitänyt osata. Enspä kerralla osaan. Nii. Kahdesta eteenpäin luen mielen ja muistin virkistämiseksi tunnin, pari Galenosta. Kuka tietää, vaikkei sitä ensi kevään pääsykokeissa enää tarvittaisikaan, mutta tuskin sen kertaamisesta haittaakaan on.
Perjantaista lauantaihin ahkeroin sen surullisen graduni parissa. Taustatukea tarjoaa maisterihautomo. En tietenkään saanut sitä kesällä tehtyä siihen vaiheeseen, mitä kuvittelin. Vaan teinpä silti. Muistiinpanoja on kertynyt kymmeniä sivuja ja taustateoriaa alkaa olla aika hyvin kasassa. Tavoitteena on lukea enää alle viisi kirjaa, jonka jälkeen leikkaa-liimaa -operaatiolla kursittaisiin kohtuullisessa ajassa työ kasaan.
Niinpä niin. Aikomukset ovat eri asia kuin saavutukset. Tässä aikomukseni, saavutuksista pyrin raportoimaan mahdollisimman intensiivisesti. Älähtäkää joku, jooko, jos käyn täällä taas ruikuttamassa, kuinka mistään ei tule mitään ja kuinka kaikki päivät vain valuvat ohi ja en muista mitään ja opiskelutekniikkani ovat aivan väärät enkä pysty keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa enkäenkäenkä.
Wednesday, May 28, 2008
Muista nämä!
No, eihän se ihan putkeen mennyt. Ajattelin nyt kirjoittaa muutaman asian muistiin, että pärjäisin ensi keväänä paremmin.
Koe ei ollut ollenkaan sellainen kuin odotin. Mikä oli oikeastaan hyvä, koska se oli kaikin puolin paljon inhimillisempi kuin kaikkien kauhutarinoiden perusteella olin kuvitellut. Kuvittelin, että aika on kerta kaikkiaan niin tiukalla, etten paniikiltani pysty keskittymään mihinkään tehtävään. Kuvittelin, että ympärilläni on kaikki ne 863 muuta hakijaa luomassa paineita ja pienintäkään inhimillisyyttä ei sallita. Loppujen lopuksi tilanne ei kuitenkaan kauheasti poikennut ihan normitenteistä yliopistolla. Hyvä niin, ensi keväänä en jännitä niin kovasti.
Mikä sitten meni pieleen? Koe tuntui kaiken kaikkiaan isolta kädenojennukselta abiturienteille, joilta ne uuden ylioppilaan pisteet tasa-arvon nimissä vietiin. Olinkin odottanut, että sitä jollain tavalla kokeessa yritettäisiin kompensoida, mutta en sitten noin hyvin osannut kuitenkaan ennakoida. Laskutaito oli se, millä sinne olisi tänä vuonna päässyt, Galenosta tarvittiin noin kolmen lauseen verran. En todellakaan ole turhautunut kaikista niistä Galenoksen parissa "hukkaan heitetyistä" tunneista, aivohermojen, hengityksen säätelyn tai valtimoiden opettelusta, koska niitä tarvitaan varmasti vielä. Turhautunut olen sen sijaan siitä, että en kerrannut lukion kemiaa kokonaisuudessaan, vaan keskityin vain Galenoksessa suoraan esitettyyn kemian osuuteen. Se yhdeksän pisteen perustermodynamiikan tehtävä olisi pitänyt osata ja harmittaa todella paljon, että en osannut.
Ensi syksyä ja kevättä varten siis:
1) luen ne lukion kemiat ja fysiikat uudelleen, hyvin. Painopiste koko opiskelussa lienee laskemisen puolella, kirjallinen sisältö kun nyt on jo opiskeltu, joten sen osuus on kertaamisessa ensi vuonna.
2) tällä kertaa en jätä aikataulutusta minkään valmennuskurssin (jolle en edes aio osallistua) varaan, vaan rytmitän itse opiskeluni alusta asti, ihan yksin.
3) Lakkaan valittamasta sitä työn määrää, koska se ei siitä vähene. Tänä vuonna sen kuitenkin luulisi olevan jo inhimillisempi kohdata.
4) Lopetan lukemisen paria päivää ennen kurssia, jotta vältyn samanlaiselta "en muista mitään" -paniikkikohtaukselta kuin tänä vuonna.
5) Jos pääsykokeisiin ajoissa pääseminen vaatii heräämistä neljältä yöllä neljän tunnin unien jälkeen - menen hotelliin.
6) Otan paremmat eväät
Hetkittäin huomaan pelkääväni, että mitä jos olenkin jo ihan liian vanha sinne. Mitä jos en ensi keväänäkään pääse? Tilanne olisi toinen, jos olisin yhdeksäntoista tai kaksikymmentäyksi, mutta en ole. Opintotuki loppuu jouluna ja sen jälkeen pitäisi jonkinlainen rahoitus järjestää kevään lukemista ajatellen. Tämän vuoden pystyn vielä sinnittelemään ja keskittymään täysipäiväisesti hakemiseen, mutta en varmaankaan enää sen jälkeen. Harmi eilisestä kokeesta on kuitenkin niin kouriintuntuva, että teen varmasti kaikkeni, etten kohtaa samanlaista enää ensi keväänä. Ei tule enää uutta ensivuottasitten eikä enää uusia opiskelusuunnitelmia. Minun unelmani on minun omissa käsissäni ja omalla vastuullani. Nyt.
jk. Jaksaa vieläkin lämmittää eilinen ohimenevä kohtaaminen ihan tuntemattoman naisen kanssa pääsykokeen alkua odotellessani. Nainen, ilmeisesti yliopiston henkilökuntaa, käveli käytävällä ohitseni ja pysähtyi vilkaisemaan, mikä koe salissa oli alkamassa. Kuullessaan, minne olin menossa, nainen toivotti minulle onnea kokeeseen. Niin pieni ele, mutta niin suuri vaikutus. Se oli ehkä se asia, jonka takia rentouduin lopullisesti jo ennen koetta. Kiitos sillekin tuntemattomalle naiselle.
Koe ei ollut ollenkaan sellainen kuin odotin. Mikä oli oikeastaan hyvä, koska se oli kaikin puolin paljon inhimillisempi kuin kaikkien kauhutarinoiden perusteella olin kuvitellut. Kuvittelin, että aika on kerta kaikkiaan niin tiukalla, etten paniikiltani pysty keskittymään mihinkään tehtävään. Kuvittelin, että ympärilläni on kaikki ne 863 muuta hakijaa luomassa paineita ja pienintäkään inhimillisyyttä ei sallita. Loppujen lopuksi tilanne ei kuitenkaan kauheasti poikennut ihan normitenteistä yliopistolla. Hyvä niin, ensi keväänä en jännitä niin kovasti.
Mikä sitten meni pieleen? Koe tuntui kaiken kaikkiaan isolta kädenojennukselta abiturienteille, joilta ne uuden ylioppilaan pisteet tasa-arvon nimissä vietiin. Olinkin odottanut, että sitä jollain tavalla kokeessa yritettäisiin kompensoida, mutta en sitten noin hyvin osannut kuitenkaan ennakoida. Laskutaito oli se, millä sinne olisi tänä vuonna päässyt, Galenosta tarvittiin noin kolmen lauseen verran. En todellakaan ole turhautunut kaikista niistä Galenoksen parissa "hukkaan heitetyistä" tunneista, aivohermojen, hengityksen säätelyn tai valtimoiden opettelusta, koska niitä tarvitaan varmasti vielä. Turhautunut olen sen sijaan siitä, että en kerrannut lukion kemiaa kokonaisuudessaan, vaan keskityin vain Galenoksessa suoraan esitettyyn kemian osuuteen. Se yhdeksän pisteen perustermodynamiikan tehtävä olisi pitänyt osata ja harmittaa todella paljon, että en osannut.
Ensi syksyä ja kevättä varten siis:
1) luen ne lukion kemiat ja fysiikat uudelleen, hyvin. Painopiste koko opiskelussa lienee laskemisen puolella, kirjallinen sisältö kun nyt on jo opiskeltu, joten sen osuus on kertaamisessa ensi vuonna.
2) tällä kertaa en jätä aikataulutusta minkään valmennuskurssin (jolle en edes aio osallistua) varaan, vaan rytmitän itse opiskeluni alusta asti, ihan yksin.
3) Lakkaan valittamasta sitä työn määrää, koska se ei siitä vähene. Tänä vuonna sen kuitenkin luulisi olevan jo inhimillisempi kohdata.
4) Lopetan lukemisen paria päivää ennen kurssia, jotta vältyn samanlaiselta "en muista mitään" -paniikkikohtaukselta kuin tänä vuonna.
5) Jos pääsykokeisiin ajoissa pääseminen vaatii heräämistä neljältä yöllä neljän tunnin unien jälkeen - menen hotelliin.
6) Otan paremmat eväät
Hetkittäin huomaan pelkääväni, että mitä jos olenkin jo ihan liian vanha sinne. Mitä jos en ensi keväänäkään pääse? Tilanne olisi toinen, jos olisin yhdeksäntoista tai kaksikymmentäyksi, mutta en ole. Opintotuki loppuu jouluna ja sen jälkeen pitäisi jonkinlainen rahoitus järjestää kevään lukemista ajatellen. Tämän vuoden pystyn vielä sinnittelemään ja keskittymään täysipäiväisesti hakemiseen, mutta en varmaankaan enää sen jälkeen. Harmi eilisestä kokeesta on kuitenkin niin kouriintuntuva, että teen varmasti kaikkeni, etten kohtaa samanlaista enää ensi keväänä. Ei tule enää uutta ensivuottasitten eikä enää uusia opiskelusuunnitelmia. Minun unelmani on minun omissa käsissäni ja omalla vastuullani. Nyt.
jk. Jaksaa vieläkin lämmittää eilinen ohimenevä kohtaaminen ihan tuntemattoman naisen kanssa pääsykokeen alkua odotellessani. Nainen, ilmeisesti yliopiston henkilökuntaa, käveli käytävällä ohitseni ja pysähtyi vilkaisemaan, mikä koe salissa oli alkamassa. Kuullessaan, minne olin menossa, nainen toivotti minulle onnea kokeeseen. Niin pieni ele, mutta niin suuri vaikutus. Se oli ehkä se asia, jonka takia rentouduin lopullisesti jo ennen koetta. Kiitos sillekin tuntemattomalle naiselle.
Friday, May 23, 2008
Viimeisillä metreillä
Hävettävää, täällä on eletty ihan omaa elämää minun tietämättäni. Kiitos kaikille kommenteista ja pahoittelut näin viivästyneestä reagoinnista.
Sain heti valmennuskurssin alusta kiinni siitä oikeasta lukurytmistä. Ärsytti suunnattomasti huomata, kuinka paljon olin siihen asti hukannut aikaa työskentelyyn puoliteholla. Intensiivisempään opiskeluun kannusti ennen kaikkea valmennuskurssin tarjoama lukurunko - yritin edes jotenkin pysyä kurssin opetustahdin perässä. Kannustavaa oli myös muutamaan samanhenkiseen ja suurin piirtein samantasoiseen, mutta ihan pikkuisen parempaan hakijaan tutustuminen. Sain aika paljon tsemppiä lukemiseen, kun huomasin, kuinka hyvin se yksikin lukukaveri asiat osasi. Yhdessä laskettiinkin jonkun verran, mikä oli sekin erittäin hedelmällistä. Harmi, että pääsykokeissa pitää pärjätä yksin.
Tällä hetkellä väittäisin, että biologian osuus on suhteellisen hyvällä mallilla. Osaan sekä kokonaisuuksia että yksityiskohtia. Aikaisempana ongelmana ei ollut niinkään yksityiskohtien opettelu suurempien kokonaisuuksien sijaan vaan ehkä ennemminkin yksityiskohtien opiskeluyritys ennen niiden suurempien kokonaisuuksien hallintaa. On paljon helpompi handlata esimerkiksi rs-kanavan hormonit, jos tietää pääpiirteittäin, mitä siellä suolistossa ruuansulatuksen aikana tapahtuu. Nyt siis koen, että näiden kahden opiskelumallin välillä vallitsee jonkinlainen seesteinen tasapaino, mikä tuntuu hyvältä. Pidän vieraista ja vaikeista sanoista, joten yksityiskohtien opetteleminen on ollut hauskaakin.
Fysiikasta ja kemiasta osaan perusasiat, mutta koen laskurutiinini erittäin riittämättömäksi siitä huolimatta. Vanhat valintakoetehtävät eivät sinällään ole tuntuneet vaikeilta ja olenkin päässyt yli siitä yli-ihmisyyden vaatimuksen ajatuksesta niiden suhteen. Niissä tosiaan on ennen kaikkea kyse oivaltamisesta, mutta mukaan mahtuu välillä kyllä aivan hirveitä painajaislaskujakin. Toivottavasti ei tänä keväänä kovin montaa.
En tiedä, mitä on realistista odottaa tällä hetkellä. Yritän pitää yllä positiivista voittajamielialaa, mutta samalla säilyttää jonkinlaisen pettymyksiltä suojaavan realismin tajun. Ehkä kaikkein positiivisinta ja rohkaisevinta on, että koen nyt jo osaavani valtavasti ja oppineeni viimeisen kahden kuukauden aikana ihan käsittämättömän paljon käsittämättömän hyvin, mutta että minulla on silti vielä paljon parantamisen varaa. Rohkaisevaa tämä on siksi, että minun ei todellakaan tarvitse ajatella, että "en tiedä, mitä ihmettä voisin tehdä ensi vuonna paremmin, jos en nyt pääse sisään". Tiedän hyvinkin yksityiskohtaisesti, mitä voin tehdä paremmin, enkä näe mitään syytä sille, ettenkö ensi vuonna pääsisi, jos tänä vuonna ei onnistu. Tänä keväänä koen, että onnistuminen on ennen kaikkea tuurista kiinni (ei mikään miellyttävin lähtökohta), mutta tarvittaessa ensi keväänä tilanne on varmasti toinen.
Sain heti valmennuskurssin alusta kiinni siitä oikeasta lukurytmistä. Ärsytti suunnattomasti huomata, kuinka paljon olin siihen asti hukannut aikaa työskentelyyn puoliteholla. Intensiivisempään opiskeluun kannusti ennen kaikkea valmennuskurssin tarjoama lukurunko - yritin edes jotenkin pysyä kurssin opetustahdin perässä. Kannustavaa oli myös muutamaan samanhenkiseen ja suurin piirtein samantasoiseen, mutta ihan pikkuisen parempaan hakijaan tutustuminen. Sain aika paljon tsemppiä lukemiseen, kun huomasin, kuinka hyvin se yksikin lukukaveri asiat osasi. Yhdessä laskettiinkin jonkun verran, mikä oli sekin erittäin hedelmällistä. Harmi, että pääsykokeissa pitää pärjätä yksin.
Tällä hetkellä väittäisin, että biologian osuus on suhteellisen hyvällä mallilla. Osaan sekä kokonaisuuksia että yksityiskohtia. Aikaisempana ongelmana ei ollut niinkään yksityiskohtien opettelu suurempien kokonaisuuksien sijaan vaan ehkä ennemminkin yksityiskohtien opiskeluyritys ennen niiden suurempien kokonaisuuksien hallintaa. On paljon helpompi handlata esimerkiksi rs-kanavan hormonit, jos tietää pääpiirteittäin, mitä siellä suolistossa ruuansulatuksen aikana tapahtuu. Nyt siis koen, että näiden kahden opiskelumallin välillä vallitsee jonkinlainen seesteinen tasapaino, mikä tuntuu hyvältä. Pidän vieraista ja vaikeista sanoista, joten yksityiskohtien opetteleminen on ollut hauskaakin.
Fysiikasta ja kemiasta osaan perusasiat, mutta koen laskurutiinini erittäin riittämättömäksi siitä huolimatta. Vanhat valintakoetehtävät eivät sinällään ole tuntuneet vaikeilta ja olenkin päässyt yli siitä yli-ihmisyyden vaatimuksen ajatuksesta niiden suhteen. Niissä tosiaan on ennen kaikkea kyse oivaltamisesta, mutta mukaan mahtuu välillä kyllä aivan hirveitä painajaislaskujakin. Toivottavasti ei tänä keväänä kovin montaa.
En tiedä, mitä on realistista odottaa tällä hetkellä. Yritän pitää yllä positiivista voittajamielialaa, mutta samalla säilyttää jonkinlaisen pettymyksiltä suojaavan realismin tajun. Ehkä kaikkein positiivisinta ja rohkaisevinta on, että koen nyt jo osaavani valtavasti ja oppineeni viimeisen kahden kuukauden aikana ihan käsittämättömän paljon käsittämättömän hyvin, mutta että minulla on silti vielä paljon parantamisen varaa. Rohkaisevaa tämä on siksi, että minun ei todellakaan tarvitse ajatella, että "en tiedä, mitä ihmettä voisin tehdä ensi vuonna paremmin, jos en nyt pääse sisään". Tiedän hyvinkin yksityiskohtaisesti, mitä voin tehdä paremmin, enkä näe mitään syytä sille, ettenkö ensi vuonna pääsisi, jos tänä vuonna ei onnistu. Tänä keväänä koen, että onnistuminen on ennen kaikkea tuurista kiinni (ei mikään miellyttävin lähtökohta), mutta tarvittaessa ensi keväänä tilanne on varmasti toinen.
Monday, March 17, 2008
Asennevamma
Yritänpä tässä nyt jotenkin vähän analysoida ja tulkita nykyistä opiskelutilannettani. Pääsykokeiden suhteen siis.
Viime viikkoon asti kuvittelin naiivisti omaavani jonkinlaisen sisäänpääsymahdollisuuden. Pienen, mutta mahdollisuuden yhtä kaikki. Ajattelin, että kyllä se näillä värikkäillä mind mapeilla, parin tunnin päivittäisillä laskareilla ja ennen kaikkea sisulla. Enpä kuvittele enää.
Onhan se tietysti positiivista saavuttaa jonkinlainen realismin taju ennen pääsykokeita ja pääsykokeiden tuloksia, mutta nyt tuntuu, että on aivan mahdotonta löytää mitään motivaatiota lukemiseen, kun ensi vuosi menee uusintayrityksen parissa joka tapauksessa. Haluan tehdä kaikkeni nytkin, valmistautua täysillä ja yrittää parhaani, mutta se sama motivaatioruoska, joka tähän asti on huonoimpina hetkinä ajanut eteenpäin, on nyt kadonnut.
Välillä ajattelen, että ehkä tämä saamattomuus on päivänselvä todiste siitä, ettei niin kunnianhimoinen ammatti yksinkertaisesti ole minua varten.
En nyt tiedä, miten tästä eteenpäin. Yritän asennoitua niin, että välivuosi kahden yliopistotutkinnon välissä voisi tehdä hyvääkin. Asuisin kotona, kävisin muutaman kuukauden töissä ja jättäytyisin sitten taas valmistautumaan. Lukisin syksyn aikana aikuislukiossa ne muutamat fysiikan kurssit, joita en ole koskaan lukenut, ehkä jopa kaikki kahdeksan. Kertaisin kemian alusta asti. Yksinkertaisesti hankkisin oikeasti jonkun varteenotettavan pohjan pääsykokeille. Nyt tuntuu, että yritän legopalikoista kasata linnaa juoksuhiekalle.
En halua kuulla enää keneltäkään, että "älä nyt, tottakai sä pääset sinne" tai että "älä nyt, kyllä mä ainakin uskon, että sä pääset sinne". Valitettavasti kukaan muu kuin minä ei tiedä tätä tilannetta, niitä säälittäviä tuntimääriä, joita olen tehokkaasti opiskellut ja niitä valtavia sivumääriä, joita olen selannut mitään oppimatta. Älkää sanoko, että "älä nyt.." vaan, että "lopeta valittaminen ja rupea lukemaan".
jk. Kiitos muuten tuntemattomalle kommentoijalle. Samaa toivomme.
Viime viikkoon asti kuvittelin naiivisti omaavani jonkinlaisen sisäänpääsymahdollisuuden. Pienen, mutta mahdollisuuden yhtä kaikki. Ajattelin, että kyllä se näillä värikkäillä mind mapeilla, parin tunnin päivittäisillä laskareilla ja ennen kaikkea sisulla. Enpä kuvittele enää.
Onhan se tietysti positiivista saavuttaa jonkinlainen realismin taju ennen pääsykokeita ja pääsykokeiden tuloksia, mutta nyt tuntuu, että on aivan mahdotonta löytää mitään motivaatiota lukemiseen, kun ensi vuosi menee uusintayrityksen parissa joka tapauksessa. Haluan tehdä kaikkeni nytkin, valmistautua täysillä ja yrittää parhaani, mutta se sama motivaatioruoska, joka tähän asti on huonoimpina hetkinä ajanut eteenpäin, on nyt kadonnut.
Välillä ajattelen, että ehkä tämä saamattomuus on päivänselvä todiste siitä, ettei niin kunnianhimoinen ammatti yksinkertaisesti ole minua varten.
En nyt tiedä, miten tästä eteenpäin. Yritän asennoitua niin, että välivuosi kahden yliopistotutkinnon välissä voisi tehdä hyvääkin. Asuisin kotona, kävisin muutaman kuukauden töissä ja jättäytyisin sitten taas valmistautumaan. Lukisin syksyn aikana aikuislukiossa ne muutamat fysiikan kurssit, joita en ole koskaan lukenut, ehkä jopa kaikki kahdeksan. Kertaisin kemian alusta asti. Yksinkertaisesti hankkisin oikeasti jonkun varteenotettavan pohjan pääsykokeille. Nyt tuntuu, että yritän legopalikoista kasata linnaa juoksuhiekalle.
En halua kuulla enää keneltäkään, että "älä nyt, tottakai sä pääset sinne" tai että "älä nyt, kyllä mä ainakin uskon, että sä pääset sinne". Valitettavasti kukaan muu kuin minä ei tiedä tätä tilannetta, niitä säälittäviä tuntimääriä, joita olen tehokkaasti opiskellut ja niitä valtavia sivumääriä, joita olen selannut mitään oppimatta. Älkää sanoko, että "älä nyt.." vaan, että "lopeta valittaminen ja rupea lukemaan".
jk. Kiitos muuten tuntemattomalle kommentoijalle. Samaa toivomme.
Thursday, January 17, 2008
Elämä on pelkkää elektroniikkaa
Ihana päivitystahti. Herkästi voisi kuvitella, että olen käyttänyt tämänkin ajan jotenkin hyödykseni. Opetellut Galenoksen ulkoa ja laskenut satamäärin fysiikan ja kemian laskuja. Suorittanut orgaanisen kemian, solu- ja molekyylibiologian ja mekaniikan peruskurssit yliopistolla ja tehnyt jo vuokrasopimuksen uudesta opiskelukaupungista.
No, en ole.
Olen kuitenkin aloittanut galenoksen. Tällä hetkellä luettuna on neljännes, tietysti se helpoin. Orgaanista kemiaa luen kuin luenkin yliopistolla, hitaasti, mutta varmasti, ja kiinnostun siitä päivä päivältä enemmän. Biologian suoritin jo syksyllä, ihan kohtuullisella menestyksellä. Siitä näyttää jonkun verran olevan hyötyäkin, kun G:ssa asioita selitetään vähän miten sattuu. Esitieto-oletukset ovat aina välillä vähän kulmakarvoja nostattavia. Tällä hetkellä fysiikan opiskelu on eniten retuperällä - en jaksaisi eikä oikein kiinnostaisi.
Ristiriita sisäisen humanistin ja luonnontieteilijän välilläkin äityy toisinaan kriittiseksi. Käytän kai aivolohkojani epätasaisesti, pää painaa vuoroin kummallekin puolelle liikaa, ei koskaan keskelle. En uskalla lukea liian humanistisia tekstejä, koska siirtyminen galenoksen, kemian ja fysiikan pariin vaatii joka kerta pitkän palautumisajan. Salaa luen kaunokirjallisuutta aamupalalla tai hampaita pestessä, mutta vähintään pitää nukkua yöunet tai oleilla ulkoilmassa ajattelematta mitään päästäkseen taas mielentilaan, jossa elämä sujuvasti on pelkkää normaalikiihtyvyyttä ja tilavuuden suhdetta moolitilavuuteen, Lewisin rakenteita, hapettumis-pelkistymisreaktioita tai tasapainovakioita.
No, en ole.
Olen kuitenkin aloittanut galenoksen. Tällä hetkellä luettuna on neljännes, tietysti se helpoin. Orgaanista kemiaa luen kuin luenkin yliopistolla, hitaasti, mutta varmasti, ja kiinnostun siitä päivä päivältä enemmän. Biologian suoritin jo syksyllä, ihan kohtuullisella menestyksellä. Siitä näyttää jonkun verran olevan hyötyäkin, kun G:ssa asioita selitetään vähän miten sattuu. Esitieto-oletukset ovat aina välillä vähän kulmakarvoja nostattavia. Tällä hetkellä fysiikan opiskelu on eniten retuperällä - en jaksaisi eikä oikein kiinnostaisi.
Ristiriita sisäisen humanistin ja luonnontieteilijän välilläkin äityy toisinaan kriittiseksi. Käytän kai aivolohkojani epätasaisesti, pää painaa vuoroin kummallekin puolelle liikaa, ei koskaan keskelle. En uskalla lukea liian humanistisia tekstejä, koska siirtyminen galenoksen, kemian ja fysiikan pariin vaatii joka kerta pitkän palautumisajan. Salaa luen kaunokirjallisuutta aamupalalla tai hampaita pestessä, mutta vähintään pitää nukkua yöunet tai oleilla ulkoilmassa ajattelematta mitään päästäkseen taas mielentilaan, jossa elämä sujuvasti on pelkkää normaalikiihtyvyyttä ja tilavuuden suhdetta moolitilavuuteen, Lewisin rakenteita, hapettumis-pelkistymisreaktioita tai tasapainovakioita.
Monday, November 19, 2007
Hyötysuhde huono.
Olen syksyn aikana kehittynyt aika taitavaksi arvioimaan omia heikkouksiani. Opiskelujen suhteen varsinkin. Tiedän, missä, miten ja miksi en ainakaan saa opiskeltua, tiedän myös, missä ja miten se onnistuu parhaiten. Välillä kuitenkin ne muut, opiskelua estävät asiat nousevat prioriteettilistalla opiskelujen edelle ja niin löydän taas itseni junasta matkalla kohti etelää ("siinähän on kolme tuntia hyvää aikaa lukea"), viettämästä viikonloppua kotona ("istun vain huoneessani opiskelemassa") ja palaamasta Jyväskylään aivan liian myöhäisellä junalla ("taas kolme tuntia hyvää aikaa") - mistä johtuen herään seuraavana päivänä vasta puoliltapäivin, vanun ja notkun ympäri verkkoa ja mietin ahdistuneena perjantain tenttiä.
Pitäisi kai oikeasti olla niin vahva, että lakkaisi pitämästä yhteyttä ystäviin, kieltäytyisi käymästä kotona, delegoisi koiran ulkoilutuksen Taolle ja tekisi kymmentuntista työpäivää yliopiston kirjastossa. Sellaisia kai ne oikeat tulevaisuuden toivot ovat. Jos eivät ole muuten vain huomattavasti lahjakkaampia kuin allekirjoittanut. Itselläni menestyminen on valitettavasti suoraan verrannollista tehdyn työn määrään. Vain ja ainoastaan.
Vaan eipä minusta ole siihen. Yritän kovasti löytää jonkun oman tasapainotilani sieltä sosiaalisen elämän ja erakoitumisen, työnteon ja hauskanpidon välimaastosta. Jos vaikka vastaisin vain joka toiseen sähköpostiin?
Pitäisi kai oikeasti olla niin vahva, että lakkaisi pitämästä yhteyttä ystäviin, kieltäytyisi käymästä kotona, delegoisi koiran ulkoilutuksen Taolle ja tekisi kymmentuntista työpäivää yliopiston kirjastossa. Sellaisia kai ne oikeat tulevaisuuden toivot ovat. Jos eivät ole muuten vain huomattavasti lahjakkaampia kuin allekirjoittanut. Itselläni menestyminen on valitettavasti suoraan verrannollista tehdyn työn määrään. Vain ja ainoastaan.
Vaan eipä minusta ole siihen. Yritän kovasti löytää jonkun oman tasapainotilani sieltä sosiaalisen elämän ja erakoitumisen, työnteon ja hauskanpidon välimaastosta. Jos vaikka vastaisin vain joka toiseen sähköpostiin?
Monday, October 29, 2007
Hullun laulu
Heleijaa, viimeinen suomen kielen kurssi on puoliksi tehty.
Yläasteikäinen minäni nauraisi hyvin räkäisesti, jos tietäisi, mitä olen viime yönä ja tänään kokeisiin valmistautuessani miettinyt. Itse asiassa vielä parin vuoden takainen minäni olisi käyttäytynyt aivan samalla tavoin. Toivoin nimittäin, että olisin aloittanut lukemisen jo hieman aikaisemmin. Sehän nyt on rakenteeltaan hyvinkin tyypillinen toive, joka on käväissyt mielessäni jotakuinkin jokaikisen tentin kohdalla, mutta luonteeltaan toive oli tällä kertaa hieman erilainen, sillä toivoin, että olisin aloittanut valmistautumisen aikaisemmin sen takia, että oppiminen olikin yllättävän positiivinen kokemus ja suorastaan nautin harjoittelemisesta. Nyt valmistauduin parhaani mukaan (ja nautin siitä), mutta aika ei silti riittänyt kaiken omaksumiseen ja niitä omaksuttuja asioitakin olisin mielelläni harjoitellut lisää ihan huvin vuoksi. Voisin toki jatkaa lukemista vielä tentin jälkeenkin, mutta niin hullu en sentään ole. On tässä muutakin kiinnostavaa tekemistä.
Loppuvuoden opintosuunnitelmat kaipaavat vielä vähän päivittämistä, mutta motivaatio on kova ja lippu korkealla. Kiitos kofeiinitableteille.
Yläasteikäinen minäni nauraisi hyvin räkäisesti, jos tietäisi, mitä olen viime yönä ja tänään kokeisiin valmistautuessani miettinyt. Itse asiassa vielä parin vuoden takainen minäni olisi käyttäytynyt aivan samalla tavoin. Toivoin nimittäin, että olisin aloittanut lukemisen jo hieman aikaisemmin. Sehän nyt on rakenteeltaan hyvinkin tyypillinen toive, joka on käväissyt mielessäni jotakuinkin jokaikisen tentin kohdalla, mutta luonteeltaan toive oli tällä kertaa hieman erilainen, sillä toivoin, että olisin aloittanut valmistautumisen aikaisemmin sen takia, että oppiminen olikin yllättävän positiivinen kokemus ja suorastaan nautin harjoittelemisesta. Nyt valmistauduin parhaani mukaan (ja nautin siitä), mutta aika ei silti riittänyt kaiken omaksumiseen ja niitä omaksuttuja asioitakin olisin mielelläni harjoitellut lisää ihan huvin vuoksi. Voisin toki jatkaa lukemista vielä tentin jälkeenkin, mutta niin hullu en sentään ole. On tässä muutakin kiinnostavaa tekemistä.
Loppuvuoden opintosuunnitelmat kaipaavat vielä vähän päivittämistä, mutta motivaatio on kova ja lippu korkealla. Kiitos kofeiinitableteille.
Saturday, October 20, 2007
Liian kypsä tälle kurssille?
Biologian välikoe ei mennyt aivan putkeen. Luojan kiitos, kyse ei ollut kuitenkaan siitä, ettenkö olisi ymmärtänyt lukemaani ja oppinut niitä asioita - esittämisessä vain oli vähän parantamisen varaa, samoin ajankäytössä. Taidan olla vähän liian kirjallisuuden opiskelija selvitäkseni näistä esseetenteistä, kun vastaukset ovat aina ylimitoitettuja romaaneja ja ajan puutteen lisäksi kärsin kerta kerralta yhä enemmän jaksamisen puutteesta useamman kuin yhden esseen kohdalla. Yhden vielä jaksan kirjoittaa, mutta yleensä vuodatan siihen kaikki niin täydellisesti, etten enää yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa pätevää vastausta muihin kysymyksiin. Hienoinen rajaaminen ja osaamisen tasapainoisempi jakaminen kysymysten kesken olisivat paikallaan.
Noh, ylihuomenna uusi välikoe. Olen lukenut vasta puolet alueesta, jäljellä on vielä viitisenkymmentä sivua. Mielessä on käynyt jo monta "olisi pitänyt"-toteamusta, joista tärkeimpinä ehkä "olisi pitänyt istua sinnikkäämmin siellä luennoilla" ja "olisi pitänyt lukea näitä kappaleita tasaisemmin jakson aikana". On minulla kyllä pätevä tekosyy molempiin vastaukseksi. En yksinkertaisesti jaksa luentoja, joilla luennoitsija tuntuu opettelevan luennoimaansa asiaa yhdessä opetusryhmän kanssa ("mmm...mmm..emmä nyt oikein tiedä tarkkaan, miten tää menee") ja opetusryhmä koostuu pääasiassa lievästi epäkypsästä ADHD-fuksiporukasta, joiden käsitys luennoista tuntuu olevan kaikkea muuta kuin luennon kuunteleminen (en minä halua tietää, mitä te teette kaikella vapaa-ajallanne - saati sitten halua kuunnella, minkälaista musiikkia te olette tänään ladanneet upouuteen mp3-soittimeenne).Yleensä istun hampaita kiristellen puoli tuntia, jonka jälkeen päätän lähteä kotiin "opiskelemaan rauhassa" eli tekemään kaikkea muuta.
Pärjään silti.
Noh, ylihuomenna uusi välikoe. Olen lukenut vasta puolet alueesta, jäljellä on vielä viitisenkymmentä sivua. Mielessä on käynyt jo monta "olisi pitänyt"-toteamusta, joista tärkeimpinä ehkä "olisi pitänyt istua sinnikkäämmin siellä luennoilla" ja "olisi pitänyt lukea näitä kappaleita tasaisemmin jakson aikana". On minulla kyllä pätevä tekosyy molempiin vastaukseksi. En yksinkertaisesti jaksa luentoja, joilla luennoitsija tuntuu opettelevan luennoimaansa asiaa yhdessä opetusryhmän kanssa ("mmm...mmm..emmä nyt oikein tiedä tarkkaan, miten tää menee") ja opetusryhmä koostuu pääasiassa lievästi epäkypsästä ADHD-fuksiporukasta, joiden käsitys luennoista tuntuu olevan kaikkea muuta kuin luennon kuunteleminen (en minä halua tietää, mitä te teette kaikella vapaa-ajallanne - saati sitten halua kuunnella, minkälaista musiikkia te olette tänään ladanneet upouuteen mp3-soittimeenne).Yleensä istun hampaita kiristellen puoli tuntia, jonka jälkeen päätän lähteä kotiin "opiskelemaan rauhassa" eli tekemään kaikkea muuta.
Pärjään silti.
Wednesday, October 17, 2007
(apua)
Tyhmällä on itsetunto aika herkkänä. Jokainen kolaus, pienenpienikin väärällä äänensävyllä sanottu lause saattaa saada pois tolaltaan pitkäksi aikaa. Mitäpä sitten aiheuttaakaan totaalinen epäonnistuminen jossain tärkeässä?
Tarvitsisin jonkinlaisen nyrkkeilysäkin tällaisia tilanteita varten. Nyt tuntuu siltä, että raivo ja pettymys paisuvat sisällä niin suureksi, että tukehdun. Meinaan oksentaa, mutten sitten oksennakaan. Tunnen itseni niin kovin pieneksi ja tyhmäksi, että sattuu.
Auta, äiti.
Tarvitsisin jonkinlaisen nyrkkeilysäkin tällaisia tilanteita varten. Nyt tuntuu siltä, että raivo ja pettymys paisuvat sisällä niin suureksi, että tukehdun. Meinaan oksentaa, mutten sitten oksennakaan. Tunnen itseni niin kovin pieneksi ja tyhmäksi, että sattuu.
Auta, äiti.
Friday, October 05, 2007
Ahkeruus on ilomme.
Oon ollut koko viikon niin ahkera, että hämmästyttää.
Tiistaista alkaen oon joka päivä lukenut fysiikkaa ja kemiaa yliopistolla 3-6h ja todennut, että hiljaisessa ympäristössä, kirkkaassa (muttei häikäisevässä) valaistuksessa ja sopivan viileässä ympäristössä parin energiajuoman voimalla jaksan hyvin keskittyä opiskeluun. Samoin olen todennut, että kaikenlainen tekeminen vaan sopii mun keskittymiskyvylle (varmaan pätee kyllä melkein kaikkiin ihmisiin); jaksan laskea ja pohtia niitä laskuja vaikka tunnin ajatusten harhailematta yhtään, mutta heti, jos pitää keskittyä pelkkään lukemiseen, tuskastun ja rupean miettimään omiani.
Tämä olisi kai kannattanut todeta jo ennen kuin lähti opiskelemaan kirjallisuutta.
Nyt opintosuunnitelma on pääpiirteittäin kasassa, vaikkei mustaa valkoisella olekaan. Maanantaista lauantaihin edeltävän kaltaisia 3-6 tunnin fysiikka/kemia -sessioita kirjastossa, iltaisin 1-3 tuntia gradun parissa. Gradu kyllä selvästi kärsii tuosta kemian ja fysiikan painottamisesta, koska iltaisin on joskus vaikea ehtiä ja jaksaa keskittyä vielä kirjoittamiseenkin. Yritän silti tuottaa edes lauseen joka päivä - useimmiten ketjureaktion seurauksena tulen kirjoittaneeksi ainakin kaksi :).
On helppoa keskittyä ja olla motivoitunut, kun jokainen päivä tuntuu konkreettiselta askeleelta kohti omia unelmia. Enää se pääsykokeisiin valmistautuminen ei ole vain "sitten myöhemmin", vaan nyt matkamittari raksuttaa oikein äänen kanssa. Tänään on 236 päivää teoreettiseen pääsykoepäivään.
Tiistaista alkaen oon joka päivä lukenut fysiikkaa ja kemiaa yliopistolla 3-6h ja todennut, että hiljaisessa ympäristössä, kirkkaassa (muttei häikäisevässä) valaistuksessa ja sopivan viileässä ympäristössä parin energiajuoman voimalla jaksan hyvin keskittyä opiskeluun. Samoin olen todennut, että kaikenlainen tekeminen vaan sopii mun keskittymiskyvylle (varmaan pätee kyllä melkein kaikkiin ihmisiin); jaksan laskea ja pohtia niitä laskuja vaikka tunnin ajatusten harhailematta yhtään, mutta heti, jos pitää keskittyä pelkkään lukemiseen, tuskastun ja rupean miettimään omiani.
Tämä olisi kai kannattanut todeta jo ennen kuin lähti opiskelemaan kirjallisuutta.
Nyt opintosuunnitelma on pääpiirteittäin kasassa, vaikkei mustaa valkoisella olekaan. Maanantaista lauantaihin edeltävän kaltaisia 3-6 tunnin fysiikka/kemia -sessioita kirjastossa, iltaisin 1-3 tuntia gradun parissa. Gradu kyllä selvästi kärsii tuosta kemian ja fysiikan painottamisesta, koska iltaisin on joskus vaikea ehtiä ja jaksaa keskittyä vielä kirjoittamiseenkin. Yritän silti tuottaa edes lauseen joka päivä - useimmiten ketjureaktion seurauksena tulen kirjoittaneeksi ainakin kaksi :).
On helppoa keskittyä ja olla motivoitunut, kun jokainen päivä tuntuu konkreettiselta askeleelta kohti omia unelmia. Enää se pääsykokeisiin valmistautuminen ei ole vain "sitten myöhemmin", vaan nyt matkamittari raksuttaa oikein äänen kanssa. Tänään on 236 päivää teoreettiseen pääsykoepäivään.
Tuesday, October 02, 2007
Valmennanko vai valmennaudunko?
Täytyy tunnustaa, etten sitten koskaan tehnyt mitään kirjallista opintosuunnitelmaa. Yritän selvitä ilman.
Viime viikon tuskaiset yritykset osoittivat, ettei kotona opiskelusta tule täälläkään mitään. Jatkuvasti ympärillä on kaikkea, mikä vie huomion. Hämärä valokin väsyttää ja sohva työpöydän takana suorastaan karjuu tulemaan torkkupeiton ja nallen kanssa päiväunille. Ja kerran kun nettiin päädyn, en sieltä kovin helposti pois lähde.
Tänään kokeilin ensimmäisen kerran yliopiston lukusalia. Työpäivä alkoi vasta yhdeltätoista ja lopetin jo neljältä, neljän viidentoista minuutin tauon jälkeen. Lievästi energisoidun juoman avulla pysyin virkeänä ja keskittymiskykyisenä koko ajan. Olin oikein tyytyväinen, vaikka tuntimäärä vähäiseksi jäikin.
Nyt pohdinnan alla on osallistuminen Eximian kevään kandi-kurssille. Lienee ainoa Jyväskylässä järjestettävä valmennuskurssi ja periaatteessa tuntuisi oikein hyvältä ajatukselta. Hinta (990e) vähän (paljon) kuitenkin hirvittää - varsinkin kun opetuspäiviäkin oli vain hiukan yli 20. Äiti on jo kovaa vauhtia keräämässä kolehtia sisaruksilta (ei mitään menestymispaineita), vaikka ajattelin sen kyllä äidin keräämistä valmistujaislahjarahoista itse maksaakin. Valmistun sitä ennen tai en.
Jos tätä nyt kukaan ylipäänsä lukee, ja jos se kukaan olisi sattunut käymään itse valmennuskurssilla tai omaisi edes jonkinlaisen mielipiteen valmennuskursseista, olisin kovin kiitollisena kuuntelemassa.
Viime viikon tuskaiset yritykset osoittivat, ettei kotona opiskelusta tule täälläkään mitään. Jatkuvasti ympärillä on kaikkea, mikä vie huomion. Hämärä valokin väsyttää ja sohva työpöydän takana suorastaan karjuu tulemaan torkkupeiton ja nallen kanssa päiväunille. Ja kerran kun nettiin päädyn, en sieltä kovin helposti pois lähde.
Tänään kokeilin ensimmäisen kerran yliopiston lukusalia. Työpäivä alkoi vasta yhdeltätoista ja lopetin jo neljältä, neljän viidentoista minuutin tauon jälkeen. Lievästi energisoidun juoman avulla pysyin virkeänä ja keskittymiskykyisenä koko ajan. Olin oikein tyytyväinen, vaikka tuntimäärä vähäiseksi jäikin.
Nyt pohdinnan alla on osallistuminen Eximian kevään kandi-kurssille. Lienee ainoa Jyväskylässä järjestettävä valmennuskurssi ja periaatteessa tuntuisi oikein hyvältä ajatukselta. Hinta (990e) vähän (paljon) kuitenkin hirvittää - varsinkin kun opetuspäiviäkin oli vain hiukan yli 20. Äiti on jo kovaa vauhtia keräämässä kolehtia sisaruksilta (ei mitään menestymispaineita), vaikka ajattelin sen kyllä äidin keräämistä valmistujaislahjarahoista itse maksaakin. Valmistun sitä ennen tai en.
Jos tätä nyt kukaan ylipäänsä lukee, ja jos se kukaan olisi sattunut käymään itse valmennuskurssilla tai omaisi edes jonkinlaisen mielipiteen valmennuskursseista, olisin kovin kiitollisena kuuntelemassa.
Tuesday, September 04, 2007
Painonpudotusta
Huh helpotusta.
Sain esseen valmiiksi nopeammin kuin uskoinkaan. Peruin vatsa-pakara -jumpan tältä illalta (ovat molemmat niin kipeitä, etteivät mitään jumppaa olisi kaivanneetkaan) ja ajattelin lepäämisen lisäksi edes vähän jatkaa työtä. No se sitten meni ja valmistui siinä samalla. Laadullisesta lopputuloksesta en tiedä, mutta sen määrittäminen onkin kai tentaattorin tehtävä. Jänskää.
Kaikkein parasta on, että nyt voin koko loppuillan katsoa hyvällä omallatunnolla televisiota ja kutoa ne syyshanskat valmiiksi. Se painostava tunne takaraivosta haihtui samalla hetkellä, kun viimeistä kertaa painoin "tallenna" -nappia. Nyt on kevyt olo ja trallalallalaa. Ärsyttää vaan, että ajaudun kerta toisensa jälkeen samaan tilanteeseen, vaikka tiedänkin lopputuloksen.
Anyway. Seuraava tehtävä on pakkaaminen. Sitten muutto. Sitten opintosuunnitelma. Sitten opiskelua. Sitten pääsykokeet. Sitten lisää opiskelua. Sitten elämä. Tai ei.
Sain esseen valmiiksi nopeammin kuin uskoinkaan. Peruin vatsa-pakara -jumpan tältä illalta (ovat molemmat niin kipeitä, etteivät mitään jumppaa olisi kaivanneetkaan) ja ajattelin lepäämisen lisäksi edes vähän jatkaa työtä. No se sitten meni ja valmistui siinä samalla. Laadullisesta lopputuloksesta en tiedä, mutta sen määrittäminen onkin kai tentaattorin tehtävä. Jänskää.
Kaikkein parasta on, että nyt voin koko loppuillan katsoa hyvällä omallatunnolla televisiota ja kutoa ne syyshanskat valmiiksi. Se painostava tunne takaraivosta haihtui samalla hetkellä, kun viimeistä kertaa painoin "tallenna" -nappia. Nyt on kevyt olo ja trallalallalaa. Ärsyttää vaan, että ajaudun kerta toisensa jälkeen samaan tilanteeseen, vaikka tiedänkin lopputuloksen.
Anyway. Seuraava tehtävä on pakkaaminen. Sitten muutto. Sitten opintosuunnitelma. Sitten opiskelua. Sitten pääsykokeet. Sitten lisää opiskelua. Sitten elämä. Tai ei.
Monday, September 03, 2007
Olen unessa useasti...
Ahdistaa, kun menin tilaamaan muutaman uuden lääkisblogin suosikkeihini. En ole yhtään sellainen ihminen, että "on kiva tietää, että jossain on joku muukin samassa tilanteessa minun kanssani". Minusta ei ole yhtään kivaa tietää muista, koska ne ovat kuitenkin niitä, joilla on enemmän kapasiteettia, paremmat lukusuunnitelmat ja tarpeeksi itsekuria. Niillä ylipäänsä on lukusuunnitelmat.
Masokisti minussa pakottaa silti lukemaan niitä. Kai siitäkin jotain motivaatiota saa. Tai saisi, kun nyt pääsisi itse edes aloittamaan. Ponnistelen vieläkin korvatakseni heinäkuisen femmanin tentin esseellä, joka valmistuu optimaalista kolmen rivin viikkovauhtia. Senkin jälkeen on vielä kaikenlaista häiritsevää ja niin vähän mitään pääsykokeisiin valmistautumista tukevaa. En ainakaan vielä ole keksinyt muotorakenteen kurssista mitään kovin rakentavaa apua, mutta ehkä sellainen vielä ilmestyy.
Noh. Ensi viikolla alkaa koulu. Sunnuntaina on muutto ja maanantaina ensimmäinen luento. Todellisuudessa ensimmäinen luento olisi jo huomenna, mutta sinne ei nyt töiden takia ole toivoa päästä. Onneksi kyseessä on jälleen kerran kurssi, jota olen tekemässä toista kertaa.
Nyt vilpitön tavoitteeni on saada tämä essee valmiiksi ennen muuttoa. Muuton jälkeen kaivan jostain laatikon pohjalta puhtaan valkoisen paperin ja luonnostelen itselleni lukusuunnitelman. Tasaisesti gradua ja Galenosta jouluun asti, joulun jälkeen vain jälkimmäistä ensimmäisen ollessa toivottavasti palautuskunnossa kevättä odottamassa.
Näillä mennään.
Masokisti minussa pakottaa silti lukemaan niitä. Kai siitäkin jotain motivaatiota saa. Tai saisi, kun nyt pääsisi itse edes aloittamaan. Ponnistelen vieläkin korvatakseni heinäkuisen femmanin tentin esseellä, joka valmistuu optimaalista kolmen rivin viikkovauhtia. Senkin jälkeen on vielä kaikenlaista häiritsevää ja niin vähän mitään pääsykokeisiin valmistautumista tukevaa. En ainakaan vielä ole keksinyt muotorakenteen kurssista mitään kovin rakentavaa apua, mutta ehkä sellainen vielä ilmestyy.
Noh. Ensi viikolla alkaa koulu. Sunnuntaina on muutto ja maanantaina ensimmäinen luento. Todellisuudessa ensimmäinen luento olisi jo huomenna, mutta sinne ei nyt töiden takia ole toivoa päästä. Onneksi kyseessä on jälleen kerran kurssi, jota olen tekemässä toista kertaa.
Nyt vilpitön tavoitteeni on saada tämä essee valmiiksi ennen muuttoa. Muuton jälkeen kaivan jostain laatikon pohjalta puhtaan valkoisen paperin ja luonnostelen itselleni lukusuunnitelman. Tasaisesti gradua ja Galenosta jouluun asti, joulun jälkeen vain jälkimmäistä ensimmäisen ollessa toivottavasti palautuskunnossa kevättä odottamassa.
Näillä mennään.
Monday, July 16, 2007
Kesätentti, osa 1.1
Ei se sitten ihan putkeen mennyt. Se tentti nimittäin.
En tiedä, voiko kaksikymmentäkolmevuotiaana puhua vielä radikaalista vanhenemisesta, mutta muutos kahden vuoden takaiseen on silti hämmästyttävä. Tein silloin laajan kirjallisuuden tentin yövuoron päätteeksi ja suorastaan nautin siitä flowsta, jonka väsymys minulle tuotti. Tentti meni valehtelematta täydellisesti ja tiesin jo papereita palauttaessani pärjänneeni.
Viime perjantaina sen sijaan taistelin unta vastaan koko kolmetuntisen, jonka tenttisalissa vietin. Ensimmäisen nelisivuisen esseen sain vielä kohtuullisen vaivattomasti tuotettua, mutta seuraavien kohdalla puhti loppui kuin seinään. Se on kuulkaa jännä tunne, kun yrittää kirjoittaa aiheesta "sukupuolisopimus-käsitteen hyöty akateemiselle tutkimukselle sekä sukupuolisopimuksen historia ja sisältö Suomessa" tuntien vääjämätöntä pakkoa sulkea hetkeksi silmät kyetäkseen keksimään edes yhden lauseen. Siis lauseen. Ainoa ajatus viimeisten kahden esseen kohdalla oli, että "keksi joku lause. toinen lause. yhdistä ne".
Noh. Lähetin jo tentaattorille sähköpostia, että ei kannata tuhlata aikaa niiden vastausten tarkastamiseen. Jos vaikka jonkun esseen sitten kirjottaisin.
En tiedä, voiko kaksikymmentäkolmevuotiaana puhua vielä radikaalista vanhenemisesta, mutta muutos kahden vuoden takaiseen on silti hämmästyttävä. Tein silloin laajan kirjallisuuden tentin yövuoron päätteeksi ja suorastaan nautin siitä flowsta, jonka väsymys minulle tuotti. Tentti meni valehtelematta täydellisesti ja tiesin jo papereita palauttaessani pärjänneeni.
Viime perjantaina sen sijaan taistelin unta vastaan koko kolmetuntisen, jonka tenttisalissa vietin. Ensimmäisen nelisivuisen esseen sain vielä kohtuullisen vaivattomasti tuotettua, mutta seuraavien kohdalla puhti loppui kuin seinään. Se on kuulkaa jännä tunne, kun yrittää kirjoittaa aiheesta "sukupuolisopimus-käsitteen hyöty akateemiselle tutkimukselle sekä sukupuolisopimuksen historia ja sisältö Suomessa" tuntien vääjämätöntä pakkoa sulkea hetkeksi silmät kyetäkseen keksimään edes yhden lauseen. Siis lauseen. Ainoa ajatus viimeisten kahden esseen kohdalla oli, että "keksi joku lause. toinen lause. yhdistä ne".
Noh. Lähetin jo tentaattorille sähköpostia, että ei kannata tuhlata aikaa niiden vastausten tarkastamiseen. Jos vaikka jonkun esseen sitten kirjottaisin.
Thursday, July 12, 2007
Kesätentti, osa 1
Lähdin töiden jälkeen suoraan melkein ensimmäisellä junalla Jyväskylään. Ja hassua, tämähän tuntuu melkein kotikaupungilta. Tunne on tosin tuttu aikaisemmiltakin kesätenteiltä. Täällä tuntuu aina silloin paistavan aurinko, ja kun siihen lämmittävään paisteeseen yhdistyy vielä jo ennalta lievä helpotus taas yhden virstanpylvään ohittamisesta, liekö se sitten enää ihmekään, jos on kotoisa ja hyvä olo.
Luin junassa yhden kolmasosan tenttikirjoista uudelleen, lähinnä selailemalla. Tällä unimäärällä ei juuri enää paineta mitään mieleen, kunhan yritän pysyä hereillä sinne viimeisen esseen viimeiselle riville saakka. Ja vielä vähän pidemmälle, että pääsisin pitsalle Taon kanssa. Ja saisin irttarit kotimatkaa varten. Nyt olen hiusrajaa myöden täynnä yhteiskunnallista äitiyttä ja hoivapalveluyhteiskuntaa. Puhumattakaan päivähoitolaeista ja agraariyhteiskunnan perinnöistä suomalaiselle tasa-arvokonseptille. Kunpa jokin vielä auttaisi siirtämään tämän kaiken piilevän tiedon niihin nerokkaasti jäsenneltyihin vastauksiin, joita kohta lähden rakentelemaan.
Vielä pitäisi kerrata muistiinpanot, mutta silmät tuijottavat tyhjyyteen ja pää täyttyy vähitellen valkoisesta.
Luin junassa yhden kolmasosan tenttikirjoista uudelleen, lähinnä selailemalla. Tällä unimäärällä ei juuri enää paineta mitään mieleen, kunhan yritän pysyä hereillä sinne viimeisen esseen viimeiselle riville saakka. Ja vielä vähän pidemmälle, että pääsisin pitsalle Taon kanssa. Ja saisin irttarit kotimatkaa varten. Nyt olen hiusrajaa myöden täynnä yhteiskunnallista äitiyttä ja hoivapalveluyhteiskuntaa. Puhumattakaan päivähoitolaeista ja agraariyhteiskunnan perinnöistä suomalaiselle tasa-arvokonseptille. Kunpa jokin vielä auttaisi siirtämään tämän kaiken piilevän tiedon niihin nerokkaasti jäsenneltyihin vastauksiin, joita kohta lähden rakentelemaan.
Vielä pitäisi kerrata muistiinpanot, mutta silmät tuijottavat tyhjyyteen ja pää täyttyy vähitellen valkoisesta.
Thursday, June 21, 2007
Päivä lähihoitajana ja muita ihmeellisiä tarinoita
Opiskelusuunnitelma alkaa hahmottua sen verran, että pystyn määrittelemään omat rajani karkeasti. Maksimi tuntuu olevan kaksi, kolme päivää intensiivistä lukemista - sen jälkeen aivoni uskottelevat tehneensä siis niinku tosi ahkerasti töitä jo ihan liian kauan ja keskittyminen herpaantuu. Tällä yhtälöllä saisin siis viikossa keskimäärin viisi päivää tehokasta lukuaikaa, mikä nyt tällaisesta sinisilmäisestä humanistista tuntuu suorastaan paljolta. Ainakin näin alkuun.
Olen ilmoittautunut keikkatyöläiseksi naapurikaupungin sairaalaan laitoshuoltajaksi. Eivät ne tosin itsekään näköjään viitsi kaunistella totuutta työpaikkailmoituksia pidemmälle, kun kehottivat minua siirtymään rekrytoinnin puolelta "tonne siivojien päähän". Niin epäuskottavalta kuin se voikin jostain kuulostaa, olen hyvinhyvin kiinnostunut tästä työstä - mikäli sitä nyt joskus pääsen tekemään. Äiti aina kertoo, kuinka yksi lapsuuteni perhelääkäreistä (sairastelimme niin paljon ettei yksi perhelääkäri enää riittänyt) työskenteli lääkäriopintojensa alkuvaiheessa määrätietoisesti jokaisessa sairaalan työtehtävässä (no, lähes jokaisessa nyt ainakin) pohjalta aloittaen, vain, koska halusi tietää, mitä hänen tulevat työtoverinsa joutuvat tekemään. Tämä on mielestäni oikea asenne ja haluaisin siksi päästä myös itse kokeilemaan mahdollisimman paljon erilaisia sairaalan työtehtäviä. Enkä nyt tarkoita mitään "katselenpa tässä päivän" -kokeiluja vaan oikeasti sitä, että sisäistää ne hommat edes jollain tasolla. Varsinkin hoitajien töitä soisi monen lääkärin tekevän ennen valmistumistaan - niin kuin varmaan kyllä tekevätkin.
Mahdollinen keikkatyö luonnollisesti häiritsee systemaattista lukuaikataulua, mutta enpä sellaista vielä tässä vaiheessa haluaisikaan. Nyt alkuun pyrin aamuisin kertailemaan kappaleen verran kemiaa, sitten pari tuntia naistutkimusta (kesätentit), muutama tunti gradukirjallisuutta ja illalla vielä iltalukemiseksi luku fysiikkaa, sekin kertausmielessä. Tällä hetkellä ilta- ja ruokapöytälukemisena on tosin "Kunnian kevät - näin menestyt pääsykokeissa". Jos tämä ei vielä vakuuta ketään siitä, että olen todella valmis antamaan kaikkeni niiden ensikeväisten pääsykokeiden eteen, niin ehkä sentään kuuntelussa oleva suggestoterapeuttinen "opiskeluvalmiuksien kehittäminen" -cd sitten. Olen erityisen kiinnostunut erilaisia opiskelumenetelmiä analysoivista ja niitä kehittävistä teoksista blogissa aikaisemmin esittelyn ulkoaopetteluhistoriani vuoksi. Nykyään tuntuu, etten osaa oikein opetella enää ulkoakaan.
Olen ilmoittautunut keikkatyöläiseksi naapurikaupungin sairaalaan laitoshuoltajaksi. Eivät ne tosin itsekään näköjään viitsi kaunistella totuutta työpaikkailmoituksia pidemmälle, kun kehottivat minua siirtymään rekrytoinnin puolelta "tonne siivojien päähän". Niin epäuskottavalta kuin se voikin jostain kuulostaa, olen hyvinhyvin kiinnostunut tästä työstä - mikäli sitä nyt joskus pääsen tekemään. Äiti aina kertoo, kuinka yksi lapsuuteni perhelääkäreistä (sairastelimme niin paljon ettei yksi perhelääkäri enää riittänyt) työskenteli lääkäriopintojensa alkuvaiheessa määrätietoisesti jokaisessa sairaalan työtehtävässä (no, lähes jokaisessa nyt ainakin) pohjalta aloittaen, vain, koska halusi tietää, mitä hänen tulevat työtoverinsa joutuvat tekemään. Tämä on mielestäni oikea asenne ja haluaisin siksi päästä myös itse kokeilemaan mahdollisimman paljon erilaisia sairaalan työtehtäviä. Enkä nyt tarkoita mitään "katselenpa tässä päivän" -kokeiluja vaan oikeasti sitä, että sisäistää ne hommat edes jollain tasolla. Varsinkin hoitajien töitä soisi monen lääkärin tekevän ennen valmistumistaan - niin kuin varmaan kyllä tekevätkin.
Mahdollinen keikkatyö luonnollisesti häiritsee systemaattista lukuaikataulua, mutta enpä sellaista vielä tässä vaiheessa haluaisikaan. Nyt alkuun pyrin aamuisin kertailemaan kappaleen verran kemiaa, sitten pari tuntia naistutkimusta (kesätentit), muutama tunti gradukirjallisuutta ja illalla vielä iltalukemiseksi luku fysiikkaa, sekin kertausmielessä. Tällä hetkellä ilta- ja ruokapöytälukemisena on tosin "Kunnian kevät - näin menestyt pääsykokeissa". Jos tämä ei vielä vakuuta ketään siitä, että olen todella valmis antamaan kaikkeni niiden ensikeväisten pääsykokeiden eteen, niin ehkä sentään kuuntelussa oleva suggestoterapeuttinen "opiskeluvalmiuksien kehittäminen" -cd sitten. Olen erityisen kiinnostunut erilaisia opiskelumenetelmiä analysoivista ja niitä kehittävistä teoksista blogissa aikaisemmin esittelyn ulkoaopetteluhistoriani vuoksi. Nykyään tuntuu, etten osaa oikein opetella enää ulkoakaan.
Tuesday, June 19, 2007
Avunpyyntö
Tarvitsisin hiukan apua.
Tiedän, että täällä käy epäsäännöllisen säännöllisesti joitakin lääkiksessä jo opiskelevia/sinne haluavia. Ainakin kävi silloin, kun en vielä ollut lähtenyt epämääräisille ulkomaanmatkoilleni ja ollut päivittämättä tätä puoleen vuoteen. Anyway, haluaisin kuulla jotain hyviä vinkkejä lukusuunnitelman tekoon. Siis, millä tavalla kannattaisi lukea? Sisko sivisti minua tänään kahdella "älä tee näin" -suunnitelmalla, nyt tarvitsisin vastapainoksi muutaman toimivan ja kokeilemisen arvoisen suunnitelman. Aloitanko sivulta yksi ja jatkan itsepintaisesti sivu kerrallaan loppuun asti? Opettelenko kaikki vastaantulevat ulkoaopeteltavat silloin kun ne tulevat vastaan vai keräänkö vasta lopuksi opiskeltavaksi? (No en, kuulostaa jo nyt tyhmältä idealta!). Luenko ensin fysiikat ja kemiat alle vai alanko jo tahkota pääsykoekirjaa ja opettelen tuntemattomat asiat sitä mukaa kun ne tulevat vastaan? Kannattaako näin avuttomana edes avata koko kirjaa?
Tiedän, että täällä käy epäsäännöllisen säännöllisesti joitakin lääkiksessä jo opiskelevia/sinne haluavia. Ainakin kävi silloin, kun en vielä ollut lähtenyt epämääräisille ulkomaanmatkoilleni ja ollut päivittämättä tätä puoleen vuoteen. Anyway, haluaisin kuulla jotain hyviä vinkkejä lukusuunnitelman tekoon. Siis, millä tavalla kannattaisi lukea? Sisko sivisti minua tänään kahdella "älä tee näin" -suunnitelmalla, nyt tarvitsisin vastapainoksi muutaman toimivan ja kokeilemisen arvoisen suunnitelman. Aloitanko sivulta yksi ja jatkan itsepintaisesti sivu kerrallaan loppuun asti? Opettelenko kaikki vastaantulevat ulkoaopeteltavat silloin kun ne tulevat vastaan vai keräänkö vasta lopuksi opiskeltavaksi? (No en, kuulostaa jo nyt tyhmältä idealta!). Luenko ensin fysiikat ja kemiat alle vai alanko jo tahkota pääsykoekirjaa ja opettelen tuntemattomat asiat sitä mukaa kun ne tulevat vastaan? Kannattaako näin avuttomana edes avata koko kirjaa?
Friday, June 15, 2007
Reppu ja reissumies
Opintomatka palasi opintomatkaltaan. Mitään en opiskellut, graduseminaaria lukuun ottamatta ja senkin Suomeen. Niin ja kielikurssinkin sentään, mutta kirjallisuuden opinnot jäivät pelkäksi haaveeksi (tai painajaiseksi) kreikkalaisten intohimoisen lakkoilun ja professoreiden kyseenalaisen työmoraalin ansiosta. Kotiin palasin lähes kuukauden etuajassa, kun motivaatiot tehdä ihanmitätahansa kasvoivat liian suuriksi.
Nyt olen siis kotona ja yritän tehdä ihanmitätahansa. Kukaan ei halunnut minua kesätöihin - en kai sitten osaa markkinoida itseäni ja vaikuttaa erittäin potentiaaliselta varastotyöntekijältä, trukinkuljettajalta tai kalatyöntekijältä. Pahinta on, että olisin oikeasti innostunut tekemään mitä tahansa näistä. Tuntuu, että ajaisin jotain vahauskonettakin hymy huulilla ihan vain siitä ilosta, että saan tehdä jotain. Kreikassa kun ei sitä puuhasteltavaa riittänyt loputtomiin. Viisi kuukautta on pitkä aika lukea klassikoita ja pyöritellä peukaloita.
Hain heti kotiinpalattuani kotikirjastosta vinon pinon tenttikirjoja. Lähinnähän nuo pitävät kirjahyllyä pystyssä toistaiseksi. Yhden sentään aloitin jo, muut nostin näkyvämmälle paikalle. Kemian kirjatkin nostin inhon väristyksiä tuntien pöydälle fysiikan viereen. Selätän nekin vielä. Sitten vielä pari kurssia fysiikkaa ja lähtölaskenta pääsykokeisiin voi alkaa. Odottakaapa vain.
Nyt olen siis kotona ja yritän tehdä ihanmitätahansa. Kukaan ei halunnut minua kesätöihin - en kai sitten osaa markkinoida itseäni ja vaikuttaa erittäin potentiaaliselta varastotyöntekijältä, trukinkuljettajalta tai kalatyöntekijältä. Pahinta on, että olisin oikeasti innostunut tekemään mitä tahansa näistä. Tuntuu, että ajaisin jotain vahauskonettakin hymy huulilla ihan vain siitä ilosta, että saan tehdä jotain. Kreikassa kun ei sitä puuhasteltavaa riittänyt loputtomiin. Viisi kuukautta on pitkä aika lukea klassikoita ja pyöritellä peukaloita.
Hain heti kotiinpalattuani kotikirjastosta vinon pinon tenttikirjoja. Lähinnähän nuo pitävät kirjahyllyä pystyssä toistaiseksi. Yhden sentään aloitin jo, muut nostin näkyvämmälle paikalle. Kemian kirjatkin nostin inhon väristyksiä tuntien pöydälle fysiikan viereen. Selätän nekin vielä. Sitten vielä pari kurssia fysiikkaa ja lähtölaskenta pääsykokeisiin voi alkaa. Odottakaapa vain.
Subscribe to:
Posts (Atom)