Kesäloman alku

Hävettävän vähän olen omasta oppimisestani viime aikoina piitannut. Jos sitä siis päivitystahdilla voitaisiin arvioida. Oikeasti olen tehnyt kovasti töitä ja saavuttanut ihan mukavasti tuloksia. Kevään kaikki yliopiston tentit ovat tulleet opintorekisteriin vitosena (kieliopintoja lukuun ottamatta) ja matematiikastakin on keskiarvona kymppi. Olen aloittanut myös informaatioteknologian etäopinnot, joista ensimmäinen kurssi meni aika jouhevasti ja helposti. Olen myös skippaamassa kevään viimeisen tentin, alueellisen ja sosiaalisen vaihtelun, mutta tällä kertaa mielestäni ihan hyvästä syystä. Tarvitsen nimittäin kelaa varten joitakin kursseja kesäopinnoiksi, koska joudun nostamaan myös kesältä tukea epävarman kesätyötilanteen takia. Olen kuitenkin suorittanut jo arviolta kaiken, jonka voisin merkitä tentittäväksi, joten voin hyvällä omallatunnolla jättää tuon kurssin kesätentiksi. Kaiken lisäksi uskon pääseväni kurssista helpommalla tenttimällä, vaikka olenkin istunut jo luennot ja vaikka joudunkin sitten tenttiä varten lukemaan vaikka mitä ylimääräistä. Yritän olla välittämättä ja ajatella, että tämä on hyvä ratkaisu.

Kävin äsken kirjottamassa ruotsin aineen aiheesta Merete Mazzarella. Ca 250 sanaa, jotakuinkin puhtaalta kuulosti luettuna. Uskon silti, että tt:nä sekin sieltä palaa. Suullisen kanssa kävi samalla tavalla. Perhanan ujo kun olen.

Opintosuunnitelmat ensi vuoden varalta ovat muuttuneet aika paljon. Uskoakseni hyvään suuntaan. Tällä hetkellä tarkoituksena on syyslukukaudella aloittaa pedan aineopinnot ja graduseminaari, sekä suorittaa yksi rästikurssi suomen kielestä. Lisäksi aikomuksena on lukea aikuislukiolla muutama kurssi matematiikkaa, loput kemiat ja pari fysiikkaa. Kevätlukukauden olenkin sitten kreikassa. Takaisin tultuani pyrin viimeistelemään graduni (jota toivottavasti saan kevään aikana tehtyä) ja valmistumaan sitten syksyn aikana. Kevään valmistaudunkin sitten pääsykokeisiin. Tuloksena siis on, että lykkään hakemistani vuodella, mutta sitäkin oikein hyvästä syystä. En kuitenkaan ehtisi saman vuoden aikana suorittamaan pedaa, tekemään gradua, lukemaan loppuja aikuislukion kursseja + lukemaan pääsykokeisiin. Saan samalla lisäaikaa vahvistaakseni omia toiveitani tai keksiäkseni ihan kokonaan uusia.

Oppimisstrategioita

Kuinka huonosti ihmisellä voi mennä, jos joutuu tuntemuksiaan kuvatakseen käyttämään omasta mielestään hyvinkin yleistä termiä 'paniikkiahdistus', eikä kenelläkään muulla tunnu olevan mitään käsitystä siitä, mitä sanalla tarkoitetaan? Noh, tiedätte tai ette, niin siltä minusta tuntuu.

Muumitentti meni ihan hävettävän hyvällä arvosanalla (vitonen tietysti) läpi. En tiedä, mikä siinä on, että valmistaudun huonosti ja kirjoitan omasta mielestäni täysin ala-arvoisia vastauksia - ja saan sitten täydet pisteet. Ehkä minä olen ylikriittinen tai sitten tentaattori on alikriittinen. Viimeiset neljä tenttiä (samalla tentaattorilla) ovat kaikki tuottaneet täydet pisteet. Ensi viikon lauantaina on vielä yksi ja kai samalla kaikkien aikojen viimeinen kirjallisuuden tentti. Luettavana yksi väitöskirja ja yksi englanninkielinen artikkeli, jonka laajuudesta ei ole vielä tietoa. Saapa nähdä, miten siitä selvitään.

Tällä hetkellä olen opintojeni ja suunnitelmieni kanssa niin pahasti solmussa, etten tiedä, mihin kääntyisin. Tarvitsisin jonkun opinto-ohjaajista, amanuensseista, koulukuraattoreista ja psykologeista koostuvan ryhmän kertomaan, mi-tä mi-nun pi-täi-si teh-dä et-tä jos-kus o-li-sin jo-tain. Lähdetään nyt vaikka yliopisto-opinnoista:

Sen lisäksi, että olen suorittanut lähes kaikki yliopisto-opinnot vasemmalla kädellä vähät välittämättä siitä, opinko mitään, olen edelleen vähän ulkona siitä, mitä kaikkea minun pitää suorittaa, että saan tutkintoni valmiiksi. Lähinnä kai ongelmana on enää kieliopinnot, joiden suoritusvaatimuksista ei ole selvää ohjetta olemassa. En tiedä, pitääkö minun lukea vielä kolmatta, vierasta kieltä, ja jos pitää, niin minkä laajuisena. Enkä todellakaan tiedä, mikä se kieli sitten olisi.

Ensi vuoden pitäisi olla viimeinen vuosi ainakin tässä yliopistossa. Samalla sen pitäisi olla vuosi, jonka aikana valmistautuisin pääsykokeisiin lääketieteellistä varten. Ongelmana on kuitenkin se, että vuodelle on jo kaksi aika mittavaa projektia tiedossa; kasvatustieteelliset aineopinnot sekä kirjallisuuden gradu. Lisäksi olisi siis jäljellä ne mahdollisesti puuttuvat kieliopinnot, joitakin suomen kielen hajasuorituksia + mahdollisia arvosanan korotuksia sekä naistutkimuksen appro, jonka haluan suorittaa, mutta jota olen tähän asti ansiokkaasti lykännyt. Niin, ja sitten olisi vielä ne aikuislukion puuttuvat viisi matematiikan kurssia, mahdollisesti ne suorittamatta jääneet kaksi kemiaa sekä fysiikkaa niin paljon kuin laki sallii ja pää kestää. Tuota listaa katsoessa herää sellainen vieno kysymys, että missä vitun välissä olin ajatellut niihin pääsykokeisiin lukea?

Seuraava ongelma onkin sitten oppiminen. En ole vielä aivan varma, minkälaiseksi oppijaksi luokittelisin itseni. Jotain kinesteettisen ja visuaalisen oppijan väliltä. Siitä kuitenkin olen aivan varma, että oppimismetodini ovat lukion alusta saakka olleet täysin paskat, minkä seurauksista joudun nyt sitten kärsimään. Yleisin metodini oli siis lukiossa ja on edelleen ulkoaopetteleminen. En tee sitä tietoisesti, enkä tehnyt lukiossakaan. Olin kuitenkin sen verran laiska, tyhmä ja saamaton lukioaikoinani, että läksyjen lisäksi en juuri valmistautunut kokeisiin koeviikkojen ulkopuolella. Koeviikot sitten pänttäsin valehtelematta 12-14-tuntisia päiviä (ja öitä) kirjoja väkisin päähäni, ja opinkin, mutta valitettavasti vain ulkoa. Joskus lukion psykologian tunnilla tehtiin sellainen alkeellinen muistitesti, eikä edes opettaja meinannut uskoa tuloksiani. Kai sitä nyt harjaantuu, kun koeviikosta toiseen opettelee ulkoa mitä milloinkin. Olin silloin ehkä vähän ylpeä siitä, että minulla oli niin ilmiömäinen lyhytmuisti ja sain tietysti sen ansiosta pääasiassa kymppejä kokeista. En vain valitettavasti tajunnut, että kyseessä oli tosiaan lyhytmuisti, eikä sellainen, jonka ansiosta muistaisin jotain lukioasioista vielä tänäkin päivänä. Luulin oikeasti oppivani niitä asioita, mutta paskat.

Nyt sitten ongelmana on se, että alitajuisesti käytän samaa tekniikkaa edelleen, vaikka tietoisesti olen siitä jo pitkään yrittänyt päästä eroon. Tällä hetkellä olen täysin lannistunut, koska tiedän, etten mistään vaativammista opinnoista tule tällä tekniikalla selviämään, enkä toisaalta tiedä, miten saisin muutettuakaan oppimistyyliäni. Asialle jotain tehdäkseni olen pyhittänyt tämän päivän itsetuntemuspäiväksi, jonka aikana aion ottaa selvää erilaisista oppimisstrategioista ja siitä, miten niitä voi tietoisesti muuttaa. En halua enää oppia ulkoa yhtään mitään. Haluan paikata aukot sivistyksessäni ja oppimiskyvyissäni. Haluan oppia - en muistaa ulkoa!

Joulupalloja

Muumitentistä kai selvittiin kunnialla. Tuloksia en ole vielä saanut, mutta tentaattorilta tuli seuraavaan tenttiin liittyen sähköposti, jonka lopussa oli ikään kuin hienovaraisena vihjauksena asiasta "onnittelut hienosta suorituksesta". En siis jaksa kauheasti odotella mitään alle kolmosen arvosanaa. Tai sitten minulla ja tentaattorilla on kovin eriävät käsitykset hyvistä suorituksista. Seuraavan tentit kirjat ovat vielä osittain arvoitus, mutta 1.4 taidankin suorittaa elämäni viimeisen kirjallisuuden tentin. Olen ollut ikään kuin huomaavinani jonkinlaista surutyötä kirjallisuuden opintojen suhteen. Mitä enemmän loppua kohti kuljetaan, sitä enemmän opinnoista nautin ja olen oikeastaan aika surullinen, että ne ovat jo ohi. Mielelläni korottaisin muutamia perusopintojen arvosanoja, mutta menin jo lukitsemaan kokonaisuudet, joten se lienee mahdotonta. Ehkä on yksinkertaisesti aika siirtyä muihin haasteisiin.

En oikein osaa enää jäsentää haaveitani tulevaisuuden suhteen. Viime aikoina mielessä on pyörinyt lähinnä joulupallot. Haluaisin tehdä sellaisia. Sellaisia hölskyteltäviä lasipalloja, joissa on sisällä erilaisia asioita ja lumihiutaleita, joka sitten ravisteltaessa lähtee leijailemaan pallon sisällä. Ja jonkinlainen soittopelikin siinä olisi. Ei mitään kulkusia vaan jotain, joka toisi kylmiä väreitä selkään, koska se olisi niin kaunista. Eikä pallon sisällä olisi joulupukkia rekineen eikä tonttuja, vaan jotain paljon parempaa. Jack Skellington lumihiutaleineen. Se olisi ehkä suosikkini.

Toivoisin, ettei ketään kiinnostaisi, miksi aion valmistua joskus, mitä tehdä työkseni. Koska oikeasti haluaisin tehdä aivan kaikkea. Haluaisin valmistua sekatyönaiseksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Olisin kultaseppä, kirjailija, kääntäjä, lääkäri, puuseppä, kokki, maalari, puutarhuri, mitähyvänsä. Mutta lääkäri minusta tulee, ja jotain muuta sitten ehkä harrastukseksi.

Lomaopiskelua

Kemian kurssit on kai sitten tältä lukukaudelta luettu - jätin menemättä kemia 3:n kokeeseen sillä tekosyyllä, että edellisen viikon kirjallisuuden tentti sekä kaksi päivää ennen kemian koetta sijoittunut geometrian koe söivät valmistautumisaikaa niin paljon, ettei sitä oikeastaan edes ollut. Päivässä ei paljon opita, joten nostin hanskat pystyyn ja lähdin kotiin lomalle. Geometrian ja kirjallisuuden tulokset ovat molemmat vielä saamatta, joten voin ikään kuin huolettomasti nauttia lomastani murehtimatta todennäköisesti pieleen menneitä suorituksia. Kyllä minä tunnollisesti raahasin ne kemian kirjat mukanani, mutta tavallaan tiesin jo niitä pakatessani, etten tulisi niitä loman aikana avaamaan. Lomalle on opiskelua kertynyt ihan mukavasti muutenkin, ja aikataulut jättävät taas aika nätisti. Kirjallisuuden tentti on ensi lauantaina, 370 sivua kuivaa teoriaa + 9 ei niin kuivaa muumikirjaa. Tähän mennessä luettuna 38 sivua teoriaa + kaksi muumia, Teoriakirjan lukemista ei suinkaan helpota se, että jätin silmälasini Jyväskylään (toivottavasti, sillä täällä ne eivät ainakaan ole!). Hömpsyttelylukemiset (joiksi myös muumisadut lasketaan) menevät vielä aika kivuttomasti ilman laseja - silmät vähän väsyvät, mutta siitä selviää aina pienillä päiväunilla. Teoriaan on kuitenkin suorastaan kivuliasta yrittää keskittyä, kun koko ajan tuntuu, että rivit pörräävät silmissä, suurentuvat ja pienentyvät vuoron perään, päässä suhisee ja tekstistä ei konkreettisesti saa mitään otetta. Laseilla rivit ovat ainakin aikaisemmin asettuneet kohdalleen ja lukeminen on edennyt, nyt niitä ei ole. Pitäisi varmaan tehdä isät ja käydä hamstraamassa Tiimarista parit seksikkäät lukulasit.

Koska olen mestari tenttiin lukemisen välttämisessä, ja koska olen päättänyt, etten mene nukkumaan ennen kuin olen lukenut 150 sivua teoriaa, aion pitkittää tuskaani ja lähteä koiran kanssa lenkille. Ehtiihän sitä myöhemminkin aloittaa.Niinpä niin.

Pikapäivitys

Ei varmaan tarvitse edes kertoa, että opiskelut menevät suurin piirtein päin vittua. Samoin muu elämä. Kokonaisuudessaan kuuluu siis aika hyvää.

Lukujärjestyksettömyyttä ja epävarmoja päätöksiä

En ole vieläkään kovin paljon viisaampi aikatauluni suhteen. Olen kuitenkin jonkin verran paremmin saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja opiskellut - jos ei nyt sentään ahkerasti - niin ainakin kohtuullisen tehokkaasti. Kemian laskut ovat viimeisen vuorokauden aikana lähteneet avautumaan kiitettävällä tavalla, ja voin väittää jopa jotain osaavani. Ihan ilman apua sitäpaitsi. Tarvitsen kuitenkin sen aikataulun ja aion sen myös tehdä, mutta sitä ennen pitäisi tehdä muutamia tavoitteellisia päätöksiä. Kuten, että aionko minä todella käydä siellä tämän kevään pääsykokeissa (jos aion, niin lukujärjestyksestä pitää varata aikaa sillekin) ja mihin vaiheeseen aion päätyä gradusuunnitelmieni kanssa ennen kesälomaa. Nuo tietysti määrittävät aika paljon lukujärjestykseni sisältöä.

Vaikka kemia onkin viime aikoina väläytellyt kiinnostavia puoliaan, aion silti todennäköisesti lakata käymästä aikuislukion kemian tunneilla. Haluaisin silti suorittaa ne kurssit (koepäivät motivoivat lukemaan), joten ajattelin tiedustella opettajalta mahdollisuutta suorittaa kursseja etäopiskeluna. En kuitenkaan tiedä, mikä olisi hyväksyttävä tekosyy, jonka voisin antaa. Tietysti voisi aina vedota joihinkin kuvitteellisiin töihin tai jotain, mutta ainakaan en voi kertoa, että ahdistun jo pelkästä ajatuksesta tunneille tulemisesta. Että en koe kauheasti hyötyväni tunneista, koska olen yksinkertaisesti oppija, jonka pitää saada keskittyä esimerkiksi laskuihin rauhassa ja joskus vähän pidempäänkin. Että tunnilla tehtävät tehtävät eivät sovi minulle, koska tiedän, etten pysty ratkaisemaan niitä yhtä nopeasti muiden kanssa, jolloin menen jo pelkästä tiedosta paniikkiin, enkä hyvässä lykyssä ehdi saada edes tehtävänannosta selvää, ennen kuin opettaja pistää vastauskierroksen käyntiin. Kun taas kotona saan lukea saman lauseen vaikka kolmekymmentä kertaa ja vielä senkin jälkeen pyytää selvennystä joko googlelta tai poikaystävältä ja lopulta ymmärtää asian ihan ilman ahdistusta. Jep, ehkä vetoan vaikka olemattomiin työkiireisiini.

Tarton yliopiston lääketieteellinen koulutus on viime aikoina työntynyt esiin vähän joka nurkalta. Helsingin sanomien koulutusliite sekä isosiskon ystävän kertomukset vaihtoehdosta ovat saaneet minut miettimään sitä ihan vakavasti otettavana vaihtoehtona itsellenikin. Myös TASLO:n kotisivut vaikuttivat kovin rohkaisevilta, joten jos en nyt muuta voi asian tiimoilta päättää, niin ainakin sen, että pidän sitä hyvänä vaihtoehtona ja järjestän asiani (l. kieliopintoni) niin, että jos vaihtoehto tulee todella ajankohtaiseksi, olen silloin valmis enkä voivottele, että voikunolisinsillointajunnut. Onhan opiskelu lahden toisella puolen tietysti maksullista ja vieraalla kielellä toteutettavaa, mutta toisaalta - miksipä ei. Kuuden vuoden vaihto-oppilaskokemus. Toisaalta voi olla, että saisin siinä tapauksessa hylätä haaveeni opiskeluaikaisesta harjoittelusta MediHelissä. Jos se nyt ylipäänsä on mahdollista.

Laiska, tyhmä ja saamaton

Taidan loppujen lopuksi olla huonompi opiskelija kuin uskoinkaan. Laiska, tyhmä ja saamaton. Nyt ongelma on tunnustettu ja pitäisi löytää ulospääsy.

Kuvittelen aina, että minulla on suunnaton kiire eikä ikinä aikaa ja aina hyvä syy stressaantua ja tiuskia ja nukkua päiväunia. Todellisuudessa esimerkiksi tämänhetkinen lukujärjestykseni käsittää viikossa kaksi luentoa yliopistolla (180 minuuttia) sekä neljä tuntia aikuislukiolla (360 minuuttia). Yhteensä erilaisissa opinahjoissa vietetty aika on siis 540 minuuttia viikossa. Jos nukun viikon aikana keskimäärin yhdeksän tuntia yössä, olen valveilla 105 tuntia, joista tietysti syöminen, siirtymiset paikasta toiseen, liikunta, muut harrastukset sekä poikaystävä vievät oman aikansa, mutta eivät sentään niin paljon, että voisin millään puhua mitään kiireestä. Varsinkaan, kun yliopiston tämänhetkiset kurssit eivät juuri vie aikaa luentojen ulkopuolella (mistä tulikin mieleen, että nimistön luennon kotitehtävä olisi kaiketikin pitänyt jo lähettää). Olen siis joko laiska, huono ajankäyttäjä tai molempia. Ehdottomasti jälkimmäistä ainakin. Lisäksi minua on suurinpiirtein koko opiskeluaikani vaivannut käsittämätön väsymys, joka iskee aina, kun minun pitäisi edes hetkeksi keskittyä johonkin opiskelumonisteeseen tai koulukirjaan. Voisin tietysti kokeilla vielä silmälaseja, mutta uskoisin vaivan olevan kuitenkin laadultaan enemmänkin psykologinen, joten voisin ehkä elämäntapoja ja tottumuksia muuttamalla päästä siitä helpostikin eroon.

Nyt en tiedä, mistä alottaisin. Tekisinkö lukujärjestyksen, joka käsittäisi myös vapaan opiskeluajan? Miten määrittäisin, kuinka paljon vapaa-aikaa tarvitaan, jotta pysyn järjissäni? Kirjaanko myös televisio-ohjelmat lukujärjestykseeni vai saako ahkera opiskelija edes katsoa televisiota? Ehkäpä raportoin päätöksistäni myöhemmin. Voisin myös harkita jonkinlaista viikkolistaa - yksinkertaisesti paperille listattuna työt, jotka pitää viikon aikana saada tehtyä. Toisaalta ongelmani kaikenlaisten lukujärjestysten ja listojen suhteen on se, että yritän liikaa; en osaa määritellä, kuinka paljon aikaa asiat vievät ja kuinka kauan jaksan yhtäjaksoisesti puurtaa. Sitten määrään itselleni viikoksi arviolta kolmesataa tehtävää, jotka ahkerallakin ihmisellä veisivät noin kolmesataa tuntia, joten huomaan jo ensimmäisen päivän puolessa välissä olevani pahasti jäljessä ja väsyn pelkästä ajatuksesta. Ja siinähän sitä sitten ollaankin.

Mutta haluan ihan oikeasti yrittää. Ei laiskuus voi olla mikään geneettinen ominaisuus, josta ei pääse eroon kuin kuolemalla. Eikä sittenkään, koska sittenhän sitä vasta levätäänkin.

Matematiikkaa myöhästyneille.

Päätin sitten aloittaa torstain matematiikan kokeen tuntia myöhemmin kuin muut. Ihan vain, että antaisin jotain tasoitusta niille, kun eivät kuitenkaan ole niin pro kuin minä. Tosiasiassa olin kirjoittanut kalenteriin väärän kellon ajan, menin kokeeseen väsyneenä, nälkäisenä ja kiukkuisena, jonka lisäksi meinasin purskahtaa itkuun kuullessani kokeen alkaneen arviolta kuusikymmentä minuuttia aikaisemmin.

Ei siinä mitään. Koe oli suhteellisen helppo - ei omasta mielestäni lähelläkään edes kirjan keskitasoa. Silti onnistuin ryssimään ja oikeastaan ihan vaan pelkkää huolimattomuuttani. Tarkistin kyllä tunnollisesti kaikki laskut ja vastaukset, mutta en sitten paljon jaksanut pysähtyä miettimään, onko vastauksissa mitään logiikkaa. Eipä kauheasti ollut. Virheitä ei ollut montaa, mutta se nyt on ihan varmaa, että täysiä pisteitä siitä ei tule. Paska. Nyt olen koko eilisen ja tämän päivän yrittänyt talloa sisäistä suorittajaani lyttyyn vakuuttelemalla itselleni, että "tärkeintä on se, että osaan ne asiat - ei kokeen arvosana tai pistemäärä". Ei nyt ihan vielä ole hiljentynyt. Huutelee korvaan jostain turhista uusinnoista, joita en todellakaan aio mennä tekemään. Kasin ja ysin välille se arvosana todennäköisesti sitten sijoittuu. Yritetään kovasti olla tyytyväisiä.

Maanantaina siis seuraava koitos. Kemian kirjat odottavat tossa kyynärpään alla, josko saisin ne kohta avattua. Maanantain kokeen jälkeen onkin sitten neljä kokonaista päivää aikaa lukea kirjallisuuden tenttiin. Itku ja hammasten kiristys näitä tenttikasautumia.

Koeahdistus

Tänään on matematiikka kakkosen koe. Maanantaina kemian. Molemmat ovat tällä hetkellä hieman huonossa jamassa ja olen lievästi ahdistunut. Miksi en pysty pakottamaan itseäni kirjojen ääreen? Miksi en pysty keskittymään? Miksi en opi, en muista, en jaksa, en pysty, en mitään?

En haluaisi lainkaan mennä tekemään kemia kakkosen koetta, sillä tiedän, että huono arvosana kokeesta on kuin nyrkinisku itsetunnolleni. Seuraavalla kurssilla siirrynkin etupenkistä sinne takanurkkaan hokemaan olenpaskaolenpaskaolenpaska. Olen todella vihainen siitä, etten tajunnut mennä sinne kemian ykköskurssille kuunteluoppilaaksi - olisin nyt paljon vahvemmalla pohjalla sen kemian kanssa. Matematiikan koetta ajatellen niskassa on hirvittävät onnistumisen paineet. Tiedän, että olen oppinut paljon ja sen jo periaatteessa pitäisi riittää, mutta en ole oppinut tarpeeksi. En ole laskenut riittävästi ja teen jatkuvasti virheitä peruslaskuissakin. Ma-sen-ta-vaa. Noh. Tiedän, etten tule onnistumaan tämänpäiväisessä matematiikan kokeessa - ainakaan yhtä hyvin kuin edellisessä, mutta yritän silti kaikin voimin pitää pääni pystyssä ja jatkaa seuraavalle kurssille. Kerrata vanhoja vielä senkin aikana. Ja perhana, ensi kurssissa istun tasan joka päivä laskemassalukemassaopiskelemassa. Ensi kurssin koeviikolla en tasan ole tässä samassa tilanteessa ruikuttamassa.

Vuosikatsaus

Lyhyehkö Uuden Vuoden katsaus pienen tauon jälkeen.

Olen lähinnä pakoillut tänne kirjoittamista, koska sillä tavalla joudun kirjaimellisesti myöntämään sen tosiasian, että paljon on loman aikana tehty, mutta ahkeruudella on turha paistatella. Kemian ykköskurssi tuli suurin piirtein aikataulun puitteissa kerrattua, mutta tästä saavutuksesta kärsivätkin sitten kaikki muut tavoitteet; Sarjakuvan kieli ja mieli on lähinnä kerännyt pölyä yöpöydällä, toista kirjallisuuden tenttikirjaa en ole avannutkaan. Matematiikkaa olen laskenut hyvinhyvin laiskasti ja kemia kakkosen eilen alkanut opiskelukin on lähinnä takkuillut. Onneksi minua sentään ajaa eteenpäin suunnaton tarve onnistua ja vielä suunnattomampi tarve oppia, joten laiskuudesta huolimatta en anna itseni vajota siihen suhteellisen tuttuun tilaan, jossa myönnetään oma laiskuus, päätetään ottaa loma lomana ja lukea sitten "tosi ahkerasti pari päivää ennen tenttejä". En harmittele sitä, että tekemättömät työt painavat mielessä päiväunillakin, päinvastoin, vaan iloitsen jokaisesta muistutuksesta, joka ajaa edes kahdeksi minuutiksi kirjojen ääreen. En ole onneksi vielä pulassa, mutta kovaa vauhtia sinne vajotaan, jos tahti ei tiivisty.

Pääsykokeiden lukusuunnitelmaa olen myös kovasti yrittänyt miettiä. Tilannehan on se, että haluaisin käydä kevään pääsykokeissa hiukan naavistelemassa tilannetta, lähinnä katsastamassa, minkälaisia/ -tasoisia kysymyksiä olisi odotettavissa niissä varsinaisissa pääsykokeissa sitten seuraavana tai sitä seuraavana vuonna. En ole kuitenkaan pääsykokeisiin mennessä lukenut käytännössä yhtään kurssia fysiikkaa - jos ei lasketa sitä ammoisina aikoina suoritettua ykköskurssia ja pääsykokeiden aikaan läpikäytyä puolikasta ykköskurssia, joten en kovin tasokkaasti pysty pääsykokeisiin valmistautumaan. Suunnittelin, että lukisin kevään pääsykokeisiin biologian ja kemian, sekä Galenoksesta että äidin joululahjaksi antamista Epione-valmennusvihkosista. Mikäli pääsykokeissa sattuisi tulemaan kysymyksiä näiltä alueilta ilman välitöntä integrointia fysiikan puolelle, pystyisin vastaamaan ainakin niihin kysymyksiin ja sitten pistemäärästä pystyisin mahdollisesti päättelemään, minkä tasoisia nuo vastaukset sitten olisivat. Niin ja tietysti petaisin itselleni niiden kahden aineen osalta hyvän pohjan seuraavia pääsykokeita varten, jolloin pystyisin lähinnä kertailemaan niitä ja keskittymään enemmän fysiikkaan.

Huolestuttavaa, stressaavaa ja lievästi ahdistavaa on se, että en ole varsinaisiin tavoitepääsykokeisiini (kevät 2007) mennessä vieläkään ehtinyt käydä tarpeeksi fysiikan kursseja, jotta voisin edes uskoa pääseväni sisään. Pääsen fysiikka ykköselle vasta tämän kevään viimeisessä jaksossa ja syksyllä sitten siitä eteenpäin, mutta olen loppujen lopuksi pääsykokeisiin mennessä ehtinyt lukea vasta kuusi kurssia ja niistäkin kaksi vasta sinä aikana, kun ne asiat olisi jo pitänyt omaksua ja niiden päälle vielä paljon galenostietoutta. Odotettavissa on siis tyhjä vuosi, jonka varalle en ole juuri keksinyt järkeviä suunnitelmia. Vaihtoehtoja on vähän ja jokainen tuntuu huonolta. Järjestettäisiinköhän fysiikasta jotain kesäkursseja?

Sitten kohti alkanutta kevättä. Yliopistolla neljä kurssia, välillä maanantai-keskiviikko, tuntimäärällä vähäinen, joten aikaa pitäisi riittää niin pääsykokeille, yliopistolle kuin lukio-opinnoillekin. Toivon enemmän kuin muuta, että jaksaisin tänä keväänä keskittyä opintoihini, pitää itsestäni ja jaksamisestani hyvää huolta ja välttää pitkät masentavat saamattomuuden jaksot, jolloin tuntuu, ettei minusta ole mihinkään enkä minä ole mitään. Sillä on minusta ja olen minä.

Ensiapuilua

Ensimmäinen opiskelulomapäivä kohta ohi. Koko päivä meni, mutta sain tehtyä, mitä tavoittelinkin. Kemiaa luin jopa yhden luvun enemmän kuin oli tarkoitus. Täytyy tosin tunnustaa, että se ylimääräinen luku käsitteli jotain "mitä kemian opiskelu on" -diipadaapaa. Luin silti. Huomenna tavoitteena on siis jälleen yksi luku kemiaa, yksi matematiikkaa ja yksi luku kirjasta "sarjakuvan kieli ja mieli". Ja vähän nopeammalla tahdilla kuin tänään kii-tos.

Muistin juuri, että noin kaksi vuotta jahkailtu ensiapukurssi on edelleen käymättä. Lomilla aina muistan sen ja harmittelen, etten ole jo käynyt, joten nyt lopetan harmittelemisen ja odotan, että SPR:n länsi-Suomen piirin toimisto päivittää kevään ohjelmansa, jotta voin ilmoittaa itseni ja poikaystäväni kurssille. Harmi, ettei niitä elvytystaitoja voi harjoitella itsenäisesti kotona - vaikka poikaystävällä. Tuo kun vielä toistaiseksi hengittää ihan omin voimin :)

Lomatunnelmissa

Yliopiston loma alkoi viime keskiviikkona enemmän tai vähemmän epäonnistuneen suomen kielen tentin jälkeen. En osaa yhtään arvioida, pääsinkö edes läpi. Sainko yhtä ainutta pistettä? Eipä kyllä muuta voi odottaakaan tentiltä, jossa pitää muun muassa analysoida lausetta "Katiska puhkesi kyyneliin kuultuaan linnunpöntön kuolemasta". Tulokset määritellään ei niinkään osaamisen vaan ennemminkin normaalijakauman perusteella, joka on kieltämättä aika mielenkiintoinen tapa tuollaiselle tentille. Tentaattori siis valitsee mielestään parhaan paperin ja vertaa muita siihen. Kuulun todennäköisesti siihen muutamaan prosenttiin, joiden kohtalona on tulla hylätyksi. Enkä jaksa itkeä. Tai no ehkä vähän, koska tuo kurssi kuuluu pakollisiin opintoihin, eikä todellakaan kiinnostaisi suorittaa sitä uudelleen.

Aikuislukiostakin pääsi tauolle jo torstaina. Tauko tulikin sikäli tarpeeseen, että tarvitsen hiukan ylimääräistä aikaa kiriäkseni muun kemian ryhmän kiinni. Olen kyllä tietysti omina lukioaikoinani käynyt kemia ykkösen, mutta kurssisisältö on kaikesta päätellen paisunut aivan käsittämättömiin mittoihin, joten kävin nyt sitten ostamassa myös kemia ykkösen oppikirjan lomalukemisiksi. Lisäksi heti lomaa seuraavalla viikolla pitäisi käydä tekemässä niin matematiikan kuin kemiankin kokeet ja ainakin matematiikan suhteen on ensimmäisen kurssin hyvän menestyksen takia melkoisia paineita menestyä jatkossakin. Samanlainen olin lukiossakin; jos jostain monen kurssin oppiaineen ensimmäisestä kurssista sain kympin, piti muille kursseille taata sama arvosana. Meidän lukiossamme kun vielä käytettiin todistusten sijaan sellaisia kurssivihkoja, joihin käytiin aina kurssin jälkeen hakemassa numero ja opettajan allekirjoitus. Siinä ne sitten siististi lepäsivät allekkain, kympit ja muut kympit.

Nyt eniten haastetta tuottaakin ahkeran opiskelun aloittaminen heti huomenna. Lomalle riittäisi opiskeltavaa kemian kahden, matematiikan yhden kurssin ja kirjallisuuden yhden tentin verran. Jälkimmäiseen olisi kaikenlisäksi toinen tenttikirjoista på svenska, joten sen tavaamiseen pitänee varata tupla-aika.Yritän oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni heti huomenaamulla aamulenkin jälkeen ja aloittaa vaikka siitä kemiasta. Luku sitä, yksi luku matematiikkaa, luku kirjallisuutta. Ei kai paha.

Miksi juuri lääkäriksi?

Scilla halusi tietää, miksi haluan juuri lääkäriksi. Nii-in, miksi juuri lääkäriksi? Miksei äidinkielen opettajaksi? Juristiksi? Kokiksi? Palomieheksi? Vaikea kysymys. Mielessä on aina vaellellut hämäriä mielikuvia vastaukseksi tuohon, mutta mitään selkeästi jäsenneltyä vastausta en ole onnistunut antamaan edes itselleni.

Ehkä vahvin vaikuttaja on tällä hetkellä työn haastavuus. Kun lukioaikoinani kuvittelin olevani liian tyhmä lääkäriksi, uskoin, että äidinkielen opettajan ammatti olisi haastavaa sekin. Että voisin kouluttaa opiskelijani niin hyvin, että kaikki kirjoittaisivat äidinkielestä vähintään eximian. Tai jotain sellaista. Noh, eihän se opettajan työ sellaista ole, vaikka on siinäkin omat haasteensa. Kirjallisuuden opintoja suorittaessani olen kuitenkin pettynyt kerta toisensa jälkeen, opinnot ovat mielestäni kaikkea muuta kuin akateemiseen valmiuteen kouluttavia. En jostain syystä pysty kuvittelemaan tälle tieteenalalle kovin ruusuista tulevaisuutta. Joskaan ei se nykyisyyskään sitä ole. Jossain opintojeni katkerimmassa vaiheessa olin kai sitä mieltä, ettei kirjallisuustiede nimestään huolimatta ole lainkaan tiedettä, ettei sillä tieteenalana ole vähääkään arvoa. Olen kuitenkin viisastunut ja ymmärrän hyvin kirjallisuuden merkityksen kulttuurintutkimuksen osana. Itsenäisenä tieteenalana en sen tarpeellisuutta ole vieläkään oikein valmis allekirjoittamaan.

Mutta niin. Haastavuuden lisäksi lääkärin työ teknisenä ammattina kiehtoo. Ja tietysti se, että työllä on saavutettavissa konkreettisia tuloksia, joilla todella on merkitystä. Kaikkien näiden taustalla on kuitenkin puhdas pakkomielle. En tiedä, missä ikävaiheessa päätin ryhtyä lääkäriksi, hyvin nuorena joka tapauksessa (sairastelimme sisarusteni kanssa poikkeuksellisen paljon lapsina, joten olin paljon tekemisissä lääkäreiden ja sairaaloiden kanssa), mutta ajan kanssa ammatista on muodostunut pienimuotoinen pakkomielle. Tajusin sen jo lähtiessäni opiskelemaan kirjallisuutta, mutta arvelin pääseväni niskan päälle ja unohtavani koko jutun. Arvelin, että äidinkielen opettajan työ korvaisi sen, mitä lääkärin ammatilta haluan. Arvelin väärin. Olen lukuisia kertoja yrittänyt keskittyä muuhun, keksiä helpompia vaihtoehtoja, mitä tahansa, mutta aina se nousee esille. Pinttynyt toive, josta pääsen eroon vain sen saavuttamalla - enkä lopulta sittenkään.

Siksi minä haluan lääkäriksi.

Ulkoaopettelun pelko

Opiskelen tällä hetkellä toista jaksoani aikuislukiossa. Pitkää matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaa. Niitä perinteisiä pääsykoeaineita. Viime jaksossa suoritin siis elämäni ensimmäisen pitkän matematiikan kurssin aika hyvällä tuloksella, tässä kurssissa on matematiikan lisäksi kemian kakkoskurssi. Minulla on valtavat paineet onnistua, saada täydet pisteet ja oppia. Ennen kaikkea jälkimmäistä. Onnistuminen ja hyvät arvosanat toimivat vain itsetuntoni tukena.

Joka tapauksessa. Kirjallisuuden ja suomen kielen opinnot ovat viimeiset pari viikkoa vieneet tehokkaasti suurin piirtein kaiken käytettävissä olevan ajan. On tietenkin tärkeää priorisoida ja lukea yliopiston tentteihin, jos tenttejä on ja siirtää muita opintoja sitten paremmalle ajalle. Epävarmuus iskee kuitenkin välittömästi, kun siirrän matematiikan kirjat syrjään kirjallisuuden opintojen tieltä, kun teen kemian tehtävät hätäisesti vain hetkeä ennen tuntia. Pelkään, että en teen tarpeeksi. Että pitäisi opiskella vielä enemmän, ettei mene taas ulkoaopetteluksi - sen avulla minä oman lukioaikani selvitin. Nyt en kuitenkaan halua oppia mitään ulkoa, vaan haluan ymmärtää. Onneksi joululoma katkaisee lukio-opinnot hetkeksi niin, että ehdin rauhassa kerrata asioita ja lukea senkin edestä, mitä en nyt ehdi tehdä. Yliopistolla pitäisi tämänhetkisten suunnitelmien mukaan olla suhteellisen löysä kevät - vain kolme kurssia, jotka sijoittuvat kaikki maanantaille ja tiistaille. Loppuviikko siis käytännössä mahdollista uhrata matematiikalle, kemialle ja mikä hauskinta - pääsykoemateriaalille, jota äiti on järkkäillyt joululahjaksi. Aikatauluja, suunnitelmia, listoja, päättäväisyyttä, ahkeraa opiskelua ja oppimisen iloa.

Tulisi jo kevät.

Opintomatka

Opintomatka on 21-vuotiaan äidinkielen opettajaksi opiskelevan tytön kertomus siitä, kuinka joskus voi haluta enemmän kuin tuntuu realistiselta haluta.

Minä haluan lääkäriksi ja tämä on siis kertomus siitä, kuinka raivaan esteitä tieltäni ja toivottavasti lopulta saan haluamani. Olen vasta opintomatkani alussa ja vasta vähitellen tajuamassa, kuinka suuren projektin kynnyksellä oikeastaan olenkaan. Hahmottaakseni sekavaa elämääni täysin toisistaan poikkeavien opintojen parissa, raportoin siitä täällä.